Lue keskustelun säännöt.
Mitä nyt aikuisena toivot, että joku lapsuudessasi olisi opettanut sinulle elämästä?
NäkymätönLapsi
19.06.2021 |
Ikää itselläni kertynyt kohta 33 ja mietin mennyttä elämääni, johon en ole tyytyväinen. Mutta välillä toivon, että joku olisi opettanut, miten tärkeitä ystävät elämässä ovat. Löytää ympärilleen se kultaakin kallisarvoisempi tukiverkko. Ei ole hyväksi olla liikaa mustasukkainen tai negatiivinen, sellaisista ihmisistä ei pidetä. Miten kannattaisi harrastaa jotakin liikuntaa, vaikkapa tanssia. Löytää jokin juttu, missä olet hyvä ja pärjäät. Miten ei välttämättä löydä koskaan sitä sielunkumppaniaan saati edes yhtä, kenen kanssa seurustella ensi kertaa, vaikka Facebook on täynnä kavereittesi seurustelu-, kihla-, hää- ja vauvauutisia. Miten oppimisvaikeudet vaikeuttavat työ elämääkin, ellei niitä ala selvittää aiemmin. Että kannattaa ajaa ajokortti, vaikka pelottaisi kuinka. Ja näitä on varmaan sata lisää.
En ole osannut pitää ihmissuhteistani huolta ja nyt katson enää valokuvia kaivaten heitä, jotka eivät kaipaa minua ja sosiaalisten tilanteiden pelkoisena ystävien löytäminen on ollut todella vaikeaa. Heitä on 2, mutta ei kuitenkaan sellaista, jolle voisin kertoa aivan kaiken ja hekin asuvat toisaalla. Olisi ihanaa lähteä mökille tai festareille isommalla kaveriporukalla ja nauttia kesästä, mutten ole koskaan saanut kokea moista. Minulla ei ole liikuntaharrastuksia, kun mitään ei tunnu enää oppivan (sulkkis olisi kiva aloittaa, samoin kuntosali, mutta ei ole kenen kanssa pelata ja rohkeutta mennä yksin) ja työttämänä kaikki vähän kallista. Autottomana ei pääse oikein mihinkään etenkään nyt korona-aikana, kun julkisia ei tule käytettyä. Tosin en autoista mitään ymmärrä, joten hankala sellaisesta olisi pitää huoltakaan, saati maksaa kaikki kulut.
Jep, pitäisi vain nostaa häntä pystyyn ennen nelikymppisiä, mutta välillä tuntuu, että kohtalo on näyttänyt vain takalistoaan monessa eri asiassa.
Kommentit (27)
1, se olisi kyllä hyvä taito. Ikävä kuulla tilanteesi. :/ Samaa vikaa itsessäni, liian kiltti, mutta kukaan ei edes lähesty tai jos teen aloitteen, en kelpaa. Ihastun aina vääriin ihmisiin, sille ei vaan voi mitään. Itseään pitäisi vain arvostaa enemmän, mutta se on ainakin omalla kohdallani todella vaikeaa. Minulla tosin nuoruudestani kokemus, jolloin oli jotakin juttua yhden playeriksi paljastuneen kanssa, joka löi kerran käsivarteeni jättäen pesäpallon kokoisen mustelman. Se oli siinä, en pitänyt enää mitään yhteyttä. Se varmaan tosin johtuu siitä, etten siedä kipua, joten se kerta isku pysäytti minut heti. Toivon, että kohdallesi osuu vielä joku, joka satuttamisen sijaan haluaa pitää susta huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vetämään tiukempia rajoja muille. Kiltti äiti kasvatti liian kiltin tyttären....
Vierailija kirjoitti:
Luota ensivaikutelmaan ja intuitioon.
Olen itse samanikäinen kuin sinä. Luonteeltani liian kiltti ja empaattinen. Olen nyt kolmessa suhteessa tullut pahoinpidellyksi, koska yritän aina ymmärtää toista ihmistä liikaa ja laitan itseni sivuun kokonaan. On ollut etiäisiä miehistä ja se epäilyttävä tunne joka sanoo "pysy erossa", mutta olen antanut miesten puhua itseni ympäri ja koettanut uskoa heidän puheisiin, vaikka koko ajan on epäilyttänyt.
Sama. Myös sen, että ihmisarvoni ei ole sidottu ihmissuhteiden määrään eivätkä kaikki kaverit ole oikeita kavereita. Seurauksena kärsin pitkään huonoista ja epäterveistä ystävyyssuhteista ja sorruin muutaman kerran seurustelemaankin siksi, koska "pitää" ja koska toinen osapuoli oli minuun niin ihastunut.
Nykyään elän surkuttelijoiden mielestä varmaan hyvin yksinäistä elämää mutta voin paremmin kuin koskaan. Olen löytänyt elämääni mielekkyyttä ja sisältöä muista asioista kuin puolivillaisista ihmissuhdekuvioista ja minulla on silti edelleen kaksi hyvää ystävää, joiden kanssa olemme tunteneet toisemme 15 vuotta. Näin päälle kolmekymppisenäkin tunnen silti silloin tällöin huonoa omaatuntoa siitä, jos en halua ystävystyä jonkun innokkaan kanssa syvemmin. Rajojen pitäminen on tässä asiassa vielä siis hieman haasteellista. Ei-toivotut treffipyynnöt ja kaikki naittamisyritykset ym. touhut olen onneksi jo pitkään osannut torpata asiallisesti mutta jämäkästi.
Että olen niin arvokas, ettei mun tarvitse sietää huonoa kohtelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että työelämä on henkisesti todella kuluttavaa ja syö lähes kaiken vapaan ajan ja näin ollen olisi todella kannattanutb ajatella rahaa siinä vaiheessa kun lähti opiskelemaan.
Rajat. Että olen eri kuin kukaan muu, enkä vain isän jatke.
Rankkaa hyväksikäyttöä ja väkivaltaa vain minua kohtaan. Muille isä oli kiva, kukaan ei välittänyt silloin eikä usko vieläkään. Hyväksikäytöstä selviää jos on edes joku joka uskoo. Minulla ei ollut ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että on ihan OK vetää rajoja kieltämällä ja ärähtämälläkin. Joskus vuosikausien kiusaaminen loppuu 0,3 sekunnissa, kun uskaltaa vihdoin puolustaa itseään. Jos kimppuun hyökätään, niin mikään ei suojele minuutta paremmin kuin se, että kykenee taistelemaan vastaan. Se suojelee itsetuntoa, se että edes yksi ihminen maailmassa piittaa minusta, vaikka se olisi vain minä itse. Sen ymmärtäminen on ihan uskomaton tunne, kun on ollut äitinsä kiusaama, torjuttu, hyljeksitty luuseri. Pitää uskaltaa pistää muille hanttiin, vaikka se sattuu. Rehti kamppailu sattuu vähemmän kuin olla puolustuskyvyttömäksi opetettu, ihmisrottien nakerrettavaksi koulutettu.
Olisin halunnut, että minulle olisi opetettu remonttitaitoja. Isä osasi, mutta ei opettanut meille tytöille. Veljelle kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että olisi painotettu, kuinka tärkeää hampaat on pitää hyvässä kunnossa. Hammaslääkäri pelkoisena iso remontti edessä, että pääsee leikkaukseen, nahistaa...
Ajokortti
Sain sen vasta 24 vuotiaana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin jos ikinä vanhemmaksi ryhtyy tai kumppaniksi jollekulle, rajojen vetäminen on HYVIN tärkeää. Sille omalle kumppanille kuin lapsille.
Jos antaa kaiken periksi, kumppani kuin lapsetkin katsoo, että tätähän saa komennella mielin määrin jatkossakin ilman mitään seurauksia. Huhhuh.
No kylllä mä nään sen ainakin tietyllä tavaplla hyvänä etttä nuoret muuttaa sinne hesan betonipunkkereihin vasta sen lukioon käytyä. Eli että luonto on lähelllä kasvuiässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kylllä mä nään sen ainakin tietyllä tavaplla hyvänä etttä nuoret muuttaa sinne hesan betonipunkkereihin vasta sen lukioon käytyä. Eli että luonto on lähelllä kasvuiässä.
Se onn ihan tutkimuksisakin todettu että esim persoonallisuushäiiriöt skitsofreeniset piirteet lisääntyy urbaneissa kasvuympäristöissä.
Että elämä on perseestä ja olisi parempi kuolla pois.
Ap esimerkki oli kyllä hyvä. Minä toivon että vanhempani olisivat opettaneet minulle että ihmisillä on erilaisia näkökantoja asioihin ja erimielisyydet eivät tarkoita hylkäämistä. Erimielisyyksistä voi myös keskustella asiallisesti. Menen aivan lukkoon riitatilanteissa enkä osaa sanoa mielipidettäni, tämä jää sitten kaivelemaan ja kaikki asiat vaan patoutuvat sisälleni. Käännän ne siis itseeni.
Toivon että minulle olisi opetettu, mitä on normaali ruokailu, mitä on normaali lämmin kotiruoka ja miten istutaan pöydän ääressä syömässä.
Vanhempani olivat täysin työhulluja eikä heitä juuri kotona näkynyt, yksin istuin kotona nälissäni koulun jälkeen, leivän, muroja tai riisipiirakan söin joskus.
Ainoastaan jouluisin syötiin saman pöydän ääressä.
Nyt aikuisena en meinaa pystyä syömään ollenkaan lämmintä ruokaa sillä se ei meinaa mennä alas. Minun on vaikea syödä monta kertaa päivässä. Vatsani hylkii monia ruoka-aineita, ne tulee ylös tai menee suoraan läpi.
Vaikeaa istua pöydän ääressä. En nauti ruoasta ollenkaan sillä hermoilen ja stressaan saanko sen nieltyä alas, varsinkin jos joku katsoo. En osaa jutella mitään small talkkeja ruokaillessa, hermoilen ja tiputtelen aterimia hikisistä käsistäni. Vaikea maistella uusia makuja, mikään ei ole minusta hyvää vaan ainoastaan outoa, vaikea syödä. En tiedä vieläkään mitä on esim. Stroganoff(?). Kaikki pitää aina googlata. Maistoin hiljattain karjalanpaistia ja se oli oksettavaa.
Sanomattakin selvää, etten myöskään osaa kokata yhtään mitään. Tänä vuonna opettelin puhdistamaan uunin ja pellin. Olen lähes 40-vuotias. Kaikki pitää opetella itse lukemalla tai katsomalla esim Youtube-video. Sinä joka tulet paremman ruokakulttuurin perheestä, ole onnellinen! Sinulla on pitkä etumatka.
Erilaisten tunteiden tunnistaminen, nimeäminen ja niiden kanssa eläminen. Ei olis tarvinnut opetella terapiassa burnoutin jälkeen yli 35-vuotiaana.
Minua kiusattiin ja syrjittiin koulussa. Se sai minulle ikuisesti huonon itsetunnon. Minua mm. haukuttiin läskiksi, vaikka en edes ollut ylipainoinen. Aina olen kuitenkin pitänyt itseäni läskinä, myös silloin kun painoin 60 kg ja pituus oli kuitenkin melkein 170 cm.
Samoin myös minua harmittaa ajokortittomuus. Silloin nuorena minulle olisi se kyllä maksettu, mutta en halunnut mennä, koska en halunnut olla missään ylimääräisissä tekemisissä ikätovereideni kanssa. Olin tuolloin lukioikäisenä jo niin sulkeutunut että välttelin kaikkia sosiaalisia tilanteita.
Kavereita minulla ei enää yläasteella ollut ja lukiota kohti kaikki vähäisetkin tutut, jotka edes jutteli koulussa, loppui.
Nyt ajokortin hankkiminen on mahdotonta, koska ei ole rahaa siihen eikä varaa autoon. Samoin kynnys mennä autokouluun lähes nelikympisenä on valtava.
Se harmittaa myös, että kiusaamisestani johtuen sulkeuduin täysin enkä koskaan uskaltanut sanoa vastaan. Minun olisi pitänyt olla vain rohkeampi, tämä harmittaa tosi paljon, koska tiedän, että jos olisin vaan uskaltanut, niin olisin pärjännyt paremmin.
Aikuisiällä mm. rahankäyttö ja kaikki suhteet mennyt päin helvettiä. En olisi parikymppisenä uskonut miten huonossa jamassa olen tällä hetkellä. Minulla ei ole oikein mitään ja elämä tuntuu toivottomalta.
Nyt jos pääsisin ajassa taaksepäin, opiskelisin ahkerammin, lukio meni minulta täysin penkin alle, vaikka kykyjä olisi ollut. Huonolla lukiotodistuksella oli vaikeuksia löytää opiskelupaikkaa. Sain kuitenkin jatkokoulutuksen, mutta nyt opiskelisin jollekin täysin muulle alalle.
Luota ensivaikutelmaan ja intuitioon.
Olen itse samanikäinen kuin sinä. Luonteeltani liian kiltti ja empaattinen. Olen nyt kolmessa suhteessa tullut pahoinpidellyksi, koska yritän aina ymmärtää toista ihmistä liikaa ja laitan itseni sivuun kokonaan. On ollut etiäisiä miehistä ja se epäilyttävä tunne joka sanoo "pysy erossa", mutta olen antanut miesten puhua itseni ympäri ja koettanut uskoa heidän puheisiin, vaikka koko ajan on epäilyttänyt.