Lapseni eivät ole ansainneet tällaista äitiä

katkelma omasta elämästäni. Täysin käsittämätöntä, että hermot menee pienen vauvan takia, joka on oikeasti aika ns. helppo vauva kaiken lisäksi.Raivontaa, huutoa, kiroilua...Tulee todella paska olo :(

Edes pientä hengähdystaukoa päivittäin. Esim. tunnin kävelylenkki metsässä. Toinen asia on sitten, että on vaikeaa olla niin tarvittava...Se on todella henkisesti raskasta, olla aina käytettävissä. Uskon, että Te molemmat olette silti ihan tarpeeksi hyviä äitejä!

toimii joskus :D



tsemppiä!

Tuntuu, että omat voimat on ihan loppu, kun ei saa sekunttiakaan olla rauhassa. Aina joku on vaatimassa jotakin, tai saa olla selvittämässä kauheata riitaa, tai olla estämässä ettei pienin tuhoa koko asuntoa tai.. hermo menee ihan näillä hetkillä:(



Mä saan aivan suhteettomia raivon puuskia, ja on ihan sillä hilkulla että pystyn enää hillitsemään itseni.

Rakastan lapsiani, mutta ne vievät minut hautaan tällä meiningillä.

tai aborttia?



nyt lapset saavat kärsiä seksisi seuraukset.

Tuo kuulostaa kovin tutulta: yritin vuosia olla täydellinen äiti ja huolehdin vain kokoajan muista, enkä itsestäni ollenkaan. Nyt olen alkanut muuttaa elämääni, kun uuvuin.



Vaan kun on koko ikänsä ollut kuuntelematta omia tunteitaan, ei paraneminenkaan ole helppoa. Nyt alan oppia tunnistamaan omia tarpeitani ja asettamaan rajoja.



Minua on auttanut mm. Anna-Liisa Valtavaaran kirjat ja Tommi Helsteenin kirjat.

Lapsetkin ovat paljon rauhallisempia, kun minä en ole enää kokoajan kiukkuinen. En yritäkään enää jaksaa kaikkea ja ehtiä kaikkeen.



Alkuun pelotti luopua monesta, mutta sen saat mistä luovut. Kun en enää pakene omaa kurjaa oloani nettissä vaan päätän kokeilla, miltä se tosissaan tuntuu, opin itsestäni ja saan vähitellen rauhan, enkä haluakaan enää paeta niin usein.