Lue keskustelun säännöt.
Olen kotiäiti ja rakastan elämääni!
27.05.2021 |
Elän ihanaa stressitöntä elämää. Mieheni käy töissä (tällä hetkellä etänä) ja itse hoidan kotia ja lapsia miehen työajan. Ostimme vanhan rintamamiestalon jota olemme remontoineet pikkuhiljaa. Lapsemme ovat 1 ja 2,5-vuotiaat. En ole aivan pelkästään kotona vaan teen vaateliikkeessä 10 tuntia viikossa, se on ihan mukavaa vaihtelua ja säilyypä sosiaaliset suhteet ja vähän tuulettuu pää kotona olosta :) en vaihtaisi mitään.
Kommentit (24)
Vaihtaisin osia kanssasi koska vaan
Terveisin yksinäinen ikisinkku joka ei löydä millään puolisoa. Ilmeisesti kaikki Helsingin miehet etsivät vain petiseuraa. Teen töitä täydet tunnit ja käteen jää 1600€/kk. Vuokra tästä vanhasta yksiöstä on 790€/kk. Säästän sen mitä voin mutta aika pitkään menee että käsiraha kasassa omistusasuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihanalta. Minä lopettaisin työt jos vain ei olisi taloudellista pakkoa.
Rakastaakohan mieskin rahoittaa sun elämääsi, oletko kysynyt?
Vierailija kirjoitti:
Loinen.
Sinä olet loinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastaakohan mieskin rahoittaa sun elämääsi, oletko kysynyt?
Ohiksena voin todeta, että kyllä mies varmasti rakastaa.
Kotiäidiksi jääminen kun lapset ovat pieniä, on sovittu asia. Se helpottaa tosi paljon miehen omaa elämää ja työssäkäyntiä.
Kellä on mahdollisuus olla kotona pienten lasten kanssa, se on parasta mitä koskaan voi lapsilleen antaa.
Kun lapset kasvavat ja lähtevät kouluun, voi ap:kin alkaa suunnittelemaan töihin palua puoli-tai kokopäiväiseksi.
Suurin osa eroo kun lapset ovat alle kouluikäisiä. Ja toinen loppu osa kun tulee keski-ikä 30-40v vaiheilla. Hyvin harvoilla se liitto kestää ja entistäkin harvemmilla. Halutaan vaihtelua jos ei muita sen kummempia ongelmia ole. Seksi tyssähtää sen saman kanssa ensimmäiseksi. Näin olen kuullut kaikista eropareista. Ja kun ei ole ollut nuorena tarpeeksi seksikokemuksia niin niitä pitää vielä ehtiä hankkia niin kauan kun kelpaa, sillä sekin aika tulee hyvin äkkiä kun ei viuhka enää käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kotiavokki ja minä se vasta nautinkin. Ei tehdä edes niitä lapsia häiritsemään ja kuluttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastaakohan mieskin rahoittaa sun elämääsi, oletko kysynyt?
Ohiksena voin todeta, että kyllä mies varmasti rakastaa.
Kotiäidiksi jääminen kun lapset ovat pieniä, on sovittu asia. Se helpottaa tosi paljon miehen omaa elämää ja työssäkäyntiä.
Kellä on mahdollisuus olla kotona pienten lasten kanssa, se on parasta mitä koskaan voi lapsilleen antaa.
Kun lapset kasvavat ja lähtevät kouluun, voi ap:kin alkaa suunnittelemaan töihin palua puoli-tai kokopäiväiseksi.
Jaa, että miehellä on vielä oma elämä jota pitää helpottaa. Mihinkä töihin voi palata 5-10 vuoden jälkeen ilman uudelleen kouluttautumista. Se on sama kuin pitkäaikaistyötön niin sellaista ei kukaan töihin ota. Ei nykyään niin vain töihin mennä. Mikä oli ammattisi ennen kotiäitiyttä niin se voi olla vanhentunut ammattitaito sen jälkeen kun pyrit töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No vähän huijasin. Kotiavokki siis. Käyn töissä noin 14 tuntia viikossa. Lisätienestejä saan marja/sienimyynnistä. Plus soviteltua työmarkkinatukea.
Hoidan kodin, ruuat, ostokset, pihan, veneen, leikkaan ruohot ja talvella ajelen lumilingolla. Harrastan, lenkkeilen ja vaellan. Mies tienaa ja maksaa, mutta sen ei tarvitse kotona enää töiden jälkeen urakoida. Tykkää tosin ikkunoiden pesusta. Minä saan palkkaa kotitöistä.
Ihmisiä on erilaisia. En pidä tuollaista missään nimessä loiselämisenä, vaan hyvin raskaana elämäntapana. Minulla on lapset pienellä ikäerolla ja kun sain heidät, oli sellainen muoti, että alle 3-vuotiaita ei ole hyvä laittaa päiväkotiin. Syyllistys oli siitä aika kovaakin ja koska halusimme lapsille parasta ja miehen palkalla pärjättiin, jäin kotiin. Olen luonteeltani sellainen, joka tykkää pohtia asioita kaikessa rauhassa, työ ja harrastukset ovat yksin tehtäviä vaativia asiantuntijahommia. Kotiäitielämän toisteisuus, sotkut, joita sai uudestaan ja uudestaan siivota, se, että ei päässyt mihinkään muuta kuin kahden pienen lapsen kanssa, jotka rääkyivät busseissa ja sai pahaa silmää muilta bussissa olijoilta ja eteläsuomen talvet, joissa taaperot liukastelivat pimeissä, jäisissä puistoissa. Olin tosi kateellinen miehelle sen tapaisista asioista, että hän sai esimerkiksi työmatkalla ajatella omia asioitaan ilman että joku on kiinni tississä tai huutaa huomiota. Kun sitten vihdoinkin laitoin lapset päiväkotiin ja pääsin töihin, elämänlaatu parantui todella paljon. Jaksoin tosi paljon paremmin lapsiakin. Jotkut ihmiset ovat vaan niin reippaita, että jaksavat olla pikkulasten kanssa ja laittaa sitä yhtä ja samaa kotia päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kotiäiti ja lapset 5v ja 10v.
Muutaman kerran viikossa autan miestä hänen yrityksessä.
Ihanan lupsakkaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastaakohan mieskin rahoittaa sun elämääsi, oletko kysynyt?
Ohiksena voin todeta, että kyllä mies varmasti rakastaa.
Kotiäidiksi jääminen kun lapset ovat pieniä, on sovittu asia. Se helpottaa tosi paljon miehen omaa elämää ja työssäkäyntiä.
Kellä on mahdollisuus olla kotona pienten lasten kanssa, se on parasta mitä koskaan voi lapsilleen antaa.
Kun lapset kasvavat ja lähtevät kouluun, voi ap:kin alkaa suunnittelemaan töihin palua puoli-tai kokopäiväiseksi.
Jaa, että miehellä on vielä oma elämä jota pitää helpottaa. Mihinkä töihin voi palata 5-10 vuoden jälkeen ilman uudelleen kouluttautumista. Se on sama kuin pitkäaikaistyötön niin sellaista ei kukaan töihin ota. Ei nykyään niin vain töihin mennä. Mikä oli ammattisi ennen kotiäitiyttä niin se voi olla vanhentunut ammattitaito sen jälkeen kun pyrit töihin.
Voi kuule, kyllä sinne töihin edelleen niin vain mennään, jos sulla on kunnon koulutus. Eikä sillä töihinmenolla ole mikään kiire, kun säästöilläkin elää, jos puolison tilanne esim. muuttuu. Mä olen ollut 8 vuotta kotona, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Lasten välissä olen tehnyt joitakin kk omassa yrityksessäni töitä, koska olen halunnut, mutta pakko ei ole ollut. Sijoitukset tuottavat, eläkesäästötili karttuu ja koko perhe voi hyvin. Sit varmaan muutaman vuoden päästä palaan töihin, omassa firmassa teen joitakin tunteja/vko ja menen luultavasti palkolliseksi myös puolikkaana. Saattaa toki mieli vielä sen suhteen muuttua, kotiinkin saatan jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on erilaisia. En pidä tuollaista missään nimessä loiselämisenä, vaan hyvin raskaana elämäntapana. Minulla on lapset pienellä ikäerolla ja kun sain heidät, oli sellainen muoti, että alle 3-vuotiaita ei ole hyvä laittaa päiväkotiin. Syyllistys oli siitä aika kovaakin ja koska halusimme lapsille parasta ja miehen palkalla pärjättiin, jäin kotiin. Olen luonteeltani sellainen, joka tykkää pohtia asioita kaikessa rauhassa, työ ja harrastukset ovat yksin tehtäviä vaativia asiantuntijahommia. Kotiäitielämän toisteisuus, sotkut, joita sai uudestaan ja uudestaan siivota, se, että ei päässyt mihinkään muuta kuin kahden pienen lapsen kanssa, jotka rääkyivät busseissa ja sai pahaa silmää muilta bussissa olijoilta ja eteläsuomen talvet, joissa taaperot liukastelivat pimeissä, jäisissä puistoissa. Olin tosi kateellinen miehelle sen tapaisista asioista, että hän sai esimerkiksi työmatkalla ajatella omia asioitaan ilman että joku on kiinni tississä tai huutaa huomiota. Kun sitten vihdoinkin laitoin lapset päiväkotiin ja pääsin töihin, elämänlaatu parantui todella paljon. Jaksoin tosi paljon paremmin lapsiakin. Jotkut ihmiset ovat vaan niin reippaita, että jaksavat olla pikkulasten kanssa ja laittaa sitä yhtä ja samaa kotia päivästä toiseen.
Aika erikoinen käsitys kotiäitiydestä mun silmään. Mä kotiäitinä käyn ihan yksin lenkillä, salilla ja kaupassa. Mä en käytä päivääni siivoamiseen ja pyykkäämiseen, vaan lasten kanssa oloon. Mulla on mies, joka töiden jälkeen on lasten kanssa ja silloin mä teen omia juttujani. Siivoamisen hoitaa robotti-imuri ja pyykkäämisen kuivaava kone. Ei siihen mene kuin hetki, kun laittaa ja ottaa pois koneesta, kaksin kun sen tekee. Illat yhteistä aikaa, ei silloin siivoilla. Viikonloppuna ehtii oikein hyvin tehdä yhdessä sen mitä tehtävää on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastaakohan mieskin rahoittaa sun elämääsi, oletko kysynyt?
Ohiksena voin todeta, että kyllä mies varmasti rakastaa.
Kotiäidiksi jääminen kun lapset ovat pieniä, on sovittu asia. Se helpottaa tosi paljon miehen omaa elämää ja työssäkäyntiä.
Kellä on mahdollisuus olla kotona pienten lasten kanssa, se on parasta mitä koskaan voi lapsilleen antaa.
Kun lapset kasvavat ja lähtevät kouluun, voi ap:kin alkaa suunnittelemaan töihin palua puoli-tai kokopäiväiseksi.
Jaa, että miehellä on vielä oma elämä jota pitää helpottaa. Mihinkä töihin voi palata 5-10 vuoden jälkeen ilman uudelleen kouluttautumista. Se on sama kuin pitkäaikaistyötön niin sellaista ei kukaan töihin ota. Ei nykyään niin vain töihin mennä. Mikä oli ammattisi ennen kotiäitiyttä niin se voi olla vanhentunut ammattitaito sen jälkeen kun pyrit töihin.
Ap:han on koko ajan töissä..?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on erilaisia. En pidä tuollaista missään nimessä loiselämisenä, vaan hyvin raskaana elämäntapana. Minulla on lapset pienellä ikäerolla ja kun sain heidät, oli sellainen muoti, että alle 3-vuotiaita ei ole hyvä laittaa päiväkotiin. Syyllistys oli siitä aika kovaakin ja koska halusimme lapsille parasta ja miehen palkalla pärjättiin, jäin kotiin. Olen luonteeltani sellainen, joka tykkää pohtia asioita kaikessa rauhassa, työ ja harrastukset ovat yksin tehtäviä vaativia asiantuntijahommia. Kotiäitielämän toisteisuus, sotkut, joita sai uudestaan ja uudestaan siivota, se, että ei päässyt mihinkään muuta kuin kahden pienen lapsen kanssa, jotka rääkyivät busseissa ja sai pahaa silmää muilta bussissa olijoilta ja eteläsuomen talvet, joissa taaperot liukastelivat pimeissä, jäisissä puistoissa. Olin tosi kateellinen miehelle sen tapaisista asioista, että hän sai esimerkiksi työmatkalla ajatella omia asioitaan ilman että joku on kiinni tississä tai huutaa huomiota. Kun sitten vihdoinkin laitoin lapset päiväkotiin ja pääsin töihin, elämänlaatu parantui todella paljon. Jaksoin tosi paljon paremmin lapsiakin. Jotkut ihmiset ovat vaan niin reippaita, että jaksavat olla pikkulasten kanssa ja laittaa sitä yhtä ja samaa kotia päivästä toiseen.
Mitäs muuta se töissä käyntikään on, samat rutiinit joka päivä. Ainut, että siitä maksetaan paljon enemmän, kuin kotiäitiydestä. Itellä elämäni parasta aikaa oli juuri kotiäitiys. Sai itse suunnitella päivänsä ja olla perheen kanssa. Näitä vuosia en vaihtaisi pois. Mutta nyt työelämässä lähihoitaja orjana, kaduttaa koko ammatinvalinta. Pieni palkka ja vittumaiset työkaverit. En halua enää kuluttaa kallisarvoista elämääni tässä työssä. Ja tee kun pian omat ratkaisunsa muistaen, että raha ei todellakaan ratkaise näitä päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastaakohan mieskin rahoittaa sun elämääsi, oletko kysynyt?
Ohiksena voin todeta, että kyllä mies varmasti rakastaa.
Kotiäidiksi jääminen kun lapset ovat pieniä, on sovittu asia. Se helpottaa tosi paljon miehen omaa elämää ja työssäkäyntiä.
Kellä on mahdollisuus olla kotona pienten lasten kanssa, se on parasta mitä koskaan voi lapsilleen antaa.
Kun lapset kasvavat ja lähtevät kouluun, voi ap:kin alkaa suunnittelemaan töihin palua puoli-tai kokopäiväiseksi.
Jaa, että miehellä on vielä oma elämä jota pitää helpottaa. Mihinkä töihin voi palata 5-10 vuoden jälkeen ilman uudelleen kouluttautumista. Se on sama kuin pitkäaikaistyötön niin sellaista ei kukaan töihin ota. Ei nykyään niin vain töihin mennä. Mikä oli ammattisi ennen kotiäitiyttä niin se voi olla vanhentunut ammattitaito sen jälkeen kun pyrit töihin.
Niin että lapsia ei kannata tehdä? Ainakaan useampaa putkeen, jos meinaa töissä käydä?
Onpas ummehtunut ajatus.
Ihminen voi olla pois töistä pidempiä jaksoja monesta syystä - olipa se syy lapsen hoitaminen kotona tai vaikkapa sairaus. Nämä eivät ole syitä työsuhteen päättämiseen. Kotiäitiys myöskään ei tarkoita sitä, etteikö omasta ammattitaidosta voisi huolehtia.
Nykypäivänä organisaatiot muuttuvat niin nopeasti, että omaa roolia ei välttämättä samanlaisena ole enää jäljellä töihinpaluun jälkeen, mutta sitten sopeudutaan hieman muokattuun tehtävään. Voi vaatia lisäkoulutusta tai kurssitusta, mutta sehän tuntuu olevan vaatimus ihan meille katkeamattomassa työsuhteessakin oleville.
Olen itse vela. Kuitenkin ihmettelen suuresti kun samaan aikaan puhutaan vauvatalkoiden tärkeydestä ja heitetään hiekkaa perheellisten rattaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vaihtaisin osia kanssasi koska vaan
Terveisin yksinäinen ikisinkku joka ei löydä millään puolisoa. Ilmeisesti kaikki Helsingin miehet etsivät vain petiseuraa. Teen töitä täydet tunnit ja käteen jää 1600€/kk. Vuokra tästä vanhasta yksiöstä on 790€/kk. Säästän sen mitä voin mutta aika pitkään menee että käsiraha kasassa omistusasuntoon.
Pisteet miehille rehellisyydestä 👍
Asiaan. Suomessa uskotaan enimmäkseen 50/50 elämäntyyliin. Elättäjä haluisen miehen löytäminen on verrattavissa neulan etsimiseen heinäsuovasta. Saksa taitaa olla lähin mistä voisit saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on erilaisia. En pidä tuollaista missään nimessä loiselämisenä, vaan hyvin raskaana elämäntapana. Minulla on lapset pienellä ikäerolla ja kun sain heidät, oli sellainen muoti, että alle 3-vuotiaita ei ole hyvä laittaa päiväkotiin. Syyllistys oli siitä aika kovaakin ja koska halusimme lapsille parasta ja miehen palkalla pärjättiin, jäin kotiin. Olen luonteeltani sellainen, joka tykkää pohtia asioita kaikessa rauhassa, työ ja harrastukset ovat yksin tehtäviä vaativia asiantuntijahommia. Kotiäitielämän toisteisuus, sotkut, joita sai uudestaan ja uudestaan siivota, se, että ei päässyt mihinkään muuta kuin kahden pienen lapsen kanssa, jotka rääkyivät busseissa ja sai pahaa silmää muilta bussissa olijoilta ja eteläsuomen talvet, joissa taaperot liukastelivat pimeissä, jäisissä puistoissa. Olin tosi kateellinen miehelle sen tapaisista asioista, että hän sai esimerkiksi työmatkalla ajatella omia asioitaan ilman että joku on kiinni tississä tai huutaa huomiota. Kun sitten vihdoinkin laitoin lapset päiväkotiin ja pääsin töihin, elämänlaatu parantui todella paljon. Jaksoin tosi paljon paremmin lapsiakin. Jotkut ihmiset ovat vaan niin reippaita, että jaksavat olla pikkulasten kanssa ja laittaa sitä yhtä ja samaa kotia päivästä toiseen.
Mitäs muuta se töissä käyntikään on, samat rutiinit joka päivä. Ainut, että siitä maksetaan paljon enemmän, kuin kotiäitiydestä. Itellä elämäni parasta aikaa oli juuri kotiäitiys. Sai itse suunnitella päivänsä ja olla perheen kanssa. Näitä vuosia en vaihtaisi pois. Mutta nyt työelämässä lähihoitaja orjana, kaduttaa koko ammatinvalinta. Pieni palkka ja vittumaiset työkaverit. En halua enää kuluttaa kallisarvoista elämääni tässä työssä. Ja tee kun pian omat ratkaisunsa muistaen, että raha ei todellakaan ratkaise näitä päätöksiä.
Tarkoitin että teen pian omat ratkaisuni. Ja tietenkin hyvin palkattu asiantuntija työ on jotain muuta kuin lähärin hommat. Mutta kaikilla ei vaan ole mahdollisuuksia parempiin ammatteihin. Joten ehkä valitsen täydellisen köyhyyden ja vapauden mieluummin kuin kituuttamisen melkein täydellisessä orjan asemassa. Tää on mun elämä.
Mä teen etätöitä, ja rakastan elämääni!
Aamuisin ei tarvitse lähteä minnekään. Ketään ei tarvitse nähdä, saan sosiaaliset kontaktit töistä ja työpäivän päätyttyä suljen koneen ja teen mitä huvittaa.
Lapset ovat jo isoja.