Vietän vapun stadissa, varattiin ihan hotellihuonekin, vaikka asumme Espoossa
Ihanaa päästä pitkästä aikaa jonnekin pois kotoa
Kommentit (5)
Olin viime syksynä hotellissa Helsingissä, alle 5 km kilometrin päässä kotoa. Tuntui että seinät kaatuu ja piti vaan päästä johonkin. Toimii! Aivan kuin olis lomalla ollut.
Itsekin toisinaan uutenavuotena olen varannut hotellihuoneen Helsingin keskustasta vaikka asun Helsingissä, mutta kaukana keskustasta. Ei tarvitse odotella kylmässä taksia ja on myös mukavat näkymät hotellin yläkerrosten huoneesta juhlintaan. Lisäksi yökerhoon pääsee suoraan hissillä ja aamulla on mukava herätä puhtaasta ja siististä huoneesta valmiille aamupalalle. Mikäs tämän mukavampaa.
Tuskin palstalaisilla on varaa yöpyä hotellissa muuten, kuin haaveissaan. Ja eihän se kiellettyä ole, että köyhäkin unelmoi.
Mekin asumme stadissa ja aika ajoin vietämme viikonloppuja eri hotelleissa. Miniloma.
Viime kesänä olimme pitkän viikonlopun Kämpissä ja ajelimme kaikki sightseeing-risteilyt.
Itsekin asun Helsingissä mutta kauempana keskustasta. Olen toisinaan uutena vuotena varannut hotellin ettei tarvitse seisoa taksijonossa ja että on hyvät näkymät korkealta avoimille paikoille ja suora pääsy yökerhoon. Mikäs sen mukavampaa kuin herätä aamupalalle siistissä huoneessa.