Kuinka pian vauvahaaveet puheeksi?

ennen kuin edes tavattiin, niin olen ottanut puheeksi :D

ajattelit ruveta niitä vauvoja sen kanssa tekemään? Ennen sitä olisi hyvä mainita asiasta.

puol vuotta seurustelun alusta ajatukset siirtyivät vakavasti lapsen hankintaan.

Vajaa vuosi oltiin yhdessä oltu, kun tärppäsi. Se oli onnellisin päivä tähän mennessä meidän molempien elämissä.

Nyt tässä sitten jouluvauvaa odotellaan ja ollaan oltu kyllä vakaasti sitä mieltä, että emme liian aikaiseen lasta alkaneet hankkimaan.



T: 25v ja 29v

ei aikaisemmin, koska miehet yleensä säikähtävät vauvapuheita ja luikkivat tiehensä (vaikka haluaisivatkin lapsia) Eli miehen pitää olla varma siitä, että haluaa sinut lastensa äidiksi.

ja yrityksestä vuosi on laskettuaika, eli ihan pian.

Jos olette alle 30-kymppisiä, ei ole mitään kiirettä tehdä heti minn, sinun, meidän teidän ja heidän jälkeläsiä. Esimerkkejä löytyy yllin kyllin näiltä palstoilta!

muutama kuukausi oltiin seurusteltu, kun puhuttiin että halutaan tulevaisuudessa yhdessä lapsia.

Nyt ollaan reilu pari vuotta seurusteltu,ja muutaman kuukaudens sisään jätetään ehkäisy kokonaan pois.

Alle kolmikymppisenä on aikaa kuitenkin vielä. Jos olet alle 25, sanoisin, että pari-kolme vuotta. Anna miehelle aloitteentekomahdollisuus...



Jos olet kolmenkympin pinnassa, saisi mielestäni vuosi-kaksi riittää. Reilusti yli kolmikymppisellä naisella alkaa ikä tulla vastaan. Silloin sanoisin, että vuoden seurustelun jälkeen voisi ottaa vakavan keskustelun aiheesta. Raskaaksi tulokaan ei ole mikään itsestäänselvyys.

Viis vuotta oltiin yhdessä. Halusin varmistua, et varmasti osataan elää ja olla yhdessä (kuten mieskin) koska lapsella on oikeus elää tasapainoisessa perheessä oman isän ja äidin kanssa. Lapsen etu on tärkeämpi kuin aikuisten halu leikkiä kotia mahdollisimman nopeasti. Ne ekat kunnon kriisit kun ei parisuhteeseen tule vielä vuodessa eikä kahdessakaan, eikä toistakaan opi tuntemaan kuin ajan kanssa.Mä en koskaan ole edes mieltänyt vuoden kestänyttä seurustelua parisuhteeksi, se on vaan vielä toiseen tutustumista.



Mut kukin tyylillään. Ihmetyttää vaan, että eikö ihmiset halua tutustua toisiinsa rauhassa ja nauttia toistensa seurasta ollenkaan, vaan pitää heti hankkia lapsi. Olen tosi iloinen, että ehdittiin seikkailla ja elää kaksistaan, toteuttaa yhdessä niitä haaveita, joita lapsen kanssa ei voi enää toteuttaa.

lapsentekoa 3vk:n seurustelun jälkeen. En karannut, mutta kolme vuotta meni. Nyt suurenmoinen kaksivuotias neiti!



Eli näinkin päin voi menää. Ikää 29 v...

Oltiin samalla työpaikalla ja pidettiin vähän "kehityskeskustelupalaveria" yhdessä. Menneisyys, nykyinen elämä, tulevaisuuden toiveet. Siinähän se lokoisasti meni se kaksituntinen neukkarissa.



Todettiin että samanlaisia toiveita löytyy joten ei kun suhde vakavammaksi. Lapsi kyllä hankittiin vasta 4v yhdessäolon jälkeen.

mut useille kyllä tulee jonkinlainen kriisi kun alkuhuuma haihtuu ja molemmat alkavat katsella kumppania sillä silmällä, onko tässä todella se elämänkumpaani kyseessä. Siitä voidaan sitten lähteä joko eri suuntiin tai suhde voi mennä niinsanotusti eteenpäin ja kiintymys kasvaa entisestään. Mun mielestä vasta sitten on lasten aika, mut sehän onkin vaan mun mielipide. Itellä levollinen olo, kun odottaa esikoista miehen kanssa, jonka tietää pysyvän rinnalla, josta on ylpeä ja jonka kanssa arki on hyvää ja tyydyttävää.

ei voi PUHUA asioista?



Kyllä minusta on aiheellista vaikka 19- vuotiaana kysyä miten toinen on ajatellut lapsien joskus olevan OK.



Voihan tätä kysyä vaikkei itse haluaisi lasta nyt tai pariin vuoteen!



Ihme hissuttelua. Parisuhde ei voi hyvin jos siinä ei voi KAIKESTA puhua!

Mä rupesin puhumaan vauvahaaveista reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen, ja ällistykseni mies oli heti samaa mieltä. Piti kuitenkin vielä muutama kuukausi harkita ja ehkäisy jätettiin ehkä 11kk:n seurustelun jälkeen. Sitten menikin viisi vuotta, ennen kuin vauva syntyi.

Nyt yhdessä 8v. ja kolmatta lasta odotamme, olemme 28v.

Eli kun se oikea eteesi tuli, miksi odottamaan!? ;)

Minulla oli jo 2 lasta edellisestä suhteesta. Tunsimme puolisen vuotta ennen kuin menimme ensitreffeille, mies ryhtyi olemaan meillä paljon melko alusta lähtien ja mm. osallistui lasteni hoitoon (= leikki, ruokki, haki pkodista) melko alusta lähtien.



Kuulostaa hurjalta :) ja jälkikäteen olen tuota itsekin päivitellyt. Mutta niin vaan silloin aikoinaan molemmilla sanoi Klik ja yhtäkkiä olimme me, pariskunta.



Ryhdyimme odottamaan yhteistä vauvaa, täysin suunnitellusti (mutta tosin yllättävän nopsaan tärppäsi) huimat kolme kuukautta ensitreffeistä.



Nyt tuo yhteinen vauva on jo 13 vuotta, kuten myös avioliittomme. Yhdessä olemme olleet vajaa 14 vuotta.

Olen tosi iloinen, että ehdittiin seikkailla ja elää kaksistaan, toteuttaa yhdessä niitä haaveita, joita lapsen kanssa ei voi enää toteuttaa.

Entäs jos haaveena onkin lähinnä elää yhdessä ja perustaa perhe?

Meillä lienee nopeassa edenneessä parisuhteessamme jäänyt joitakin asioita kokematta. Seikkailtu on, mutta isommalla porukalla, ja kaksistaan emme olisi pystyneet elämään alun alkaenkaan, koska toisella meistä oli jo perhe (= niitä lapsukaisia).

Meille suhde oli alusta alkaen arkea. Nautittavaa arkea. Sitä se on ollut myöhemminkin. Toisaalta en nyt tähän hätään keksi haaveita, jotka jäivät lapsen vuoksi toteuttamatta =).

Ja toisaalta tulin itse aikoinaan vanhemmaksi suhteellisen nuorena. Joten en ole oikeastaan koskaan ollut aikuinen olematta vanhempi. (Vaikken teinivanhempi ollutkaan) Tiedän, etten ole kulkenut kaukomailla. En ole hypännyt laskuvarjolla. En ole matkannut Himalajalle, enkä käynyt Goalla. Itse asiassa viimeisten 20 vuoden aikana olen käynyt Ruotsia kauempana varmaan alle 10 kertaa.

Sitä vastoin olen pidellyt tuhisevia nyyttejä, puhaltanut pipejä, auttanut läksyissä, halinut pieniä ja isompia, rakastanut puolisoani (myötä- ja vastoinkäymisissä), lomaillut kotimaassa, viettänyt kastejuhlia, rippijuhlia, lakkiaisia, synttäreitä, käynyt eväsretkillä ja kulkenut perheen kanssa metsässä. Puolisoni kanssa. Molemmat meistä nautimme juuri tästä. Arjesta, ripauksella muutakin. Meille eväsretki lasten kanssa on jo ihan riittävä seikkailu ja seura mitä mainiointa :-).