Muita jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi
Nykyään tuntuu että kaikilla on jotain kiireitä, ei keritä kahville eikä mitään. Tuntuu niin kurjalta istua kaikki illat kotona tekemättä mitään. Pitää alkaa jokin harrastus että olisi edes kerran viikossa jotain, vauvauinnin lisäksi. Viikonloput myös yleensä tasasen tappavia.
Kommentit (5)
päivät kuluu puistoilessa ja ulkoillessa - yksin.
Kotona tulee oltua liikaakin, ku ei ole ketään kenen kanssa mennä ja kenestä ois päivisin seuraa lenkille, kahville tai puistoon.
En kaipaa seuraa tosiaan kahville, tai jos liikun lasten kanssa puistossa, lenkillä käyn mieluiten yksin omien ajatusteni kanssa hiljaisuudessa ja jopa shoppailureissu ulkona syömisen kera, aah mikä nautinto tehdä se yksin, ilman lapsia ja ilman ketään aikuistakaan "mennänkö tuonne, mitä syödään, plaa, plaa...".
t. 2
Minä nostan käden. :( Ulkomailla asun. Käyn kyllä usein mammakerhoissa ja juttelen paljon ihmisten kanssa. Mutta kaikki on vain "hyvän päivän" tuttuja siis ei mitää syvempää ystävyyttä. Kellää ei tosiaan tunnu olevan aikaa kahvitella.
Kaipaan Suomeen!
Olen päivät työttömänä kotona eikä minulla ole ketään "työttömyyskaveria"/ vertaistukea. Työttömän pyrkimyksenä on tietenkin päästä töihin, mutta tässä tilanteessa se ei liene mahdollista, kun ei ole edes sellaisia paikkoja auki, joita voisin hakea. Niinpä sitten teen mm. kotitöitä ja odotan kun lapset tulevat koulusta. Iltaisinkin kaipaisin kaveria esim. sauvakävelyle tai kesällä puistojumppaan. Sellaista äitikaveria olen kaivannut niin kauan kuin minulla on ollut lapsia, vaan eipä ole löytynyt... Mies minulla on, mutta naispuolista ystävää kaipaisin.
Pienet lapset, opiskelu, oma talo, iso piha, perunamaa, marjametsät. Ei tässä mitään harrastuksia enää kaipaa. Ja suoraan sanoen, joskus kun käy vieraita, ne istuu ja istuu tuntikausia ja alkaa jo ärsyttää, että eikö ne tajua jo lähteä... Ainoa yksinäisyyden hetki on se, kun saan aikuisten vapaaillan, eikä yleensä silloin ole ketään seuraksi illanviettoon..