Kauanko läheisesi eli vielä sen jälkeen kun dementia todettiin?
Kommentit (19)
Mikä dementia? Alzheimer? Vaskulaarinen dementia? Frontotemporaalidementia? Levyn kappale-tauti? Kaikilla näistä on erilaiset ennusteet etenemisnopeuksissa, ja osa pääsee etenemään pitkälle rakenteellisesti ennen diagnosointia..
Oma sukulaaiseni sai diagnoosin n. 6 vuotta sitten, mutta oireita oli jo kymmenen vuotta aiemminkin. Hitaasti etenevä AT, mutta nyt 93-vuotiaana jo loppusuoralla.
Eli muistaakseni noin viisi vuotta diagnoosista 91 vuotiaana, siis kuten tuossa mainitaan diagnooseja on erilaisia. Äidilläni muistaakseni oli alzheimer oireita mutta lääkitys oli erinomainen ja auttoi todella paljon, hänestä tuli kuin eri ihminen, kaikki jemmailu, epäluuloisuus jne loppuivat, hän oli ihan oikeastaan tolkuissaaan, ainoa mielestäni isoin ongelma oli masentuneisuus, alakulo ja epätoivo, yksinäisyys, mutta kukapa ei masentuisi kun kaikki, siis kaikki ikätoverit ovat jo kuolleet ja ainoa lapsi ulkomailla.
Menehtyi aivoinfarktiin koska verenohennuslääke oli päivittämättä, muuten olisi varmaan vieläkin elossa.
En nyt lähde tarkistamaan päivämääriä, mutta noin 20 vuotta ensimmäisistä oireista. N. 10 oli kotona vaihtelevalla menestyksellä, loppuaikoina alkoi olla jo mahdotonta. Viimeisistä laitosvuosista melkoisena vihanneksena. Alheimerintauti oli diagnoosi.
72 vuotiiana todettiin 77 vuotianaa ei pärjännyt kotona kuoli 81 vuotiina
10 vuotta kotona, 5 vuotta laitoksessa.
Alzheimer todettiin 80-vuotispäivän tietämissä, 82-vuotiaana siirtyi laitokseen ja vähän vaille 84-vuotiaana kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Todettiin 80 v ja elää nyt 95 v ja puoli vuotta ollut laitoksessa
Pari viime vuotta kotona ja oli yhtä helvettiä hänelle sekä kotihoidolle sekä omaisille.
On sekaisin, mutta tyytyväisen oloinen laitoksessa.
Hänellä Alzheimer siis.
Äitini alzheimer todettiin kahdeksan vuotta sitten, aloitti silloin lääkityksen. Hoitolaitokseen joutui kolmisen vuotta sitten,kuoli viime kesänä.
Tuo varmasti vaihtelee kovasti. Tosiaan dementiaa aiheuttaa useampi sairaus. Lääkitys puree eri ihmisille eri lailla. Yksinelävillä dementia todetaan yleensä vasta myöhemmin kuin perheellisillä.
Ja kannattaa muistaa, että iso osa dementikoista kuolee johonkin muuhun kuin siihen dementiaa aiheuttavaan sairauteen. Näin ihan siksikin, että dementia lisääntyy iän myötä, ja iäkkäillä niitä sairauksia on paljon muitakin.
En muista tarkkoja aikoja mutta 70 vuotiaan diagnoosi, 75 vuotiaana laitokseen, jossa eli alle vuoden. Nopeasti eteni.
Sairasti 15 v, kuoli 90 vuotiaana. Palvelukodissa tehostetussa hoidossa ehti olla 5 v. Aivan järkyttävä sairaus, omaisille raskasta aikaa.
Diagnoosi joskus 79-80v, ollut ainakin 6v laitoksessa ja on kohta 87v. Alzheimer.
Äitini Alzheimer todettiin 77 v
menehtyi 81 v muihin sairauksiin. Alzheimer ei ollut vielä edennyt loppuvaiheeseen. Diagnoosi olisi tullut 2 v aikaisemmin. Lääkitys ei tehonnut kovinkaan hyvin, yski lääke jouduttiin lopettamaan huimauksen takia.
Veljeni ikä 60 eli noin 1.5 vuotta .Kotona suurimman osan. Viimeiset puoli vuotta hoidossa.
Hän sai vaan elää 62 vuoteen.
R.I.P Rakas veli taivaassa!
Alzheimer todettiin 73-vuotiaana, oireilua oli ollut toki sitä ennen näin jälkeenpäin ajatellen. Pärjäsi kotona nelisen vuotta, vuosi laitoksessa ennen kuolemaa. Voimia kaikille teille, joiden läheisellä on kyseinen sairaus. Pitäkää huolta myös itsestänne.
Alzheimer + otsalohkodementia, 5 vuotta diagnoosista eli (n. 60v ihminen)
Mun kaveri oli lääkäri ja sanoi, että alzheimerpotilaat elää keskimäärin 8 vuotta diagnoosista. Hänen isoäidilläään oli Alzheimer.
Ukillani todettiin alzheimer muistaakseni noin 10 vuotta ennen kuolemaansa. Vikana vuotenaan oli veritulppia ja muuta isoa, ja niihin lopulta menehtyi. Fyysisesti oli ennen vikaa paria vuotta ikäänsä nähden oikein hyväkuntoinen. Viimeisen vuoden vietti hoitokodissa, olisi ollut sinne periaatteessa liian hyväkuntoinen (eli julkinen puoli puolsi vielä kotona asumista) mutta pelkäsi sairauskohtauksien takia yksin asumista.
Mummulla todettiin muistisairaus noin 10v ennen kuolemaa, voi olla että hiukan alle 10v, ihan tarkkaan en muista. Oli ymmärtääkseni alzheimer, mutta en ole ihan varma. Kuoli syöpään yli 90 vuotiaana. Lähimuisti oli vikat vuodet heikko, mutta välillä jaksoi muistella menneitä sekä tunnisti lapsensa. Vain viimeiset päivät vietti hoitolaitoksessa, mutta äitini saattohoiti häntä viimeisen vuoden kotona. Ei olisi pärjännyt yksin enää silloin.
Todettiin 80 v ja elää nyt 95 v ja puoli vuotta ollut laitoksessa
Pari viime vuotta kotona ja oli yhtä helvettiä hänelle sekä kotihoidolle sekä omaisille.
On sekaisin, mutta tyytyväisen oloinen laitoksessa.