G: Mikä ruoka-aine tai ruokalaji on juuri nyt suosikkisi?
Mitä ruokaa tulee syötyä eniten juuri nyt? Oletko koukussa tiettyyn välipalavanukkaaseen, kasvikseen tai ruokalajiin, jota tulee tehtyä harva se päivä?
Mikä on juuri nyt suosikkiruoka?
Kommentit (27)
En tiedä olenko varsinaisesti koukussa tähän, mutta tuorepuuroa tulee syötyä nykyään 1-2 kertaa päivässä. Ostin aikaisemmin kaikenlaisia kauravälipaloja ja jogurtteja ja rupesin sitten miettimään, miksi käytän niihin rahaa ja kannan kotiin muovijätettä, kun voin helposti tehdä kotona kaurahiutaleista tuorepuuroa.
Perusohje minulla on 1 dl kaurahiutaleita, ripaus suolaa ja 1,25 dl nestettä (maitoa, kasvimaitoa, mehukeittoa tai vettä). Tuorepuuroinnostuksesta johtuen olen lisäksi hankkinut erilaisia lisukkeita, kuten chiansiemeniä (desin puuroannokseen laitan reilun ruokalusikallisen ja lisään sitten hieman nestettä), rusinoita, kaakaonibsejä ja tummasuklaahippuja. Joskus vielä maustan puuron esim. vanijalla, kanelilla tai kardemummalla. Sitten syön sen joko sellaisenaan tai vaikka banaanin, marjojen tai hillon kanssa.
Teen joka ilta itselleni annoksen jääkaappiin, josta voin syödä sen aamulla ja usein aamulla teen toisen annoksen, jonka syön välipalaksi iltapäivällä tai illalla ennen nukkumaanmenoa.
Ehrmann vanilja proteiinivanukas
Pitaleivät hyvillä täytteillä tietty
Gnocchit! Rummolla on valmisgnoccheja. Niiden kanssa sitten jotain yrttiä sun muuta ja parmesaania. Onneksi/valitettavasti ei saa täältä, missä asun.
Tähän aikaan vuodesta se on aina parsa.
Vierailija kirjoitti:
Kalkkuna, riisi ja pippuri kerma.
Yhdyssanahommelit, mausteet ja keittiö alkoholi.
Vierailija kirjoitti:
Kalkkuna, riisi ja pippuri kerma.
Eli vedät pippuria raakana?
Hapankorput, Aura-juusto ja viinirypäleet. Näihin tulee himo. :D
Parsa ja hollandaise. Onneksi kohta loppuu taas parsakausi, perse tässä leviää kun hollandaise on niin hyvää mutta niin epäterveellistä...
Lohi . Himottaa. Ja siihen teriyaki kastike .
Maustetut kaurakermat. Niillä voi todella helposti korvata tavallisen kerman terveellisesti ruuanlaitossa.
Mitä sitten? Pidän vain siitä kun kalkkunaa tai broileria paistaa voissa ja lisää pannulle pippurikermaa antaen sen hautua parikymmentä minuuttia. Lisäkkeenä riisiä.
Camaracumin hölynpöly! Ilman sitä en tule toimeen.
Saarioisten maalaisperunasalaattiin himo.
Emma K. kirjoitti:
Laukkamakkara.
Oi helkkari soikoon! Tätä ei saa täältä sisämaasta kuin liian harvoin. Tuo on kyllä helmeä tavaraa!!!!
Viinirypäleet. Valion jäätelötuutit.