Miten "ystävystyä" eron jälkeen?
Onko joku saanut välit toimimaan exänsä kanssa? Haluaisin kuulla erityisesti kokemuksia, joissa on ollut riitaisa ero, mutta välit on lopulta saatu toimiviksi.
Tilanteeni lyhyesti:
Erosta on useampi vuosi. Ero oli rankka ja riitaisa, ex vaikutti katkeralta ja pahantahtoiselta. Keskinäisistä asioista sopiminen ei onnistunut hyvällä eikä tahdo onnistua vieläkään.
Lapsia on, heillä on hyvät välit molempiin vanhempiin.
Nykyään ex on jatkanut elämäänsä, ollut parisuhteessa jo vuosia.
Minä olen melko hiljattain tavannut uuden kumppanin, mutta olemme edenneet suhteessamme päätä huimaavalla vauhdilla ja ex koki, että hän ei ole saanut tarpeeksi aikaa sopeutumiseen. Asian ei pitäisi hänelle kuulua, koska lapsemme ovat ottaneet kumppanini avosylin vastaan.
Nyt kun elämäntilanteessani on muutoksia, emme pääse exän kanssa yhteisymmärrykseen siitä, pitääkö hänen joustaa.
Olen joustanut hänen suuntaansa niin paljon, että koen, että on hänen vuoronsa. Hän taas kokee, että se, että joustan, on kyllä kiva juttu hänelle, mutta ei sitä kuulu takaisin maksaa.
Mutta hän voi toki joustaa, jos minä korvaan kaiken jouston hänelle.
Pitääkö minun todeta että kaikki tekemäni pienet hyvän tahdon eleet ja palvelukset on turhaa, takaisin ei kannata mitään odottaa ja parempi vain olla yhtä tiukka ja joustamaton kuin exkin on? Vai onko mahdollista saavuttaa molemminpuolista hyväntahtoisuutta ja vastavuoroisuutta nyt, kun vuosien ajan asetelma on se, että ex vaatii ja minä joustan?