Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ilmoitti että olen muuttunut äitihahmoksi hänelle. Tarvitsen neuvoja!

Vierailija
16.05.2021 |

Eli seksielämä on tökkinyt jo pitkään, olemme olleet yhdessä 7.5v. Olemme n. 35vuotiaita. Viimeisen kahden vuoden aikana mies ei ole halunnut seksiä kuin enää hyvin harvoin. Pisimmillään tauko oli 4kk, en koskaan saanut selitystä asiaan. Nyt tahti on noin kerran kuukaudessa (sekin kuulemma velvollisuudesta, että en lähtisi) tuo tieto jo mursi sydämeni. Mutta olen rakkauden takia pysynyt suhteessa silti.
Olen paljon miettinyt eroa, mutta aina perunut sen ja uskonut parempaan. Lapsia ei ole eikä edes suunnitelmissa. Nyt olen taas katsonut asuntoja ja löysinkin, mutta jälleen huomaan miten paljon pelottaa ajatus erosta. Miehelle olen ajatuksista myös puhunut, hän ei haluaisi erota. Mitä ihmettä mä teen? Nopeasti pitäisi päättää, tai menetän jälleen kivan asunnon jonka löysin. Rakkautta ja huomioimista meillä on, vaikka onhan seksin puute vaikuttanut paljon senkin vähenemiseen. Lisäksi olemme parhaita ystäviä.
Otin taas eilen asian puheeksi, ja mies sanoi ihan rekellisesti että olen hänen silmissään muuttunut äiti hahmoksi??? Ja ettei äidin kanssa halua harrastaa seksiä. Tuli täysin shokkina, tämän 7vuoden aikana käytökseni ei ole muuttunut mitenkään, ei myöskään ulkonäköni, pidän huolta itsestäni jne.
En pysty käsittämään mitä ihmettä miehen päässä liikkuu. Itsetunto ja naisellisuus on jo muutaman vuoden ollut murskana koska mieheni ei halua minua. Muuten kyllä tykkää olla seurassani ja tehdä asioita yhdessä, sanoo joka päivä rakastavansa jne. Toista naista ei ole syytä epäillä, käy vain töissä ja kotona, ja yhteisessä harrastuksessamme. Netissä roikkuu kyllä paljon, ja on entinen nettiporno addikti. Mutta siitä ei kuulemma ole kyse... Kysyn asiasta nätisti ja mies sanoi ettei koskaan katso pornoa eikä koskaan hoitele itse itseään. Mihinkään terapiaankaan ei suostu lähtemään. Tarvitsen apua ja neuvoja! Masennun ja ahdistun päivä päivältä enemmän, itken päivittäin. Vieressäni on ihminen jota Rakastan ja haluan, mutta miten kestää ajatus olla miehen mielessä joku äitihahmo. Kiitos jo etukäteen.

Kommentit (147)

Vierailija
1/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

“Ei katso pornoa” ”entinen nettipornoaddikti” hmmmm..vilkaiseppa miehen sivuhistoriaa, tai jos tietää mitä tekee ei välttämättä sieltäkään löydy

Vierailija
2/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta siivoaminen, ruuanlaitto ja pyykinpesu, laittaudu nätiksi ja lähde ulos. Hyvät äidit ei ikinä toimi noin, joten mies opetelkoot itse olemaan aikuinen sillä välin kun sinä elät kodin ulkopuolella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano miehellesi, että taitaa olla jo isoisä-iässä, kun testotasot laskeneet niin, ettei kiinnosta oma nainen, ei porno, eikä vemputtaminen. Viittitkö edes moisen papparaisen kanssa olla. Hommaa se oma asunto ja äkkiä.

Vierailija
4/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on kyllä moni asia vinksallaan tässä kuviossa. Ensinnäkin, teidän pitää opetella puhumaan parisuhteen ongelmista ennen kuin ne eskaloituvat, eikä vuosikausia eskaloitumisen jälkeen. Jos te ette pysty verbaalisesti ja erittäin täsmällisesti kuvailemaan toisellenne ongelmianne, niin huonosti käy. On myös hyvä opetella, että kun puoliso kertoo jonkun mielipiteen, niin se pitäisi olla kutsu keskusteluun. Siinä vaiheessa kysytään tarkentavia kysymyksiä, jotta ymmärretään, miksi hän ajattalee kyseisellä tavalla. Mielipiteet kun ovat aika sinällään turhia ja vääriä, perustelut ovat merkityksellisiä, kuten tässä "äitihahmo" tapauksessa; mikä saa hänet näkemään sinut "äitihahmona" on oikea lähestymistapa. Asian tiedustelu internetistä on väärä.

Toinen seikka on unohtaa se asunto. Järjestys on seuraava: 1. Yrität korjata parisuhdeongelmat 2. Mahdollinen päätös erosta 3. Haet asunnon. Ongelmia ei lähdetä korjaamaan siinä vaiheessa, kun unelma-asunnosta pitää tehdä ostopäätös.

Miehellä saattaa olla erittäin matala testosteronitaso, mikäli ei koskaan ole mistään seksuaalisesti kiinnostunut. Tai sitten jokin muu haaste. Ehkä löydätte jonkin luovan parisuhdemallin, esim. että sinulla on toisaalla seksuaalinen kumppani, ja muun ajan iloitset miehesi seurasta. Tai ehkä teillä tulee ero. Joka tapauksessa nyt on tärkeää keskustella suoraan ja avoimesti.

Vierailija
5/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko mies mielestään onnellinen suhteessanne? Ja tyytyväinen? Tuskin omin neuvoin saatte setvittyä, mutta hae sinä apua itsellesi.

Jos olet onneton, kannattaako jatkaa?

Vierailija
6/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen yritti tuollaista joskus. Olin kuulemma muuttunut kuin veljeksi (???). Muutos oli kuitenkin täysin naisen pään sisäinen. Oli muutenkin hieman vinksahtanut narujen vetelijä. Ei ymmärtänyt yskää, ei muuttunut ja lopulta teki bänksit itse :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies sanoo rakastavansa mutta ei halua sinua koska olet äitihahmo? Ehkä tuo on hänen tapansa vierittää syy sinun niskoille. Itsekästä minusta.

Vierailija
8/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt on kyllä moni asia vinksallaan tässä kuviossa. Ensinnäkin, teidän pitää opetella puhumaan parisuhteen ongelmista ennen kuin ne eskaloituvat, eikä vuosikausia eskaloitumisen jälkeen. Jos te ette pysty verbaalisesti ja erittäin täsmällisesti kuvailemaan toisellenne ongelmianne, niin huonosti käy. On myös hyvä opetella, että kun puoliso kertoo jonkun mielipiteen, niin se pitäisi olla kutsu keskusteluun. Siinä vaiheessa kysytään tarkentavia kysymyksiä, jotta ymmärretään, miksi hän ajattalee kyseisellä tavalla. Mielipiteet kun ovat aika sinällään turhia ja vääriä, perustelut ovat merkityksellisiä, kuten tässä "äitihahmo" tapauksessa; mikä saa hänet näkemään sinut "äitihahmona" on oikea lähestymistapa. Asian tiedustelu internetistä on väärä.

Toinen seikka on unohtaa se asunto. Järjestys on seuraava: 1. Yrität korjata parisuhdeongelmat 2. Mahdollinen päätös erosta 3. Haet asunnon. Ongelmia ei lähdetä korjaamaan siinä vaiheessa, kun unelma-asunnosta pitää tehdä ostopäätös.

Miehellä saattaa olla erittäin matala testosteronitaso, mikäli ei koskaan ole mistään seksuaalisesti kiinnostunut. Tai sitten jokin muu haaste. Ehkä löydätte jonkin luovan parisuhdemallin, esim. että sinulla on toisaalla seksuaalinen kumppani, ja muun ajan iloitset miehesi seurasta. Tai ehkä teillä tulee ero. Joka tapauksessa nyt on tärkeää keskustella suoraan ja avoimesti.

Kohta nro. 1. Olen parhaani mukaan yrittänyt korjata seksielämäämme, mm. hankkimalla leluja, seksikkäitä alusvaatteita jne. Ei vaan sytytä miestä mihinkään suuntaan.

Kyselin kyllä tarkentavia kysymyksiä tuosta äitihahmo asiasta, ja kuulemma vaan huolehdin liikaa asioista, kysyn vaikka teenkö sullekin eväät töihin (samalla kun teen itsellenikin) Ja siis tämä ei ole uusi asia eikä ole aiemmin miestä häirinnyt. En mitenkään pysty ymmärtämään mistä tämä äitihahmo ajatus yhtäkkiä kumpuaa.. Testot on käynyt mittauttamassa, niissä ei vikaa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit hakea itsellesi apua, se voi selkeyttää tilannetta omalta kohdaltasi ja auttaa näkemään, mitä haluat. Olen samaa mieltä, että jätät ne asunnot nyt hetkeksi. Teitpä päätöksen jäädä tai lähteä, se olisi hyvä tehdä rauhassa ja tietoisesti ja sen jälkeen sitten käytännön asiat.

Alkuun voit kokeilla esim Eevi Minkkinen Ymmärrä itseäsi ymmärrä suhteitasi.

Vierailija
10/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Wanha tuttavamme Porvoon novellikirjailija sunnuntaiaamuamme sulostuttamassa.

Mutta ei hätää. Eikö prnoaddiktimiehesi ole kuullut milffeistä? Sano, että olet sellainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota se asunto, josta haaveilet. Jos pelko tulevasta on ainoa este murtaa itsesi tuosta suhteesta niin silloin on aika uhmata pelkoja ja lähteä. 

Et itse ehkä näe totuutta, kun olet jo niin tottunut tilanteeseen,  mutta kuulostaa siltä, että suhteenne on tullut tiensä päähän.  Parisuhde, jossa ollaan kuin ystävät tai sisko ja veli. Tarkoittaa sitä, että tunteet on laimentuneet eikä seksuaalista halua enää ole. Suhde loppuu viimeistään silloin kun toinen teistä rakastuu johonkin suhteen ulkopuoliseen.

Vierailija
12/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voit hakea itsellesi apua, se voi selkeyttää tilannetta omalta kohdaltasi ja auttaa näkemään, mitä haluat. Olen samaa mieltä, että jätät ne asunnot nyt hetkeksi. Teitpä päätöksen jäädä tai lähteä, se olisi hyvä tehdä rauhassa ja tietoisesti ja sen jälkeen sitten käytännön asiat.

Alkuun voit kokeilla esim Eevi Minkkinen Ymmärrä itseäsi ymmärrä suhteitasi.

Olen menossa terapiaan, koska tilanne on saanut minut ahdistumaan ja masentumaan. Eevi Minkkisen kirjan olen lukenut. Oli kyllä hyvä kirja. Kauanko pitäisi rauhassa tehdä eroa.. Olen sitä jo yli vuoden miettinyt ja oma oloni mennyt aina vaan pahemmaksi kun kaipaa seksiä ja edes tunnetta olevansa kumppanin silmissä haluttu ☹️

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopeta siivoaminen, ruuanlaitto ja pyykinpesu, laittaudu nätiksi ja lähde ulos. Hyvät äidit ei ikinä toimi noin, joten mies opetelkoot itse olemaan aikuinen sillä välin kun sinä elät kodin ulkopuolella.

Tästä on hyvä ja helppo lähteä muuttamaan tilannetta. Miehen passaaminen pitää lopettaa heti. Ja varsinkin eväiden tekeminen. Jestas, nähköön nälkää, jos ei itselleen osaa eväitä tehdä.

Vierailija
14/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voittehan te asua eri asunnoissa eroamatta ja katsoa muuttuuko tilanne. Ja lakkaa huolehtimasta miehestä ja heittäydy avuttomaksi, että hän saa pelastaa sinua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hauskaa, kun meillä vähän sama juttu. Siinä se ero, että tunnen itse itseni äidiksi suhteessamme. Mies vaan huomauttaa, että puhtaat kalsarit on lopussa, ja minäpä pesen (olen kyllä alkanut sanomaan että tuolla on pesukone, senkun peset). Alkuun mies oli tarkempi siisteydestä, nykyään minä tartun herkemmin imuriin. Samoin ruokakauppareissu, käyn kaupassa jo edeltävänä päivänä jos ruoka alkaa loppua eikä lounasaineita ole. Kissamme terveysasiat ovat aina olleet mun kontolla. Olen alkanut fiksailla asuntoamme myyntikuntoon, mies ei edes huomaa että esim. ikkunapuiden maali olisi pitänyt uusia jo vuosia sitten, tajusi vasta työn päätyttyä että olipas se huonossa kunnossa (epäilen hänen olevan puolisokea, ei huomaa mitään tahroja tai repsotuksia). Olisi kiva jos mieskin kantaisi osan vastuusta, silloin tuntisin itseni tasavertaiseksi puolisoksi. Ja voisin luottaa siihen, että jos minulle käy jotain, hän pystyisi pyörittämään taloa yksinäänkin ainakin hetken aikaa. Ja kyllä, mun ei tee mieli seksiä hänen kanssaan. Päivän hyörimisen jälkeen kaipaa kunnon unia, ei keski-ikäistä miestä, joka ei ole vaivautunut edes parturiin korona-aikana.

Vierailija
16/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta siivoaminen, ruuanlaitto ja pyykinpesu, laittaudu nätiksi ja lähde ulos. Hyvät äidit ei ikinä toimi noin, joten mies opetelkoot itse olemaan aikuinen sillä välin kun sinä elät kodin ulkopuolella.

Tästä on hyvä ja helppo lähteä muuttamaan tilannetta. Miehen passaaminen pitää lopettaa heti. Ja varsinkin eväiden tekeminen. Jestas, nähköön nälkää, jos ei itselleen osaa eväitä tehdä.

Mutta ei tämä ole mikään uusi asia. Eikä se koskaan aiemmin ole ollut ongelma. Ihan yhtä lailla mies ostaa minulle joskus kaupasta eväitä, tai laittaa ruokaa ja kyselee onko nälkä kun tulen töistä jne, enkä koe että se olis mun isä mitenkään.

Ap

Vierailija
17/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet on omituista porukkaa. Mä lopettaisin ap kaiken siis tiskauksen, ruuanlaitot, kaupassakäynnit, pyykinpesut yms. Sitten alkaisin vaan meikkailemaan, kävisin kampaajalla, ostaisin vaatteita yms. Ehkä en sitten olisi enää äiti. Tätä kokeilisin vähän aikaa ja jos ei toimi, häipyisin.

Vierailija
18/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta siivoaminen, ruuanlaitto ja pyykinpesu, laittaudu nätiksi ja lähde ulos. Hyvät äidit ei ikinä toimi noin, joten mies opetelkoot itse olemaan aikuinen sillä välin kun sinä elät kodin ulkopuolella.

Tästä on hyvä ja helppo lähteä muuttamaan tilannetta. Miehen passaaminen pitää lopettaa heti. Ja varsinkin eväiden tekeminen. Jestas, nähköön nälkää, jos ei itselleen osaa eväitä tehdä.

Mutta ei tämä ole mikään uusi asia. Eikä se koskaan aiemmin ole ollut ongelma. Ihan yhtä lailla mies ostaa minulle joskus kaupasta eväitä, tai laittaa ruokaa ja kyselee onko nälkä kun tulen töistä jne, enkä koe että se olis mun isä mitenkään.

Ap

Ei ole ollut, mutta siitä on tullut ongelma. Ilmeisesti täytät miehen tarpeet ennen kuin hän on edes ajatellut asiaa. Ota itsellesi enemmän tilaa, niin mieskin saa sitä.

19/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuttakaa erilleen. Suhde voi jatkua myös tapailuna, tai sitten ei.

Mielestäni tuo kuvio ei muutu, ellet lähde. Erilleen muuton ei ole pakko tarkoittaa välien katkeamista. Voitte tapailla edelleen, tai olla kavereita. Mutta pääsisit eteenpäin.

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
20/147 |
16.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pornorunkkari ei osaa olla parisuhteessa, jossa on huolenpitoa ja välittämistä-yhdistää nämä äitiinsä, ei näe tätä rakkautena. Rakkaus on hänelle kiima ja runkkarina kiima kohdistuu teineihin tms. saavuttamattomaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi yhdeksän