Rajoitukset pois juhannuksena? Töissä alkoi lomaraivo
Esimiehet tekevät lomalistat uudestaan muutaman sekopään nalkuttamisen takia. Moni siirsi lomansa elo-syyskuulle, koska "kesällä ei voi kuitenkaan mitään tehdä". Nyt sitten alkoi kauhea huuto, että juhannuksena Suomi onkin auki ja että lomat pitäisi saada sittenkin kesälle. Oma lomani olisi ollut heinäkuun 3 ensimmäistä viikkoa, mutta nyt se siirtyy varmasti syyskuulle, koska näiden itkupillimammojen on pakko saada sittenkin kesällä lomat.
Kommentit (31)
Hah, meillä kävi samalla tavalla. Vaihdoin lomaviikkoja yhden työkaverin kanssa niin, että minulla juhannuksena + viikko ja hänellä elokuun lopulla. Heti kun Marinin ilmoitus tuli niin hän tuli sanomaan, että haluaa perua vaihdon. En suostunut, mutta hän käveli pomon luokse ja pomo nyt miettii saako vaihdon perua.
Marin sai taas valtavan sekaannuksen aikaan puheillaan että rajoitukset poistuu.
Jotain harkintaa vois Marinkin käyttää ja miettiä mitä puhuu, vaikka kannatus on laskenut nostaako tällaisten lupausten julistaminen, koska rajoitukset tulee jatkumaan tiukempina kuin viimekesänä oli.
Ei jessus, millaisia akkoja! Onneksi en ole tollasessa paikassa töissa...
Eipä paljoa kiinnsota odotella Suomen "aukeamista" jos lupa siihen saadaan vain rokotetestiin osaaottamalla. Törkeää kiristämistä
Mitä ihmeen lapatossuja teidän pomot on? Meillä lomat lyöty lukkoon ja jos ei kelpaa, niin voi ottaa pidemmän loman sitten kortistossa. Meidän firmassa ei työntekijät sääntöjä sanele.
Marinhan ei ole luvannut mitään, vaan hallitus on tehnyt suunnitelmia sen varalle, että tartuntojen määrä laskee riittävästi. Ihan yhtä lailla on "luvattu", että rajoituksia kiristetään, jos tartunnat lähtevät uudelleen nousuun.
saatana on irti kirjoitti:
Eipä paljoa kiinnsota odotella Suomen "aukeamista" jos lupa siihen saadaan vain rokotetestiin osaaottamalla. Törkeää kiristämistä
Pakkorokotusta ajavat noilla rokotepasseilla.
Hommaisivat turvallisia ja oikeasti toimivia rokotteita että rokotteen uskaltaa ottaa.
Ei kukaan voi varmaksi tietää millainen kesästä tulee. Se riippuu ihan meistä kaikista miten paljon suojaamme itseämme ja toisiamme nyt.
Koronatilanne paranee siten, että yo-juhlia EI saa järjestää, viikkoa myöhemmin koko Suomi on jo auki ja elokuun alussa taas suljetaan. Sairaaloissa ei kesälomia ole tänäkään vuonna, nyt päivystyksestä lykätään sisätaudeille aivoemboliapotilaita.
Vierailija kirjoitti:
Marinhan ei ole luvannut mitään, vaan hallitus on tehnyt suunnitelmia sen varalle, että tartuntojen määrä laskee riittävästi. Ihan yhtä lailla on "luvattu", että rajoituksia kiristetään, jos tartunnat lähtevät uudelleen nousuun.
Juuri näin. Tätä minä hämmästelen eli ihmisten kuullun ja lukemisen ymmärryksen tasoa. Se on uskomattoman monella todella heikkoa.
Ihmeen munattomia pomoja. Minä olisin sanonut että lomat on päätetty. Eikä ole edes munia.
Vierailija kirjoitti:
Marinhan ei ole luvannut mitään, vaan hallitus on tehnyt suunnitelmia sen varalle, että tartuntojen määrä laskee riittävästi. Ihan yhtä lailla on "luvattu", että rajoituksia kiristetään, jos tartunnat lähtevät uudelleen nousuun.
Puheillaan kuitenkin luo mielikuvan monille että rajoitukset poistuu esimerkiksi juhannukselta.
Täysin luokatonta puhua exsit-suunnitelmassa ajankohdista koska rajoitukset voisi poistua, koronan tartuntamäärästä pitäisi puhua mikä on raja jonka jälkeen rajoituksia voidaan alkaa helpottaa.
Niin, ihan kuin hallitus pystyisi jotenkin päättämään koska korona loppuu 😁
Pyhä yksinkertaisuus sentäs. Juhannukseen ei kovin montaa viikkoa ole. Tsoissaanko joku kuvittelee että rajoitukset silloin poistuvat? Rokotteita ei ole eikä tule, vaarallisisa variantteja kulkeutuu maailmalta jne. Onnea muuten Tuurin ympäristö, eiköhän se erään kyläkauppiaan muija kakaroineen tuo lomailunsa päätteeksi kivan brassivariantin vähän aiheuttamaan säpinää kylätielle. Siinä on pariskunta sieltä fiksuimmasta päästä.
Onneksi en ole ap:n kanssa samassa firmassa töissä. Noin uuvatit työkaverit sais pään sauhuamaan alle viikossa. Enkä siis tarkoita ap:ta, en tiedä miten kestät. Tuskin nimittäin tollanen porukka on muutenkaan penaalin terävimpiä kyniä.
saatana on irti kirjoitti:
Eipä paljoa kiinnsota odotella Suomen "aukeamista" jos lupa siihen saadaan vain rokotetestiin osaaottamalla. Törkeää kiristämistä
Housussas kiristää törkeästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marinhan ei ole luvannut mitään, vaan hallitus on tehnyt suunnitelmia sen varalle, että tartuntojen määrä laskee riittävästi. Ihan yhtä lailla on "luvattu", että rajoituksia kiristetään, jos tartunnat lähtevät uudelleen nousuun.
Puheillaan kuitenkin luo mielikuvan monille että rajoitukset poistuu esimerkiksi juhannukselta.
Täysin luokatonta puhua exsit-suunnitelmassa ajankohdista koska rajoitukset voisi poistua, koronan tartuntamäärästä pitäisi puhua mikä on raja jonka jälkeen rajoituksia voidaan alkaa helpottaa.
No, jos nyt on todellisuudentaju niin heikoissa kantimissa, jos perustaa päätöksensä vaikutelmiin. Onneksi normaalijärkiset ymmärtävät tämän ja päätöksiä tehdään todellisen tilanteen mukaan.
Elämäntapatyöttömänä on tälläkin kertaa helppo hymyillä, kun jokainen päivä on lomapäivä.
Vierailija kirjoitti:
Koronatilanne paranee siten, että yo-juhlia EI saa järjestää, viikkoa myöhemmin koko Suomi on jo auki ja elokuun alussa taas suljetaan. Sairaaloissa ei kesälomia ole tänäkään vuonna, nyt päivystyksestä lykätään sisätaudeille aivoemboliapotilaita.
bullshit nyt taas
Ohoh, hullua, sillä juhannuksen aukiolo ei ole mitenkän vielä lukkoonlyöty.
Siitä vasta hauska tilanne teillä syntyy, jos hallitus muuttaa edelleen suunnutelmia - pomonne saa vielä kerran rukata listan.