Mies ei tee minun ja lasten kanssa koskaan yhtään mitään
En muista koska olisi tehnyt. Olen pyytänyt ja pyytänyt, mutta aina hänellä on jotain muuta. Menee mieluummin vaikka haravoimaan jonkun puolitutun pihaa tai ottaa kahden tunnin suihkun kuin tekisi meidän kanssa jotain. Ei myöskään tee pelkkien lasten kanssa mitään. Kaikki muu lähtien kännykän tuijottamisesta on hänelle näköjään tärkeämpää kuin lapset ja perhe. Toki väittää, että lapset ja perhe on hänen elämän tärkein asia, mutta ei se missään kyllä näy, pääasiassa tuntuu välttelevän lapsiaan ja perhettään.
Tällainen avautuminen. Itse olen päivittäin eromietteissä asian vuoksi. Surettaa todella paljon lasten takia koska isää ei näytä kiinnostava. Eron jälkeen lasten ei tarvisi joka päivä pettyä, että taaskin isä mieluummin menee yksin pihalle puhumaan puhelimessa puoleksi päiväksi kuin viettäisi vähänkin aikaa yhdessä.
Kommentit (17)
Niin tuutua :(
On mukamas niin kiire ettei ehdi mitääntehdä perheen kanssa, mutta sitten voi käydä naapurilla asentamassa tulostinta ja tulla sieltä 4 h päästä kännissä kotiin jatkamaan sitä asiaa, minkä vuoksi oli niin kiire. Sama toistuu 3-4 kertaa viikossa.
Juu, ei olla enää yhdessä. Harmittaa vietävästi lasten puolesta. Toki olin ajatellut itsekkin viettäväni lopun elämäni sen miehen kanssa, mutta ei vaan jaksanut odottaa sitä päivää, että aikaa ja halua riittäisi olla perheen kanssa.
Tiedoksi kaikille, kyllä olin/olen lihava. Lapset eivät ole, että niiden kanssa olis kai kuitenkin aikaansa voinut viettää.
Kahden tunnin suihku? Kuka ukko jaksaa seistä suihkussa noin kauan?
Tieeedän yhden sellasen perheen jossa iskä on hevonen ja koko perhe hyppää aina sen selkäään. SItten se vaan lähti siiiis karkas kotoaan.
Onko teillä minkä ikäiset lapset? Onko se aina ollut tuollaista? Onko miehesi elämässä jotain kuormittavaa?
Vierailija kirjoitti:
Kahden tunnin suihku? Kuka ukko jaksaa seistä suihkussa noin kauan?
Sellainen joka haluaa paeta perhettään.
Oli tollasta meillä. Kyselin, mihin tarvitsee perheen tai olla mun kanssa parisuhteessa, kun ei halunnut mistään jutella, viettää aikaa yhdessä, ei edes syödä yhdessä perheen kanssa. Paljon oli päiväunilla ja kukkui yksin yöllä hereillä.
Yritin kysellä onko onneton, masentunut tms mitä toivoo elämältä jne. Itseä harmitti se toisen vetäytyminen ja mykkyys. Kuulema kaikki oli ok ja hyvin. Sitten vaan yks päivä ilmoitti eroavansa ja syynä se, että mä olen hylännyt hänen sydämensä enkä tee hänestä onnellista. End of story.
Surullista. Minä olen tuollainen mies. Vaimo hyvin ahkera ja tekee kaikkea, minä laiska ja masentunut. Lapset teini-iässä eikä isän seura kelpaa tai kaivata muuhun kuin satunnaiseen harrastuksissa kuskaamiseen. En pakota olemaan ja tekemään kanssani mitään, ehkä pitäisi.
Sulle ihan oikein!
Mitäs huijasit isäksi, vaikka aivan varmasti sanottiin että syö ne pillerisi eikä kersoja todellakaan olla hankkimassa. Kannattaa tutustua käsitteeseen "tyhmästä päästä kärsii koko kroppa"

Sitä ne isäksi huijaukset teettää, mies menettää elämänhalunsa kun naaras päättää pilata parisuhteen ja tuhota miehen elämän kersoilla omalla päätöksellään.
Vierailija kirjoitti:
Sulle ihan oikein!
Mitäs huijasit isäksi, vaikka aivan varmasti sanottiin että syö ne pillerisi eikä kersoja todellakaan olla hankkimassa. Kannattaa tutustua käsitteeseen "tyhmästä päästä kärsii koko kroppa"
Eikö älykkyysosamäärä riitä kortsun käyttöön vai mikä on?

Kynnet, neulat, reiät kortsuissa jne. Eikö sulla aivotoiminta riitä tajuamaan isäksi huijauksen logiikkaa vai oletko ihan vain rehellisesti retardi? Itse veikkaan viimeistä.....

Todennäköisyydet lottovoittoa pienemmät. Napsaise piuhat sitten poikki tai osta fleshlight ja hakkaa hanskaan brainlet.
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Minä olen tuollainen mies. Vaimo hyvin ahkera ja tekee kaikkea, minä laiska ja masentunut. Lapset teini-iässä eikä isän seura kelpaa tai kaivata muuhun kuin satunnaiseen harrastuksissa kuskaamiseen. En pakota olemaan ja tekemään kanssani mitään, ehkä pitäisi.
Miksi olet tuollainen mies?
Surkea ukko.