Onko oksitosiinisupistukset kovempia kuin luonnolliset?

kyllä se voimisti niitä ihan tuntuvasti mutta en sitten tiedä olisiko ne voimistuneet sellaisiksi ajan kanssa ilman tippaakin



tokassa ja kolmannessa synnytyksessä ei ollut tippaa ja suunnilleen samalta muistaakseni tuntui loppuvaiheessa

tipan avulla, ja olin todella kovilla. Olen toivonut ettei tätä toista käynnistettäisi (ellei ole välttämätön pakko - esikoisen kohdalla ei ollut) siinä toivossa että synnytys sujuisi helpommin. Olenko ihan hakoteillä?



Ap

jos ei ole mitään terveydellistä tarvetta eikä äitikään sitä toivo



eka synnytys on usein kaikista vaikein ja toka tulee jo helpommin, ainakin itsestäni tuntui siltä



mä olin kanssa sen ekan oksitosiinilla vauhditetun synnytyksen jälkeen ihan loppu mutta en ole varma siitä miten iso osa menee oksitosiinin piikkiin ja miten paljon selittyy ihan sillä, että se homma pitkittyi ja venyi minkä vuoksi oksitosiinia sitten tarvittiinkin

molemmissa.

terv. 2 käynnistystä oksitosiinilla ja 1 itsestään käynnistynyt

supparit on kovempia? Itsellä käynnistettiin synnytys ihan täysin oksitosiinilla sitten kun paikkoja oli saatu cytotecilla avautumaan riittävästi. Saliin mennessä ei siis ollut supparin supparia, täysin keinotekoista. Ihan normaalisti se kai meni ja kivut oli siedettävät, kunnes lääkäri puhkaisi kalvot. Ja sitten koinkin yhtäkkiä jotain niin hirveää kipua, ettei sitä osannut edes kivuksi mieltää. Se oli puhdasta paniikkia ja sainkin sitten heti spinaalin, koska epiduraali oli myöhäistä. Mutta siis se kipu :o. Ei voi edes sanoa missä se oli, koska se oli joka puolella. En pystyisi kuvailemaan millaista se oli koska en tavallaan edes kokenut sitä kipuna, vaan kuolemanpelon kaltaisena paniikkitilana. Luulen että menin jonkinlaiseen shokkiin? Jälkeenpäin ajattelin, että nyt tiedän miltä tuntuu kuolemaantuomitulta ennen kuin hänet ammutaan... Eikä mitään pakotietä tai toivoa ole. Sellaselta se tilanne tuntui. Nyt en saa enää kiinni noista fiiliksistä, sen verran on jo aikaa. Eikä toista lasta tule, koko juttu oli jotenkin liikaa.

normaali supistuksessa ei esimerkiksi tunnu sydän tulevan ulos rinnasta eikä koe vaikeaksi hengittää. Supistuksissa on myös normaalisti tauko kun taas oksitoniinin kanssa se on yhtä supistusta loppuun asti ilman ainuttakaan taukoa.

oo kovempia. Se voi tuntua siltä kun ne alkaa heti tuntua kovilta. Omat supistukset taas voimistuu yleensä pikkuhiljaa.



Minä synnytin ihan omilla supistuksilla, eikä niissäkään loppuvaiheessa ollut mitään taukoa.

t: kaksi kertaa cytotecia saaanut

Mulla on yksi synnytys käynnistetty oksitosiinilla ihan kylmiltään. Synnytys oli helppo, en tarvinnut edes kipulääkitystä.

Molemmissa oli sama tilanne, että tunnissa supistukset tulivat taukoamatta ja oli tosi kipeitä. Molemmat synnytykset sattuivat niin paljon, että järki oli lähteä.. Toka synnytys oli vaan ekaa puolet nopeampi. Kesti 3h. Eka käynnistettiin "kylmiltään"..

ja 1 luomusti käyntiin lähtenyt synnytys. Supistukset tuntuivat samoilta, mutta käynnistetyissä synnytyksissä supistukset tulivat taajempaan, pahimmillaan taukoa ei juuri ollut. Tuossa "luomussa" supistukset tulivat ponnistusvaiheeseen saakka vain 5-10 min välein. Jotenkin käynnistetyt synnytykset tuntuivat rajummilta.

yksilöllisiä eroja aika paljon, mulla oli luomuna alkaneessa synnytyksessäkin supistukset lähes tauottomia.. Sairaalamatka kesti 13 min, ja supistuksia ehti tulla siinä matkalla 7 kpl. Supistuksia oli silloin tullut tunti. Ja samoin meni eka synnytyskin, kun cytotecilla käynnistettiin. Kun oli tunti mennyt suppareita, niin supistusten väli oli noin 2 min.. 12

kaksi kertaa en ole, ja ei ole vaikutusta. Eri synnytykset ovat muuten vaan erilaisia, riippuu lapsen asennosta, lapsiveden määrästä jne. Ja eka on monesti pahin.

oli oksitosiinitippa ja supistukset olivat kouristuksenomaisia ja todella tiheitä. Kohdunsuu ei kuitenkin auennut, joten sain epiduraalipuudutuksen, jonka aikana sain levättyä ja rentouduttua. Ikävin vaihe alkoi, kun puudutus loppuui ja oksitosiinia vain lisättiin. Yhtä kohdun kramppaamista ja lapsi puserrettiin ulos "makaa selälläsi ja ota sukista kiinni" - menetelmällä. Toisen asteen repeämä lopputuloksena ja onneksi tietysti terve lapsi, jota en edes jaksanut katsoa, kun olin niin loppu, ennen kuin hänet repäistiin pesulle. Se siitä ensi-imetyksestä äidin puseron alla. Kiire, kiire, kiire (20 tunnin väkerryksen jälkeen)...



Seuraavassa synnytyksessä en halunnut enää mennä tähän espoolaiseen sairaalaan, vaikka kävin pelkokeskustelussa. Toinen lapsi syntyi Tammisaaressa ilman oksitosiinia ja epiduraalia - tätä olin myös toivonut kovasti. Kivut pysyivät hyvin hallinnassa kylpien ja kohdunkaulapuudutuksella ja supistukset olivat aaltomaisia, eivätkä kramppaavia.



Ensimmäistä kertaa koin myös ponnistustarpeen, mitä ensimmäisessä synnytyksessä ei jääty odottelemaan. Synnytys kaikkinensa huomattavasti miellyttävämpi kokemus. Ei kivuton, mutta suht lyhyt (kolme tuntia, hallittu ponnistus 15 minuuttia; lapsi olisi tullut ensimmäisellä ponnistuksella ulos, mutta kätilö antoi synnytyskanavan venyä rauhassa, koska kerroin pelkääväni repeytymistä uudelleen - sitä ei nyt tullut). Synnytysasento oli säkin päällä nelinkontin - suosittelen!

Tietysti synnytyksissä on ylipäänsäkin eroja, mutta käynnistys ei sinänsä vaikuta muuhun kuin asioiden etenemisen tahtiin.