Lue keskustelun säännöt.
Dementiassa voi olla myös positiivisia puolia
20.06.2021 |
Huomasin, että dementia suojasi isääni siten, ettei hän täysin tajunnut vanhuuden sairauksien ja lähestyvän kuoleman kamaluutta.
Nyt kun äiti on samassa vaiheessa, mutta ei ole dementoitunut, hänelle on hirveän raskasta ja surullista tajuta täydellisesti lisääntyvät vaivat ja sairaudet, ja tuleva kuolema. Hän on välillä lähes hysteerinen ja valittaa ja vaikeroi koko ajan.
Hän ihmettelee suuresti, kuinka liikuntakyky voi huonontua niin paljon, ja syyttää koronarokotusta, vaikka lääkäri on selittänyt hänelle ettei se johdu siitä. Hän haukkuu lääkäreitä etteivät nämä usko häntä.
Tämä on kauhean raskasta meille lapsille. Tekisi mieli sanoa äidille suoraan, että sinä olet hyvin vanha (91v), sinulta menee liikuntakyky, niin kuin jokaiselta ja sitten sinä kuolet. Mutta kai se on liian julmaa sanoa niin.
Kommentit (14)
Monet dementikot ovat vuosikausia hyvin ahdistuneita, pelokkaita jne. Mieluummin olen itse tolkuissani kuin elän maailmassa, jota en enää ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aihetta sivuten: mikäli dementiapotilas alkaa elää enemmän menneisyydessä niin se on hyvä tilaisuus kuunnella ja kysellä tietoja edesmenneistä sukulaisista, menneestä maailmasta jne. :)
Todella surullinen sairaus kuitenkin, se pelko ja hämmennys on pahinta.
Joo, kiva herätä joka aamu, kun et tunne ketään, tiedä missä olet tai muista muutenkaan mitään. Mummoni sairautta vierestä seuranneena en kyllä näe mitään hyvää siinä.
Jos itse ikinä sairastun kyseiseen tautiin, niin toivon, että siihen mennessä on eutanasia saatu lailliseksi Suomessa.
Arvokas kuolema pitäisi saada suomeen eli eutanasia. Hoitolaitoksissa töissä olleena ei voi muuta sanoa kuin että eläimilläkin on enemmän oikeuksia Suomessa kuin ihmisillä. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään elävänä kuolleena. Ne kivut, sekavuus mitä niillä on, on kuin pahimmasta kauhuelokuvasta. Antaisivat ihmisten kuolla silloin kun kaikille jäisi vielä hyvät muistot ja ihminen itse voisi hyvästellä läheisensä.
No enpä anoppini muistisairaudessa näe mitään hyvää.
Aivan ihana ihminen katosi johonkin. Masentui, syytteeli, syyllisti, soitteli oikeasti 100 puhelua päivässä, ahdistui, pelkäsi..
Ihan kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arvokas kuolema pitäisi saada suomeen eli eutanasia. Hoitolaitoksissa töissä olleena ei voi muuta sanoa kuin että eläimilläkin on enemmän oikeuksia Suomessa kuin ihmisillä. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään elävänä kuolleena. Ne kivut, sekavuus mitä niillä on, on kuin pahimmasta kauhuelokuvasta. Antaisivat ihmisten kuolla silloin kun kaikille jäisi vielä hyvät muistot ja ihminen itse voisi hyvästellä läheisensä.
Hyvä, arvokas ja syvästi inhimillinen kirjoitus, kiitos. On todellakin perustettava kansanliike ajamaan eutanasian sallimisesta parantumattomasti sairaille. Suurimpana esteenä tälle ovat tällä hetkellä ns. kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat- kiihkouskovaiset mallia Päivi Räsänen. Minulta loppuvat sanat kuvailemaan sitä inhoa, mitä tunnen tuon ihmistyypin ajatusmaailmaa kohtaan. Fundamentalistiuskovaisten halussa rääkätä ihmisiä loppuun asti on jotain hyvin sairasta ja syvästi epäinhimillistä.
Olen osittain samaa mieltä. Äitini on jo kauan ollut hoitolaitoksessa, pitkän sairastamisen jälkeen. Hän on virkeä ja juttelevainen mutta ei tunnista enää lapsiaan eikä muista kotia tai muutakaan. Hyväntuulinen hän silti useimmiten on. En joudu murehtimaan hänen koti-ikäväänsä tai perheen ja puolison (kuollut) kaipuuta. Minulle riittää että hän on hyvällä tuulella ja viihtyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ainakin dementiaan viittavan tasoista ”asioiden mielestä häviämistä” ja siinä on yksi todella hyvä puoli: jos jotain aika pientä, mutta silti itseäni tosi harmittavaa tapahtuu, unohdan sen suunnilleen puolessa tunnissa. Tai ainakin puolessa päivässä. Aikaisemmin kaikki murheet ikään kuin ”kasautuivat” mieleen. Eivät enää :) Olen 48-vuotias. Vanhenemisesa on omat hyvätkin puolensa!
Monta kertaa olen huomannut vasta paljon myöhemmin, että ”ai niin, sitä ja sitäkin harmittavaa tuli eteeni, mutta enpä ole muistanut antaa sille asialle aikaani (=ajatuksiani) laisinkaan. No, ei se edes enää haittaa/ harmita”. Onpa mukavaa!
Vaarini oli ollut nuorena merillä. Dementoituneena oli näki ilmeisesti näkyjä, että laiva oli haaksirikkoutunut, mikä oli hyvin ahdistavaa hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitajana voin sanoa, että en näe dementiaa sairastavassa mitään hyvää. Tuska ja ahdistus joka päivä läsnä, ehkä voi olla aggressiivisuutta. Parempi tästä maailmasta on lähteä selvä järkisenä ja elää hyvää elämää loppuun asti!!! Kuka tyhmä voi edes väittää olevan dementiassa mitään hyvää??
Vierailija kirjoitti:
Hoitajana voin sanoa, että en näe dementiaa sairastavassa mitään hyvää. Tuska ja ahdistus joka päivä läsnä, ehkä voi olla aggressiivisuutta. Parempi tästä maailmasta on lähteä selvä järkisenä ja elää hyvää elämää loppuun asti!!! Kuka tyhmä voi edes väittää olevan dementiassa mitään hyvää??
Se, joka on nähnyt dementoituneen, joka ei ole tuskainen, ahdistunut ja aggressiivinen. Joka ei tajua miten sairas on, ei ymmärrä pelätä kuolemaa, joka saa kipuhoitoa, joka elelee hiljakseen rauhaista elämää. Nämä ovat varmaan vähemmistö, mutta kai sellaisia on hoitolaitoksissakin? Vai ovatko kaikki dementikot niissä joukkohysterian vallassa?
On myös olemassa hoitotapoja, jotka vähentävät dementoituneen ahdistusta. Pienempiä, rauhoitettuja tiloja, rauhoittavan hoitohenkilökunnan läsnäoloa. Jo hoitajien jatkuva liikkuminen paikasta toiseen aiheuttaa levottomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n äiti ehkä pelkää kovasti liikuntakyvyn menettämistä, koska se usein tarkoittaa muitten avun varaan joutumista ja hoitokotiin joutumista. Hoitokodeilla on huono maine, ihminen pelkää että joutuu lopun ikänsä olla siellä sängyssä makaamassa ja näkee vain muita sairaita vanhuksia, ja hoitajat käyvät vain pikaisesti vaihtamassa vaipan ja syöttämässä.
Pakettina elää siellä ja kuitenkin tajuaa kaiken ja ahdistuu voimakkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitajana voin sanoa, että en näe dementiaa sairastavassa mitään hyvää. Tuska ja ahdistus joka päivä läsnä, ehkä voi olla aggressiivisuutta. Parempi tästä maailmasta on lähteä selvä järkisenä ja elää hyvää elämää loppuun asti!!! Kuka tyhmä voi edes väittää olevan dementiassa mitään hyvää??
Se, joka on nähnyt dementoituneen, joka ei ole tuskainen, ahdistunut ja aggressiivinen. Joka ei tajua miten sairas on, ei ymmärrä pelätä kuolemaa, joka saa kipuhoitoa, joka elelee hiljakseen rauhaista elämää. Nämä ovat varmaan vähemmistö, mutta kai sellaisia on hoitolaitoksissakin? Vai ovatko kaikki dementikot niissä joukkohysterian vallassa?
On myös olemassa hoitotapoja, jotka vähentävät dementoituneen ahdistusta. Pienempiä, rauhoitettuja tiloja, rauhoittavan hoitohenkilökunnan läsnäoloa. Jo hoitajien jatkuva liikkuminen paikasta toiseen aiheuttaa levottomuutta.
Et taida ymmärtää dementoituneen elämästä yhtään mitään,etkä hoitokodeista senkään vertaa. Huoh.
Ei paljon hymyilyttänyt oman muorin kohtalo. 10v vihanneksena hoitolaitoksessa.