Lue keskustelun säännöt.
Teini-ikäisten ja sitä vanhempien poikien vanhemmat
11.05.2021 |
Ystäväni saa pojan, ja vaikka hän on pojastakin iloinen, hän kertoi toivoneensa tyttöä. Hän tietää, että lapsi on hänelle rakas, mutta häntä surettaa asiat, joita hän ei joskus saa.
Usein kuulee, että pelkkiä poikia saavat äidit ovat pettyneitä siihen tulevaisuuteen, jonka pojan äitinä saa, ja voin osaltani allekirjoittaa tämän. Äidillä ja tyttärellä usein tulee ystävyys, jossa käydään teatterissa, leffassa, syömässä jne. yhdessä. Pidetään yhteyttä, jaetaan asioita ja elämäänsä.
En tunne yhtäkään poikaa tai miestä, joka viettäisi äitinsä kanssa niin paljon aikaa kuin itse vietän äitini kanssa. Tosin pojat eivät vietä isiensäkään kanssa.
Samoin esimerkiksi häät ja lapsensaamiset ovat pariskunnan tytön vanhemmille lähempänä kuin pojan, sillä pojat eivät osallista omia vanhempia samalla tavalla kuin tytöt.
Poikalapset ja tyttölapset ovat aivan samanlaisia lapsina, mutta aikuistuttuaan he erkaantuvat perheestään eri tavalla kuin tytöt. Onko näin, poikien vanhemmat? Miten te koette asian?
Kommentit (27)
En koe asiaa noin. Meillä on kaksi lasta, esikoinen poika, toinen tyttö.
Poika nyt 27, tyttö 25 vuotta.
Kyllä meillä poikakin on minulle todella läheinen. Käydään syömässä, leffassa, pienillä reissuilla (ennen koronaa) jne. Poika juttelee minulle hyvinkin avoimesti ajatuksiaan ja elämänsuunnitelmiaan (valmistui vuosi sitten alalle, jossa paljon mahdollisuuksia). Meillä on ihan ns. omat jutut.
Juuri puhuttiin, että lähdettäisiin tässä joku päivä käymään tyttäreni luona (asuu eri paikkakunnalla), kun ei olla pitkään aikaan käyty.
Sisareni kuoli puoli vuotta sitten, ja sekä poikani että tyttäreni auttoivat minua todella paljon tämän jälkeen. Hautajaisjärjestelyissä, poika tuli mukanani hautaustoimistoon, ja kumpikin lapsistani auttoi sitten sisareni asunnon tyhjennyksessä.
Tuollaista asiaa on ihan turha surra etukäteen, koska ei yhtään tiedä minkälainen se lapsi on, kuinka läheinen tytöstäkään loppujen lopuksi tulee tai ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpöhöpö. Lapsen luonne ratkaisee !! Ja minä todellakin toivoin kovasti poikaa. Ärsyttää kun luullaan että kaikki naiset toivoo tyttöä. Kaveripiirissä paljon poikien äitejä ja tyytyväisiä ollaan iloisista ja sosiaalisista nuoristamme.
Minulla on kaksi poikaa, joista toinen laittaa viestä ja soittaa ihan pienestäkin asiasta, toiselta taas saa itse kysellä, että mitäs kuuluu. Kummankin kanssa olen käynyt matkoilla, teatterissa, ravintolassa, elokuvissa, he nyt tykkäävät samoista asioista mitä minä, mutta itsepä olen heidät noihin totuttanut. Nyt on nähty vähän, kun asuvat kaukana. Minulla ei ole valittamista, on kiva olla juuri heidän äiti. En ole koskaan harmitellut, että en saanut tyttöä.
Minulla on kokemusta "vain" pojista, joita on kolme kappaletta. Ja olen tasan samaa mieltä jonkun kommentoijan kanssa siitä, että enemmän on vaikutusta luonteella kuin sukupuolella. Esim. meillä kuopus on aina valmis lähtemään teatteriin tai konserttiin seuraksi, keskimmäistä ei saa mukaan edes lahjomalla.
Ihan turhaa ja älytöntä murehtia tuollaisia asioita ennen kuin lapsi on edes syntynyt.
Mieheni on erittäin läheinen äitinsä kanssa. Puhuvat keskenään kaikesta, marathonpuheiluita päivittäin, kyläilee useana päivänä viikossa ja auttaa äitiään kaikessa oli sitten kyseessä puhelimen korjaus tai vaikka kauppareissu.
Tuttavani (nainen) puolestaan katkaisi omaan äitiinsä kokonaan välit tultuaan itse äidiksi. Hänen äitinsä ei ole nähnyt lapsenlapsiaan koskaan vaikka kuinka haluaisi
Pointtini siis että turha sukupuolesta yleistää miten tulevaisuus menee, ole nyt ja aina läsnäoleva vanhempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävälläsi onmelkein 20 vuotta aikaa elää lapsensa kanssa, ei kannata tuhlata sitä miettimällä, mistä kaikesta ehkä joskus jää paitsi.
Minulla nyt kohta seitsemäntoista- ja neljätoistavuotiaat pojat
Löytyy myös yksitoistavuotias tyttö ja kolmevuotias poika.
Onhan nuo teiniyden myötä ottaneet pesäeroa.
En silti koe että oltaisiin vielä ainakaan erkaannuttu kokonaan.
Äitienpäivänä kävin vanhemmillani kylässä ja pojat olivat ainoat jotka halusi mukaan. Mies ja tytär jäivät kotiin. (Käydään siellä siis usein eli joka kerta ei ole kaikkien pakko lähteä)
Ollaan ennen koronaa käyty teatteissa poikien kanssa. Katsotaan lähteekö enää mukaan kun korona joskus hellittää?
Elokuviin lähtisivät ihan varmasti.
Tämä kohta neljätoista täyttävä poika lähtee myös mielellään minun ja kuopuksen kanssa ulos.
Esikoinenkin lähtee mutta pitää "pakottaa".
Reissuun lähtee mielellään ja voisin ajatella että lähtisin vain isojen poikien kanssa kolmistaan vaikka laivalle.
Kokeisiin luetaan yhdessä ja se on samalla meidän laatuaikaa. Ainakin minun mielestäni 😆 mutta kyllä pojatkin siitä tuntuu tykkäävän.
Mieheni pelaa viikonloppuisin pleikkaa ja isot pojat viettää silloin aikaa isänsä kanssa. Jääkiekkopelejä katsovat usein esikoisen kanssa.
Minun veljeni asuu tosi lähellä vanhempiani peeheensä kanssa.
Veli taitaa käydä lähes päivittäin siellä kylässä. Yleensä hakee tai tuo jotain työkalua mutta kuitenkin ja heidän lapsikin on usein siellä.
Mutta siis kyllähän nuo kavereiden kanssa varmaan mieluummin sinne elokuviin menisi ja kavereiden kanssa pelaa mutta hätätapauksessa kelpaa kyllä seuraksi.
Vielä.
Ja tyttären kanssa tehdään samoja juttuja.
Kaikkien kanssa vietän kahdenkeskistä aikaa.
Toivon ja uskon että kaikki tulevat olemaan minulle aina yhtä läheisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen elämää ei kannata elää etukäteen. Todennäköisesti se ei mene niin kuin äiti on ajatellut.
No kyllä ap:lla taitaa olla liian helppo elämä, kun on noin jyrkän asenteellinen ja ennakkoluuloinen. Ja minusta tuo ap:n aloitus haiskahtaa trollaamiselta. Vai voiko joku oikeasti olla noin pinnallinen ja suhtautua syntyvään vauvaan kuin mihinkin sinesen, jonka pitäisi toteuttaa täydellisesti hänen/ystävänsä unelmat... Aika sairasta. Sitä paitsi koskaan ei voi tietää sukupuolen perusteella kenenkään ihmisen luonnetta ja käyttäytymistä. Monilla äideillä ja tyttärillä on keskenään jopa huonot välit. Se on hyvinkin yleistä. Olen itse omasta lähipiiristäni pistänyt merkille, että useammin äideillä on poikiinsa paremmat ja jopa läheisemmät välit, kuin tyttäriinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa mukava kuulla näitä tarinoita :) Jos joskus itse saan lapsia, niin minulle ei ole väliä sukupuolella ja tämä keskustelu ainakin vahvistaa sitä.
-ap
Varsin lapsellinen lähtökohta. Eli siis että lapsi tehdään sen takia että siitä saadaan sitten itselle kaveri shoppailuille ja joku jonka kanssa fiilistellä häitä.
Lapset ovat olemassa vain itseään varten eivätkä vanhempien huvitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tosi läheiset välit poikani kanssa ( teini-iässä rytisi ja kolisi mutta silloinkin keskusteluyhteys säilyi kuitenkin hyvänä kaiken aikaa). Laitamme useita kertoja viikossa viestejä ja esim. viime viikolla tapasimme kolme kertaa ( ei nyt tietenkään joka viikko niin usein tavata).
Muutama vuosi sitten hän olisi lähtenyt kanssani JVG: n keikalle, mutta jouduinkin työreissulle, joten annoin sitten lippuni hänen ystävälleen, jonka kanssa matkustivat Helsinkiin.
Olemme tehneet yhteisiä reissuja paljon vielä senkin jälkeen, kun muutti pois kotoa. Ja esim. tykkäämme vierailla yhdessä museoissa ( juuri parhaillaan on sovittuna kesäkuun alussa yhteen näyttelyyn meno) ja usein esim. kahvilla.
Poikani puoliso on myös todella tärkeä minulle.
Mutta itsekin olen myös ollut todella läheinen isäni kanssa ja vietämme paljon aikaa yhdessä.
Nykypäivänä jos joku syntyy pojaksi, hän saattaakin olla 18 vuoden päästä tyttö. Tai toisinpäin, tytöksi syntynyt muuttuu pojaksi. Tai sitten he kokevat olevansa täysin jotain muuta.
Jokatapauksessa täysin turhaa pohtia tuollaisia asioita. Elämä kyllä järjestää yllätyksiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla 20 v poika ja hänen kanssaan on kyllä huisin hauskaa. Asuu nyt sen verran kaukana, että harvoin nähdään, mutta melkein päivittäin jaetaan asioita. Ollaan kyllä aina esim juteltu todella paljon aivan kaikesta. Itse en ole koskaan voinut samaistua naisiin, jotka kokevat jotain jäävän puuttumaan jos ei ole tytärtä. Itsestä se on kiinni. Äidiksi tultua pitäisi ehkä ne omat prinsessaleikit jo jättää vähemmälle, mitä monesti halutaan sen puettavan nuken (tyttölapsen) kautta jatkaa. Toki jokainen suree mitä suree. Harmi vaan jos joku ei löydä sellaista iloa pojasta, että kokee jostain jäävänsä paitsi.
Eikö täällä joka toisessa ketjussa valiteta, että aikuiset miehet ovat liikaa kiinni äidissään?
Ei vissiin vaan voi tehdä oikein jos on mies, teki mitä teki niin aina joku valittaa.
Ratkaisevaa usein on, onko sillä pojalla tyttöystävää. Jos on, sitä poikaa ei enää näy, ellei anopilla ja "miniällä" ole poikkeuksellisen lämpimät välit. Tämä on nimenomaan naisten valtapelistä kiinni. Ei miehestä, ei kasvatuksesta. Näkeehän sen täällä palstallakin: mies ei saa olla "liikaa" lapsuudenperheen kanssa tekemisissä. Ja nainenhan sen määrittelee AINA yksipuolisesti mikä on liikaa. Sama ei päde toisinpäin. En tiedä yhtä ainoaa pariskuntaa, jossa miehellä olisi mitään sananvaltaa siihen, kuinka paljon puolisonsa (nainen) pitää yhteyttä lapsuudenperheeseen tai sukuunsa.
Oma veljeni on täysin eristäytynyt. Mutta sit taas toinen veli on läheinen äidin kanssa. Ei siihen ole mitään ihmeempää syytä keksittävissä miksi näin. Tosin on meillä suvussa naisiakin, joita ei yhtään kiinnosta olla suvun kanssa tekemisissä, vaikka mitään konfliktia ei olisi koskaan ollutkaan.
Mulla on 15v. poika ja olen hänen kanssaan läheisempi kuin tytärten. Meitä myös yhdistää pari harrastusta ja muutenkin ollaan luonteeltamme samanlaisia.
Salaa toivoin poikaa ja pojan sain. En ole koskaan kaivannut kuvaamasi kaltaisia asioita enkä ole sellaisia tehnyt oman äitini kanssa, vaikka meillä hyvät välit olikin.
Voin allekirjoittaa. Lapsena poikani olivat hellyydenkipeitä, halailtiin paljon, puhuttiin ja jaettiin asioita, juteltiin tunteista ja oltiin läheisiä. Jopa enemmän kuin tyttäreni kanssa.
Nyt, kun lapset ovat reilu 20-vuotiaita, olen yhteydessä vain tyttäreni kanssa niin, että laitellaan whatsappia päivittäin luontevasti ja sovitaan menoja. Pojista en kuulisi mitään, jos en itse olisi superaktiivinen. Ja nytkin vastaukset ovat yksisanaisia tai lyhyitä. En ole koskaan käynyt poikieni kanssa elokuvissa aikuisina, mutta tyttäreni kanssa kyllä.
En tiedä mistä tämä muutos tulee, kun kaikkia kolmea on kohdeltu ja kasvatettu samalla tavalla. Pojat viettävät aikaa tyttöystäviensä perheen kanssa enemmän kuin omansa :D Voi voi, välillä on iso ikävä, mutta se pitää hyväksyä vain, että pojat erkaantuvat lapsuusperheestään.
Kuulisin myös mielelläni muiden poikien vanhempien kokemuksia!