Hyi onpas Joensuun keskusta kamala betonialusta. Sitten viime näkemän 7 vuotta sitten.
Kommentit (6)
Noh, melkein Neuvostoliitossa kun ollaan niin siellä itä-Suomessa on sitä neuvostomaista betonimaisemaa.
Totta, oli ennen paljon parempi. Puisto varsinkin ihan pilattu ja jopa se vanha torilava oli tuota uutta parempi. T. 8 vuotta sitten pois muuttanut
Mielestäni nyt on paljon parempi ja kauniimpi tori ja vapaudenpuisto kuin ennen. Aiemmin kaupungintalo ei näkynyt torille kunnolla, mutta nyt näkyy paremmin niin kaupungintalo kuin Pielisjokikin. Lisäksi sininen virta on nätti, eikä sitä ollut samalla tavalla silloin 7 vuotta sitten. Terveisin joensuulainen.
Ihan sievä se on. Toki puita on hävinny vähä liikaakin, mutta on kuitenkin tehty tervetullutta muutosta. :)
Vanha tunnelmallinen puisto muuttui kuin tsernobylin riepottelemaksi pripyatiksi :DDD
Samaa mieltä. Opiskelin Joensuussa ennen kuin siellä alettiin rakentamaan ja repimään esim. toripuisto alas. Onneksi ehdin muuttaa pois ennenkuin pilasivat sen lopullisesti.