Mikä sosiaalityön koulutuksessa mättää?
Kaikille tuntemilleni sos työntekijöille (vapaalla) on yhteistä tietynlainen rajattomuus, ei ymmärretä sitä, että ihmisellä on oikeus omiin asioihin ja rajoihin, sitten jotenkin negatiivinen ihmiskuva ja viimeisenä tulkinnat. Kaikesta tehdään yliampuvia tulkintoja, eikä vaikuta siltä, että heillä on mitään ymmärrystä siitä, että tulkinta on aina tulkinta, ei totta, ja jokainen ihminen joka näitä tulkintoja valitsee tehdä, tekee niitä oman elämänkatsomuksensa ja haavojensa läpi. Olen miettinyt, että rohkaistaanko koulutuksessa tähän? Ihmiset ovat heille tavallaan esineitä tai objekteja, eivät kokonaisia.
Kommentit (16)
Kuulostaa oudolta. Meille kyllä sosiaalityön opinnoissa yritettiin opettaa sitä, miten työskennellään nimenomaan tilanteissa, joissa totuudesta ei ole mahdollista saada varmuutta. Sellaistahan sosiaalityö pitkälti on, sekä asiakkaiden että työntekijöiden kokemuksia, käsityksiä, kertomuksia ja tulkintoja näistä. Päätöksiä on pakko tehdä, vaikka 100% totuutta ei ole mahdollista selvittää. Ihmistä pyritään katsomaan kokonaisuutena, ja oman kokemukseni mukaan tämä näkyy kyllä siinä, että ymmärretään ihmisten toimintaa keskivertokansalaista paremmin, koska tiedetään se tausta.
Mihin niitä tulkintoja ja käsityksiä tarvitaan, kun ihminen kertoo miten asiat ovat? Tuo on juuri sitä negatiivista ihmiskäsitystä: ei uskota ihmisen itse kertomaa. Mistä se johtuu? Miksi näitä tulkintoja tehdään?
Kumppanini tekee sosiaalityötä. Kuvauksesi on täysin vieras minulle.
En ihan oivaltanut mitä aloituksellasi tarkoitat.
Mutta ehkä tämä on vähän sinne päin: jos jollekin läheiselle tulee elämässä joku todella iso kriisi, pyörähtää monta ja monipuolista skenaarioita mielessäni mitä kaikkea tästä kriisistä voi seurata ja mihin kaikkeen se voi johtaa. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että yli 20 vuoden aikana on nähnyt valtavan kirjon mitä elämässä voi oikeasti tapahtua ja ymmärtää mitä kaikkea ihmisten elämään voi kuulua. Muistan, kun aloitin työurani valmistuttuani ja minusta tuntui kuin minut olisi heitetty vieraalle planeetalle, jossa kohtaan mitä uskomattomampia asioita jne. Eikä se ollut edes tunne vaan täyttä totta. Aloitin työurani lähisuhdeväkivaltatyöstä. Olen edelleenkin hieman kateellinen ihmisille, jotka saavat pitää kauniimman kuvan maailmasta eivätkä ole tarvinneet kohdata kaikkea sitä mitä itse on työssään joutuu kohtaamaan.
Omasta kokemuksesta voin siis sanoa, että työssä kohtaamani asiat ovat vaikuttaneet maailmankuvaani, mutta tiedostan sen. Tiedostan myös sen, että joudun olemaan tarkkana sen suhteen, että työ ei väritä kokonaan sitä mitä maailmasta ajattelen. Tämä sama tarkkuus pitää koko ajan tietoisesti pitää mielessä myös asiakastyössä. En tuo kriisissä olevalle läheisilleni tai asiakkaalle ajatuksiani esille, sillä en halua pelotella häntä enkä oikeasti voi tietää miten hänen elämänsä kriisissä ja sen jälkeen menee. Keskityn mielummin kuunteluun ja siihen tukeen mitä hän toivoo.
En tiedä vastasiko tämä yhtään kysymykseesi. Näin lyhyesti kirjoittamalla kertomalla ei läheskään koko pointtia pysty tuomaan esiin. Olisi mielenkiintoista tietää onko tällaisia kokemuksia työstään mm. poliiseilla, psykiatrisen sairaalan työntekijöillä.
Tarkoitan esim tällaisia tilanteita: sos tt:n tuttava laittaa lapsestaan vauvakuvia someen. Hänelle herää huoli - vanhemman pitäisi keskittyä tämänhetkiseen tilanteeseen ja vauvakuvat kertovat hänelle siitä, että vanhempi elää menneisyydessä eikä toteuta velvollisuuttaan kasvattaa lapsesta itsenäistä aikuista. Toinen esimerkki: kerron, että remonttimiestäni ei ole helppo tavoittaa ja siitä tehdään tulkinta, että tämä ihminen on epävakaa.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitan esim tällaisia tilanteita: sos tt:n tuttava laittaa lapsestaan vauvakuvia someen. Hänelle herää huoli - vanhemman pitäisi keskittyä tämänhetkiseen tilanteeseen ja vauvakuvat kertovat hänelle siitä, että vanhempi elää menneisyydessä eikä toteuta velvollisuuttaan kasvattaa lapsesta itsenäistä aikuista. Toinen esimerkki: kerron, että remonttimiestäni ei ole helppo tavoittaa ja siitä tehdään tulkinta, että tämä ihminen on epävakaa.
Tuollaisella käytöksellä tuskin on erityisemmin tekemistä juuri sen kanssa, että henkilö on ammatiltaan sosiaalityöntekijä. Ennemmin se kielii henkilön omasta vääristyneestä todellisuudentajusta ja kyvyttömyydestä kyseenalaistaa omia tulkintoja. Henkilö todennäköisesti käyttäytyisi samalla tavalla, vaikka olisi ammatiltaan linja-autonkuljettaja, myyjä tai muusikko. Toki sosiaalityö ja muut ihmissuhdealat vetävät puoleensa myös ihmisiä, joilla on alitajuinen tarve "pelastaa" ihmisiä mutta joiden oma mielentila on liian hauras ja häilyvä. Se sitten aiheuttaa helposti kaikenlaisia ylilyöntejä ja -tulkintoja. Mutta en usko, että sosiaalityön koulutus tai sosiaalityöntekijänä toimiminen sinänsä laukaisisivat sellaista käytöstä vaan kyllä siellä pohjalla on aina jo valmiiksi jonkinlaista epävakautta.
Sosiaalityön koulutuksessa on puutteita siltä osin, että se ei valmenna miten kohdataan tai käsitellään erittäin haastavia, manipulatiivisia, persoonallisuushäiriöisiä asiakkaita. Lisäksi moni sossu tulee itse suurin piirtein normaaleista kodeista ja ei vaan kykene edes arvaamaan miten karuista oloista asiakkaat saattavat tulla, jos he eivät itse tätä kerro.
Vierailija kirjoitti:
Mihin niitä tulkintoja ja käsityksiä tarvitaan, kun ihminen kertoo miten asiat ovat? Tuo on juuri sitä negatiivista ihmiskäsitystä: ei uskota ihmisen itse kertomaa. Mistä se johtuu? Miksi näitä tulkintoja tehdään?
Koska monesti faktat kertoo toista kuin puhe. Huumevanhemnat kertovat olevansa kuivilla, vaikka seulat näyttää muuta noin esimerkkinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin niitä tulkintoja ja käsityksiä tarvitaan, kun ihminen kertoo miten asiat ovat? Tuo on juuri sitä negatiivista ihmiskäsitystä: ei uskota ihmisen itse kertomaa. Mistä se johtuu? Miksi näitä tulkintoja tehdään?
Koska monesti faktat kertoo toista kuin puhe. Huumevanhemnat kertovat olevansa kuivilla, vaikka seulat näyttää muuta noin esimerkkinä.
👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin niitä tulkintoja ja käsityksiä tarvitaan, kun ihminen kertoo miten asiat ovat? Tuo on juuri sitä negatiivista ihmiskäsitystä: ei uskota ihmisen itse kertomaa. Mistä se johtuu? Miksi näitä tulkintoja tehdään?
Koska monesti faktat kertoo toista kuin puhe. Huumevanhemnat kertovat olevansa kuivilla, vaikka seulat näyttää muuta noin esimerkkinä.
Tai isä kertoo, että perheessä on kaikki aivan loistavasti, mutta äiti ja lapset pelosta vain nyökkäilevät, kun ovat siihen uhkailtu ja hakattu.
Asiakkaita pitäisi enemmän kuunnella ja ymmärtää!
Vierailija kirjoitti:
Asiakkaita pitäisi enemmän kuunnella ja ymmärtää!
Kyllähän me kuunnellaan myös kaikki huo i ttelut ja tap po uhkai lut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin niitä tulkintoja ja käsityksiä tarvitaan, kun ihminen kertoo miten asiat ovat? Tuo on juuri sitä negatiivista ihmiskäsitystä: ei uskota ihmisen itse kertomaa. Mistä se johtuu? Miksi näitä tulkintoja tehdään?
Koska monesti faktat kertoo toista kuin puhe. Huumevanhemnat kertovat olevansa kuivilla, vaikka seulat näyttää muuta noin esimerkkinä.
Tai isä kertoo, että perheessä on kaikki aivan loistavasti, mutta äiti ja lapset pelosta vain nyökkäilevät, kun ovat siihen uhkailtu ja hakattu.
Juuri näin. Sosiaalityössä on jo pitkään ollut tavoitteena kuulla laajemmin eri osapuolia tilanteessa. Esim. lapset pitäisi pystyä haastattelemaan erikseen ja erillään vanhemmista väkivaltaepäilyissä. Totuus on vaan edelleen valitettavasti se, että asiakkaita on liikaa ja aikaa on liian vähän asiakasta kohti. Käytännössä on monesti todella vaikeaa päästä perille siitä, mikä on tilanteessa ”totuus”, koska totuus todella on monesti subjektiivista.
Esimerkki viime viikolta: asiakas kehui vuolaasti, kuinka nykyään menee tosi hyvin vanhempien lastensa kanssa, ei ole kuulemma mitään ongelmia. Taustana se, että kaksi vanhinta on sijoitettu laitoksiin ja äiti siis soittelee heidän kanssa toisinaan ja tapaa viikonloppulomilla. Eli ei elä mitään normaaliarkea heidän kanssaan. Kyseessä harkinta nuorimman lapsen sijoittamisesta, koska paljon on erilaisia ongelmia ja oireita. Annettu avohuollon tukea jo vaikka mitä. Nyt äiti ei halunnut lähteä lapsen kanssa perhekuntoutukseen, jolla voitaisiin vielä yrittää estää huostaan otto, koska ”en saa koiralle hoitajaa”.
T: lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Vierailija kirjoitti:
Mihin niitä tulkintoja ja käsityksiä tarvitaan, kun ihminen kertoo miten asiat ovat? Tuo on juuri sitä negatiivista ihmiskäsitystä: ei uskota ihmisen itse kertomaa. Mistä se johtuu? Miksi näitä tulkintoja tehdään?
Meille valehdellaan niin paljon. Joskus jopa niin, että vaikka kotikäynnillä omin silmin nähdään jotain ja vanhempi valehtelee ja kieltää silloinkin.
Aloittajan asenne on kummallinen. Miten kuvittelet, että lääkäri, poliisi tai vaikka myyjä tai kiinteistönvälittäjä pystyvät tekemään tuloksellista ja laadukasta työtä, jos eivät osaa tulkita ihmisen tilannetta ja sanomaa tai kysyä oikeita kysymyksiä? Ei mitenkään. Ihminen voi olla lääkärin vastaanotolla sairaudentunnoton tai auto- ja asuntokaupoilla harhainen oman maksukykynsä ja varallisuutensa suhteen. Näiden asioiden selvittämiseen tarvitaan ihmissuhdetaitoja ja tulkintaa, ei todellakaan riitä vain ”kuunnella” ihmistä. Tätä itse asiassa korostetaan aika paljon myös sosiaalityön opinnoissa: kokonaisharkintaa, jotta päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Mielipiteitä?