Karanteeni ja leikkipuistot
Onko teistä ok mennä karanteenissa leikkipuistoihin leikkimään? Paikalla on myös muita lapsia.
Olen ollut käsityksessä, että karanteenissa pitäisi pysyä poissa yleisiltä paikoilta.
Mietin, että olenko itse tarkka, kun mielestäni puistoista pitäisi pysyä poissa, vai toiset huolettomia kun niissä kulkevat.
Kommentit (22)
Ei ole ok. Karanteenissa voi olla korkeintaan omalla pihalla.
Ainakin meidän karanteenikirjeessä luki ettei kotoa saa poistua kuin omaan pihaan. Asumme kerrostalossa eikä omaa pihaa ole, joten en päästänyt teinejä ulos.
Kyllähän karantteenissakin saa ulkoilla, mutta leikkipuisto ei kyllä ole oikea paikka silloin.
Thl sivulta kopsattu
"Voit mennä ulos, kunhan pidät yli 2 metrin välin muihin ihmisiin. Sen sijaan et saa mennä esimerkiksi työhön, kauppaan, apteekkiin, harrastuksiin tai yleisötilaisuuksiin, koska näissä paikoissa lähikontaktia on vaikea välttää. "
Meillä oli hassu tilanne karanteenissa. Asumme omakotitalossa ja viereisessä talossa asui lapseni luokkakaveri (oli myös karanteenissa). Molemmat innokkaita jalkapallonpelaajia. Potkivat sitten tontilta toiselle sitä palloa ja laittoivat maalitkin vielä. Välissä ei ollut aitaa siis. Pitivät turvavälin toisiinsa eli molemmat pysyivät omalla pihallaan ja molemmat olivat oireettomia.
Leikkipuisto ei ole ok.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän karanteenikirjeessä luki ettei kotoa saa poistua kuin omaan pihaan. Asumme kerrostalossa eikä omaa pihaa ole, joten en päästänyt teinejä ulos.
No ompas outoa. Thl sivuilla lukee, että saa ulkoilla. Kyllä minä ulkoilisin.
opetan lastani juoksemaan niitä lapsia karkuun ja huutamaa korona-lissu ja heittämään hiekkaa niin pysyy kaukana
Vierailija kirjoitti:
opetan lastani juoksemaan niitä lapsia karkuun ja huutamaa korona-lissu ja heittämään hiekkaa niin pysyy kaukana
Ilmeisesti lentänyt hiekkaa myös mamman pikkareihin🤭
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ok. UKaranteenissa voi olla korkeintaan omalla pihalla.
Miten tämä sitten rivarissa määritellään? Itse ajattelen, että sillä omalla pikkupihalla on ok ulkoilla. Toiset näyttävät tulkitsevan, että koko pihaa on ok käyttää, vaikka siellä on myös muita ihmisiä.
Ap

Oleellista on, että 2 m etäisyys säilyy. Ja mieluummin pidempikin.
Ei todellakaan ole ok mennä lääppimään leikkipuiston laitteita karanteenissa, vaikkei siellä olisi ketään muita. Maalaisjärkeäkin saa käyttää.
Kiitti vastauksista. Suurin osa näytti olevan kanssani samoilla linjoilla, ettei puistoissa ole ok käydä karanteeniaikana, kun siellä myös muita.
Tähän ei nyt näköjään osunut niitä ihmisiä, joiden mielestä näin voi toimia. Sellaisiakin kun näyttää löytyvän.
Ap
Voihan kerrostalossakin parvekkeet olla niin lähekkäin, että ollaan ihan vierekkäin jos molemmat naapurit ovat omien parvekkeittensa reunoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ok. UKaranteenissa voi olla korkeintaan omalla pihalla.
Miten tämä sitten rivarissa määritellään? Itse ajattelen, että sillä omalla pikkupihalla on ok ulkoilla. Toiset näyttävät tulkitsevan, että koko pihaa on ok käyttää, vaikka siellä on myös muita ihmisiä.
ApOleellista on, että 2 m etäisyys säilyy. Ja mieluummin pidempikin.
Eipä se aina näytä säilyvän. Vaikea varmaan lasten hahmottaa ylipäätään millainen matka se on.
sano sille ipanalle et saa leikkiä meidän x kanssa koska saatat tartuttaa tautia joihin on kuollut muita lapsia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ok. UKaranteenissa voi olla korkeintaan omalla pihalla.
Miten tämä sitten rivarissa määritellään? Itse ajattelen, että sillä omalla pikkupihalla on ok ulkoilla. Toiset näyttävät tulkitsevan, että koko pihaa on ok käyttää, vaikka siellä on myös muita ihmisiä.
Ap
no ei yhteisille leikkipaikalle
Eihän leikkipuistoikäiset lapset osaa pitää mitään turvavälejä. Ei sinne siis.
Ei todellakaan voi mennä. Oma piha, jos sitä ei ole niin voi käydä kävelyllä tai pyöräilemässä, jotakin missä saa pidettyä turvavälit kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
sano sille ipanalle et saa leikkiä meidän x kanssa koska saatat tartuttaa tautia joihin on kuollut muita lapsia
Omani olen tietysti ohjeistanut pysymään kaukana ja otan tarvittaessa sisälle. Sanoin kyllä, etteivät saa olla noin lähellä muita lapsia, muuta on hankala tehdä.
Meidän on helppo varoa, kun tiedetään karanteenista, huolissani olen niistä muista, jotka eivät tiedä pysyä kaukana.
Ap
Ehdottomasti pysyä poissa. Yöllä ehkä ok mennä leikkimään.