Lue keskustelun säännöt.
Asperger-piirteiset vastatkaa! Miten koette olevanne erilaisia?
29.04.2021 |
Monet asperger-piirteisiksi itseään kuvaavat ihmiset sanovat olevansa erilaisia ja joutuneensa opettelemaan normaaleja sosiaalisia taitoja. Millä tavalla koette olevanne erilaisia sosiaalisessa kanssakäymisessä ja mitkä teidän mielestänne ovat normaaleja taitoja? Ihan konkreettisesti, mitä asioita teette jutellessanne ihmisten kanssa, koska koette ne sosiaaliseksi normiksi, mutta ette ymmärrä miksi näin pitää toimia?
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Koko touhu on pelkkää teatteria. Sitä jaksaa hetken, mutta kyllähän siihen väsyy koska kommunikointi ja vuorovaikutus on ”merkitysetöntä”.
Edit: mulla ei ole siis piirteet, vaan ihan kunnon diagnoosi. Olen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joudun joka kerta miettimään mitä sanon, kun avaan suuni. En vielä 30 ikävuoden aikana ole saanut selville, miten normaalit ihmiset oikeasti käyttäytyvät.
Katsekontakti vaikea.
Nuorena se oli suorastaan mahdoton.
Asioiden aloittaminen ja lopettaminen vaikeaa.
Juuttuminen ja uppoutuminen mielenkiinnonkohteisiin.
Niistä ajautuu myös puhumaan asiaankuulumattomissa tilanteissa.
Ulkopuolisuuden tunne.
Työpaikoilla ei ole syntynyt ystävyyssuhteita, vakka sinänsä hyvät välit muihin on ollut.
Epätasainen oppimisprofiili, ei- mielenkiintoisiksi koettujen asioiden mieleenpainaminen vaikeaa.
Vähäilmeisyys, monotoninen puheääni.
Edelleen se silmiin katsominen ja kun yrittää samalla keskittyä mitä toinen sanoo tekee tiukkaa
Ei muuta ongelmaa kuin silmiin katsominen. Se on mulle vaikeaa ja teennäistä. En ymmärrä ihmisiä jotka pystyvät katsomaan sekunti ja minuuttitolkulla puhekumppaniaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joudun joka kerta miettimään mitä sanon, kun avaan suuni. En vielä 30 ikävuoden aikana ole saanut selville, miten normaalit ihmiset oikeasti käyttäytyvät.
Sama. Myös kohteliaisuudet tuntuu teeskentelyltä ja olen opetellut netistä mitä missäkin tilanteessa ns. kuuluu sanoa. Silmiin katsominen on vaikeaa, mutta yritän välillä muistaa edes vilkaista.
Paljon muitakin piirteitä kyllä löytyy.
Jotkut innostuu testailemaan miten hyvin ymmärrän ironista kiusantekoa. Kehutaan esimerkiksi jalkaan aamulla sattuneita likaisia tennareita tms.
Koen oikeastaan aina itseni ulkopuoliseksi enkä jotenkin kunnolla tajua sitä sosiaalista kälätystä vaan sanotulla on minulle oikeasti merkitys jos joku vaikka kehuu että on se ainoa oikea toimintatapa lähteä parisuhteesta jos ei rakasta toista intohimoisesti, saatan älähtää että onhan sitä monia muitakin syitä olla yhdessä, kuten perhe, että ei pidä yleistää noin kun ihmisillä on erilaisia arvoja.
Vaikea muodostaa kaverisuhteita kun ei pääse useinkaan yli tästä pinnallisesta vaiheesta. Joudun helposti työporukan draamanhakuisten silmätikuksi.
Aito ystävyys toisaalta on syvää pysyvää ja antoisaa ja läheiset kyllä ymmärtää minua. Tykkään myös intohimoisesti tietyistä harrastuksista ja ne antaa elämään enemmän kuin ehkä se sosiaalinen porukkasmalltalk ja naisten viini-illat. Vaikka rehellisesti se ulkopuolelle jääminen harmittaa.
En ole pahantahtoinen kenellekkäön vaan enemmän sellainen vähän naiivi maailmanparantaja, joka miettii vaan kaiken vähän syvällisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko touhu on pelkkää teatteria. Sitä jaksaa hetken, mutta kyllähän siihen väsyy koska kommunikointi ja vuorovaikutus on ”merkitysetöntä”.
Tämä.
Assburger kirjoitti:
Katsekontakti vaikea.
Nuorena se oli suorastaan mahdoton.Asioiden aloittaminen ja lopettaminen vaikeaa.
Juuttuminen ja uppoutuminen mielenkiinnonkohteisiin.
Niistä ajautuu myös puhumaan asiaankuulumattomissa tilanteissa.Ulkopuolisuuden tunne.
Työpaikoilla ei ole syntynyt ystävyyssuhteita, vakka sinänsä hyvät välit muihin on ollut.Epätasainen oppimisprofiili, ei- mielenkiintoisiksi koettujen asioiden mieleenpainaminen vaikeaa.
Vähäilmeisyys, monotoninen puheääni.
Osittainen kasvosokeus.
Ei opi tunnistamaan ihmisiä ja sekoittaa ihmiset.
Intissä useinkin selitin jotain juttua kaverille ja jatkoin sitä toiselle mielestäni saman näköiselle...
Ihmisten väliset suhteet ja kytkökset eivät tartu päähäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko touhu on pelkkää teatteria. Sitä jaksaa hetken, mutta kyllähän siihen väsyy koska kommunikointi ja vuorovaikutus on ”merkitysetöntä”.
Edit: mulla ei ole siis piirteet, vaan ihan kunnon diagnoosi. Olen nainen.
Miksi kommunikointi ja vuorovaikutus on ”merkityksetöntä”, haluaisitko olla vain yksin? Voisitko kuvailla tuota tarkemmin, yritän ymmärtää yhtä as-ystävääni, jota pidän lähinnä vain epäkohteliaana.
Assburger kirjoitti:
Katsekontakti vaikea.
Nuorena se oli suorastaan mahdoton.Asioiden aloittaminen ja lopettaminen vaikeaa.
Juuttuminen ja uppoutuminen mielenkiinnonkohteisiin.
Niistä ajautuu myös puhumaan asiaankuulumattomissa tilanteissa.Ulkopuolisuuden tunne.
Työpaikoilla ei ole syntynyt ystävyyssuhteita, vakka sinänsä hyvät välit muihin on ollut.Epätasainen oppimisprofiili, ei- mielenkiintoisiksi koettujen asioiden mieleenpainaminen vaikeaa.
Vähäilmeisyys, monotoninen puheääni.
Kuvaus melkein kuin minä: ADD diagnoosi sekoittuen aspergerpiirteisiin.
Vähäilmeisyys minulla: ehkä vääränlaiset ilmeet, kuin tilanteeseen normaalisti odottaa sopii.
Lisäisin tuohon vielä "pihalla olemisen", sosiaalisissa tilanteissa, välillä tuntuu, etten ymmärrä, mistä puhutaan ja kommenttini aiheuttaa "karjakon katseita".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmonen pinnallinen sosiaalisuus herättää siis ahdistusta ja negatiivisia tunteita sillä luulen että se on minulle paljon vaikeampaa kuin ns. "Normaaleille". Tosi kuluttavaa koska kaikki pitää ensin analysoida kun vaisto ei suoraan sano onko toinen kuinka tosissaan.
Ärsyynnyn eniten siitä kun muut ei ymmärrä erilaisuutta, itse kun sen kanssa joutuu elämään joka päivä. Mutta iän myötä en ole ottanut asiaa enää niin vakavasti vaan ymmärrän että iso osa siitä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta on varsinaisen syvällisen sanoman sijan tarkoutettu vaan ikään kuin hyvän mielen viihteelliseksi keskusteluksi.
Tietämys puolin ja toisin helpottaisi tilannetta. Tuntuu että meidät usein tulkitaan juuri ilkeiksi, tökeröiksi ja jopa narsisteiksi aivan sama kuinka herkkä ja hyväntahtoinen itse on. Olen ehkä jopa liian miellyttämisen haluinen, mutta en vaan aina osaa lukea tilanteita. Yritän välttää ristiriitoja viimeiseen asti ja tämä vetäytyminen ehkä vaikuttaa ylimielisyydeltä?
Luen näitä keskusteluita aina suurella mielenkiinnolla, yrittäen lisätä ymmärrystä omaan lapseeni, jolla on haasteita kommunikaatiossa ja as-piirteitä, joten kiitos teille vastaajille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vieläkään ymmärtänyt, miksi oikeastaan kaikesta pitää olla joku ääripäässä oleva mielipide. Minulle on suututtu seuraavista asioista:
Kumpi puoli näkkäristä pitää voidella? Ihan sama minulle. Kysyjä suuttui ja julisti, että kaikilla on ehdoton mielipide tässä asiassa. Öh, no ei minulla.
Kysytään mielipidettä jostain väitteestä. Alan pohtimaan, jos asiaan vaikuttaa vain juttu x, väite voi pitää paikkaansa. Mutta jos vaikuttaa y tai z, väite ei pidä paikkaansa. Lisäksi rajatulla aluella vaikuttavat myös å, ä ja ö hyvinkin voimakkaasti, joten väitettä ei oikeastaan voi edes esittää - Tässä vaiheessa viimeistään kysyjä on suuttunut ja tiuskaisee ettei kanssani voi väitellä. Pahin suuttuja alkoi välttelemään minua niin paljon, että jos kävelimme vastakkain kävelytiellä, hän mielummin juoksi autojen keskelle vaihtaakseen tien toiselle puolelle, kuin ohitti minut siitä parin metrin päästä. En tiedä, tekisikö näin vieläkin, kun olemme asuneet jo lähes 20 vuotta eri paikkakunnilla, emmekä ole nähneet.
Myös sitä ihmisten on ollut vaikea ymmärtää, etten sano mielipidettäni asiasta, josta en ole yhtään perillä. Minun taas on vaikea ymmärtää niitä, jotka lukevat vain otsikon tai ensimmäisen lauseen, ja alkavat omasta poterostaan huutelemaan mielipidettään, että otsikko on loukkaava tms. vaikka jo heti ensimmäisellä rivillä tarkennetaan asiaa, tai jopa kumotaan se.
Lapsena luin paljon ns. tyttökirjoja. Ihan vain ymmärtääkseni, miten ihmiset toimivat toistensa kanssa. Naispuolisena assina, yksi niistä erityisistä kiinnostuksen kohteistani oli juuri sosiaalinen kanssakäyminen. Tv-sarjoista katsoin mieluiten Kullannuppua. Sarjan yh-isä on yhä esikuvani, häneen on ollut helpoin samaistua, vaikka itse olin tyttölapsi. Muut sarjaa seuranneet tytöt samaistuivat päähahmoon tai hänen ystäväänsä ja ihastuivat sarjan poikiin, hyvä että muistivat koko isän olemista sarjassa.
Opiskelu jatkuu nykyään lähinnä netissä. On paljon vähemmän kuormittavaa lukea rauhassa ja jäädä pohtimaan muuttujia, kuin olla kasvotusten ihmisten kanssa tekemisissä. He yleensä alkavat jossain välissä vaatia mielipidettä tai kannanottoa, ennen kuin olen työstänyt asiaa tarpeeksi.
Lisään vielä että se sosiaalisuus on aina vaikeampaa mitä enemmän on porukkaa. Ryhmäkeskustelussa on todella vaikea osallistua. Itselleni oikeastaan vain kakhdenkeskeinen keskustelu on sellainen tilanne johon pystyn oikeasti osallistumaan jossa saan toiseen ihmiseen yhteyden. Muu vaatii isoa työtä ja jopa luokassa viittaaminen oli todella vaikeaa. Koin peruskoulussa aika paljon alemmuuden tunteita kun en pystynyt tähän ja opettajat tätä vaati tuntiaktiivisuutena. Tunnilla pitää käyttää kaikki energia siihen seuraamiseen ja kuuntelemiseen.
ADD as-piirteillä. Kommunikaatio on minulle vahvasti kirjaimellista, en osaa lukea rivien välistä. Minusta kaikki sanottu tai sanomani ei sisällä mitään piilomerkityksiä tai sosiaalista peliä. Tällainen tilanne on ollut vaikkapa se että sanoin kaverilleni ala-asteella että tällä on finni naamassa, tämä lähti itku silmässä opettajan luo ja sain huudot. Minusta tämä oli hämmentävää: eihän faktojen kommentointi ole henkilökohtainen loukkaus. En itse loukkaannu kovin helposti enkä tajua mitään näpäyttelyksi, varsinkaan tosiasioita. Jos joku sanoisi "sähän oot koko ajan äänessä", vastaisin että "kiitos, olen yrittänyt opetella pois siitä että olen todella hiljainen". Ai niin, ja silmiin katsominen on pitänyt opetella.
Vierailija kirjoitti:
Kysytään mielipidettä jostain väitteestä. Alan pohtimaan, jos asiaan vaikuttaa vain juttu x, väite voi pitää paikkaansa. Mutta jos vaikuttaa y tai z, väite ei pidä paikkaansa. Lisäksi rajatulla aluella vaikuttavat myös å, ä ja ö hyvinkin voimakkaasti, joten väitettä ei oikeastaan voi edes esittää - Tässä vaiheessa viimeistään kysyjä on suuttunut ja tiuskaisee ettei kanssani voi väitellä. Pahin suuttuja alkoi välttelemään minua niin paljon, että jos kävelimme vastakkain kävelytiellä, hän mielummin juoksi autojen keskelle vaihtaakseen tien toiselle puolelle, kuin ohitti minut siitä parin metrin päästä. En tiedä, tekisikö näin vieläkin, kun olemme asuneet jo lähes 20 vuotta eri paikkakunnilla, emmekä ole nähneet.
Tuollainen autojen sekaan juokseminen on huvittavan lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä ja kertoo kaiken hänestä, ei sinusta. Mieluummin ottaa riskin jäädä auton alle kuin ohittaa parin metrin päästä ihmisen, jolle on jostain syystä suuttunut, voi jessus :D
Voisin silti yrittää valottaa sitä, miksi tuollainen pohdinta ärsyttää ja jopa suututtaa joitain ihmisiä. Yleensä, jos kysytään mielipidettä johonkin väitteeseen arkipäiväisessä keskustelussa, niin keskustelun sujuvuuden kannalta odotetaan, että jokainen vastaa suht ytimekkäästi ja suoraviivaisesti. Olen tätä mieltä, koska X. En ole samaa mieltä, koska Y. En osaa ottaa vielä kantaa, minun pitää ensin miettiä enemmän sekä X että Y. Jos alkaa hyvin laajasti ja mutkikkaasti pohtimaan ja selittämään kaikkia mahdollisia väitteen todenperäisyyteen vaikuttavia tekijöitä, se tulkitaan helposti saivarteluksi, pilkunviilaamiseksi, keskustelun tahalliseksi hankaloittamiseksi ja tilan viemiseksi muilta. Tulkintaan vaikuttaa paljon myös nonverbaalinen viestintä: katsekontakti, äänensävy, eleet, ilmeet. Vain vähän ilmeitä käyttävä, katsekontaktia välttelevä ja monotonisella äänensävyllä puhuva henkilö koetaan helpommin ylimielisenä kuin vastakkaisella tavalla viestivä. Suuttuminen ja tiuskiminen ei silti ole asiallista käytöstä mutta valitettavan monilla "normaaleilla" aikuisilla on taaperon tunnetaidot.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että se sosiaalisuus on aina vaikeampaa mitä enemmän on porukkaa. Ryhmäkeskustelussa on todella vaikea osallistua. Itselleni oikeastaan vain kakhdenkeskeinen keskustelu on sellainen tilanne johon pystyn oikeasti osallistumaan jossa saan toiseen ihmiseen yhteyden... Tunnilla pitää käyttää kaikki energia siihen seuraamiseen ja kuuntelemiseen.
Näihin kommentoisin, että minua hämää se, kun toinen ihminen on aivan erilainen minun kanssa kahdestaan keskustellessa ja kun joku kolmas tulee mukaan, niin tällä alkuperäisellä koko persoonallisuus muuttuu.. itse koen pysyväni molemmissa tilanteissa samanlaisena. Se teatteri-ilmiö.
Tunneilla seuraaminen oli tuskaa, kun ei kiinnostanut. Aivojen paikalle tuli möykky joka oli käsittämättömän raskas. Taistelin unta vastaan ja haukottelin. Ihan sumussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysytään mielipidettä jostain väitteestä. Alan pohtimaan, jos asiaan vaikuttaa vain juttu x, väite voi pitää paikkaansa. Mutta jos vaikuttaa y tai z, väite ei pidä paikkaansa. Lisäksi rajatulla aluella vaikuttavat myös å, ä ja ö hyvinkin voimakkaasti, joten väitettä ei oikeastaan voi edes esittää - Tässä vaiheessa viimeistään kysyjä on suuttunut ja tiuskaisee ettei kanssani voi väitellä. Pahin suuttuja alkoi välttelemään minua niin paljon, että jos kävelimme vastakkain kävelytiellä, hän mielummin juoksi autojen keskelle vaihtaakseen tien toiselle puolelle, kuin ohitti minut siitä parin metrin päästä. En tiedä, tekisikö näin vieläkin, kun olemme asuneet jo lähes 20 vuotta eri paikkakunnilla, emmekä ole nähneet.
Tuollainen autojen sekaan juokseminen on huvittavan lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä ja kertoo kaiken hänestä, ei sinusta. Mieluummin ottaa riskin jäädä auton alle kuin ohittaa parin metrin päästä ihmisen, jolle on jostain syystä suuttunut, voi jessus :D
Voisin silti yrittää valottaa sitä, miksi tuollainen pohdinta ärsyttää ja jopa suututtaa joitain ihmisiä. Yleensä, jos kysytään mielipidettä johonkin väitteeseen arkipäiväisessä keskustelussa, niin keskustelun sujuvuuden kannalta odotetaan, että jokainen vastaa suht ytimekkäästi ja suoraviivaisesti. Olen tätä mieltä, koska X. En ole samaa mieltä, koska Y. En osaa ottaa vielä kantaa, minun pitää ensin miettiä enemmän sekä X että Y. Jos alkaa hyvin laajasti ja mutkikkaasti pohtimaan ja selittämään kaikkia mahdollisia väitteen todenperäisyyteen vaikuttavia tekijöitä, se tulkitaan helposti saivarteluksi, pilkunviilaamiseksi, keskustelun tahalliseksi hankaloittamiseksi ja tilan viemiseksi muilta. Tulkintaan vaikuttaa paljon myös nonverbaalinen viestintä: katsekontakti, äänensävy, eleet, ilmeet. Vain vähän ilmeitä käyttävä, katsekontaktia välttelevä ja monotonisella äänensävyllä puhuva henkilö koetaan helpommin ylimielisenä kuin vastakkaisella tavalla viestivä. Suuttuminen ja tiuskiminen ei silti ole asiallista käytöstä mutta valitettavan monilla "normaaleilla" aikuisilla on taaperon tunnetaidot.
Tuossa tulkinnan eroavaisuudessa on se ongelman ydin. Kysehän on siitä, että noin "tavataan ajatella", keskustelukulttuurista. Ei siitä, että se objektiivisesti palvelisi tarkoitustaan. Kysehän on siitä, mitä tavoitellaan. Kysytäänkö siksi, että teemaa halutaan pohtia monipuolisesti, halutaan kuulla, mitä tämä toinen ajattelee. Vai onko kysymys ja keskustelu vain väline, jotta voidaan leikkiä olevamme kiinnostuneita kys. ilmiöstä ja toisen ajatuksista sitä koskien mutta tämä ei pidäkään paikkaansa. Tästä juontaa, että asseille se keskustelu on turha. Jos ei haluta keskustella vaan antaa illuusio keskustelusta sosiaalisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoitteen, jota assilla ei ole. Hän olisi kiinnostunut kuulemaan, mitä muut ajattelevat, siitä ei ole kyse. Hän ei ole vain kiinnostunut tuomaan itseään esille keskustelun tekosyyn varjolla, koska tarvetta ei ole. Tavoitteet eroavat.
As-raukat ajattelevat, että halutaan tietää mielipiteitä kysytystä aiheesta, jos sitä kerta kysytään. Hän ei tiedä, että oikeasti kysyjä halusi tietää "mitä ajattelet minusta?" ja jostain syystä ei vain kysynyt suoraan :,D
Koko touhu on pelkkää teatteria. Sitä jaksaa hetken, mutta kyllähän siihen väsyy koska kommunikointi ja vuorovaikutus on ”merkitysetöntä”.