Tuntuuko muista joskus tältä?

Tosi tuttu tunne. Tosin mul se menee niin että en tiedä miksi itseni tunnen, en aikuiseksi mutta en lapseksi tai teiniksikään. Jotain siltä väliltä/niiden sekoitus

Minusta tuntuu tuolta. Mutta olenkin syrjäytynyt, ei kavereita enkä ole koskaan seurustellut. En ole päässyt kehittymään ja kasvamaan ihmisenä kun kaikki kokemus elämästä puuttuu. Koen jopa oloni ihan pikkutytöksi, ei edes teiniksi.

Ihmiset on erilaisia. Joku on jo teininä kuin keski-ikäinen ja joku toinen viisikymppisenä kuin parikymppinen mieleltään.

En ole varma mitä tarkoitat sillä ettet tunne itseäsi aikuiseksi? Mistä se mielestäsi johtuu? Koetko ettet ajattele niin kuin keski-ikäisen ''kuuluisi'' vai että sinulla ei ole elämässäsi niitä asioita mitä keski-ikäisellä yleensä on?

Joo, on tuntunut aina.

Mutta minusta tietty määrä lapsenmieltä on terveellistä. Jos koko ajan on vakava ja miettii vain mitähän muut ajattelee = sielunsurma.

Oma minä ei ole kehittynyt.

olen 46 ja katson ihmeissään kavereita joilla perhe,lapsia ,ura yms.

En osaa edes kuvitella itseä siihen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu tuolta. Mutta olenkin syrjäytynyt, ei kavereita enkä ole koskaan seurustellut. En ole päässyt kehittymään ja kasvamaan ihmisenä kun kaikki kokemus elämästä puuttuu. Koen jopa oloni ihan pikkutytöksi, ei edes teiniksi.

Eipä tuo kokemusta tunnu katsovan. Tapasin erään erittäin lapsellisen oloisen tyypin, joka on elämänsä aikana reissannut ja seurustellut varmaan satoja kertoja.

Ei se epänormaalia ole. Monistakin tuntuu että 2000-luvun alku oli eilen ja muistaa kirkkaasti lapsuuden /nuoruuden.

Jos elättää itsensä ja hoitaa asiansa niin mitä väliä on kuuluuko johonkin ulkoa tulevaan muottiin. Tärkeintä on kysyä itseltä mitä haluaa.