Muutama kk sitten sairastettu korona, joutuuko karanteeniin jos altistuu taas?
Siinäpä kysymys. Sairastin koronan jouluna ja nyt taas altistus. Jäljittäjä ei ole soittanut vielä, mut ystävältä juuri kuulin. Emme asu samassa taloudessa. Joudunko karanteeniin vaikka sairastin taudin jo?
Kommentit (49)
Sehän riippuu siitä mitä tartuntatautilääkäri päättää. Luultavasti et testiin joudu, kun vanha positiivinen voi yhä näkyä. Mutta saatatko tartuttaa muita, en tiedä.
Kiinnostaisi kuulla kyllä, joten kerro toki kun ottavat yhteyttä.
Tätä tämä pandemiaelämä on, mitään et voi suunnitella kun kohta joku kuitenkin altistaa sinut ja tulee karanteeni.
Olen altistunut monta kertaa koronani jälkeen, eikä kukaan ole ehdotellut karanteenia. Tartuntariskisi on äärettömän pieni, et myöskään tartuta. Sairastettu covid suojaa myös läheisiäsi parrmmin, kuin rokote. Rokote suojaa vain rokotettua sairastumasta vakavasti. Rokotetun täytyy jäädä karanteeniin/eristykseen, jos hän saa tartunnan/on altistunut - koska korona tarttuu rokotettuihin. Rokotuksen tarkoitus on, että kaikilla olisi mahdollisuus sairastaa korona turvallisesti ja toiveena taitaa olla, että näin muodostuisi hiljalleen laumasuoja.
Vierailija kirjoitti:
Sehän riippuu siitä mitä tartuntatautilääkäri päättää. Luultavasti et testiin joudu, kun vanha positiivinen voi yhä näkyä. Mutta saatatko tartuttaa muita, en tiedä.
Kiinnostaisi kuulla kyllä, joten kerro toki kun ottavat yhteyttä.
Ei vanha positiivinen "näy" CPR testissä tms. Olen matkustanut lukuisia kertoja saitastamiseni jälkeen, joka kerta testi on otettu ja lukuunottamatta sitä vuodenvaihteessa saatua positiivista, kaikki sen jälkeiset on olleet negatiivisia. Kummallisia kuvitelmia teillä. Esim. työpaikallani altistuin sairastamisen jälkeen ja kaikki me, jotka olimme sairastaneet saimme jatkaa töitä työpaikalla. Vainnsairastamatyomat joutuivat etätöihin. Eristys/karanteeni ei ole rangaistus. Ei sitä jaella muille, kuin mahdollisille tartuttajille.
Vierailija kirjoitti:
Et taida joutua sillä ainakin aiemmin oli sääntö että sairastumisesta sai 6kk suojan karanteeneilta.
Inhottavaa, että sairastaneille annetaan tällaisia VIP-oikeuksia. Ensin ovat aiheuttaneet karanteeneja jopa kymmenille ihmisille, ja sitten heidät palkitaan siitä karanteenisuojalla (jota altistuneet karanteenissa olleet eivät saa).
Hyvä ihminen. Karanteeni tai eristys ei ole rangaistus huonosta elämästä, vaan sen tarkoitus on estää sairautta leviämästä. Jos on sairastanut koronan, on immuuni eikä tartuta ketään muutakaan. Tämän takia ei joudu myöskään karanteeniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän riippuu siitä mitä tartuntatautilääkäri päättää. Luultavasti et testiin joudu, kun vanha positiivinen voi yhä näkyä. Mutta saatatko tartuttaa muita, en tiedä.
Kiinnostaisi kuulla kyllä, joten kerro toki kun ottavat yhteyttä.Ei vanha positiivinen "näy" CPR testissä tms. Olen matkustanut lukuisia kertoja saitastamiseni jälkeen, joka kerta testi on otettu ja lukuunottamatta sitä vuodenvaihteessa saatua positiivista, kaikki sen jälkeiset on olleet negatiivisia. Kummallisia kuvitelmia teillä. Esim. työpaikallani altistuin sairastamisen jälkeen ja kaikki me, jotka olimme sairastaneet saimme jatkaa töitä työpaikalla. Vainnsairastamatyomat joutuivat etätöihin. Eristys/karanteeni ei ole rangaistus. Ei sitä jaella muille, kuin mahdollisille tartuttajille.
Onhan se rangaistus. Karanteenissa olevien liikkumisvapaus on lähes olematon ja heidän oikeuttaan saada lääkkeitä ja terveydenhoitoa on rajoitettu.
Eli turha huudella mitään, kun sinun ei tarvitse pelätä että sinut suljettaisiin kotiisi.
Entäs, kannattaako jo koronan sairastaneen ottaa rokote?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et taida joutua sillä ainakin aiemmin oli sääntö että sairastumisesta sai 6kk suojan karanteeneilta.
Inhottavaa, että sairastaneille annetaan tällaisia VIP-oikeuksia. Ensin ovat aiheuttaneet karanteeneja jopa kymmenille ihmisille, ja sitten heidät palkitaan siitä karanteenisuojalla (jota altistuneet karanteenissa olleet eivät saa).Hyvä ihminen. Karanteeni tai eristys ei ole rangaistus huonosta elämästä, vaan sen tarkoitus on estää sairautta leviämästä. Jos on sairastanut koronan, on immuuni eikä tartuta ketään muutakaan. Tämän takia ei joudu myöskään karanteeniin.
Tuollainen tartunnasta palkitseminen on väärin. Ei yleisvaarallisen tartuntataudin levittämisestä kuuluisi saada mitään erityisoikeuksia.
Miten kehtaat avoimesti myöntää sairastaneesi koronan ja ajatella että säästyisit sen avulla karanteenilta? Todennäköisesti olet tartuttanut toisia ja ehkä jopa tappanut jonkun. Sinuna häpeäisin silmät päästäni, pitäisin tartunnan omana tietonani ja suorittaisin kiltisti karanteenin.
Mikä siinä karanteenissa on niin kamalaa ettet viitsisi sellaiseen jäädä?
Kannattaisi varmaan sopia työnantajan kanssa että saisit olla etätyössä ja omaehtoisessa karanteenissa siihen asti että tartunnanjäljitys ottaa yhteyttä.
Voi tulla karanteeni, koska ainakin brassimuunnos voi tarttua sellaiseen joka on jo sairastanut.
Jopa pääministeri on ollut karanteenissa eli kukaan ei ole niin tärkeä ettei siihen joutuisi. Joku muu tekee työsi sillä aikaa kun olet poissa ellet sitten pysty etäilemään.
THL:n sivuilta kannattaa katsoa karanteeniohjeet. Ainakaan töihin, kauppaan, apteekkiin tai joukkoliikenteeseen et saa mennä mutta voit käyttää kaupan kotiinkuljetuspalvelua.
Tutulla oli syksyllä korona ja 2 kk päästä taas karanteeniin altistumisen takia.
Täällä ihan hyviä pointteja tullut. Varmimman tiedon saa varmaan muualta. Ja tieto muuttuu myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän riippuu siitä mitä tartuntatautilääkäri päättää. Luultavasti et testiin joudu, kun vanha positiivinen voi yhä näkyä. Mutta saatatko tartuttaa muita, en tiedä.
Kiinnostaisi kuulla kyllä, joten kerro toki kun ottavat yhteyttä.Ei vanha positiivinen "näy" CPR testissä tms. Olen matkustanut lukuisia kertoja saitastamiseni jälkeen, joka kerta testi on otettu ja lukuunottamatta sitä vuodenvaihteessa saatua positiivista, kaikki sen jälkeiset on olleet negatiivisia. Kummallisia kuvitelmia teillä. Esim. työpaikallani altistuin sairastamisen jälkeen ja kaikki me, jotka olimme sairastaneet saimme jatkaa töitä työpaikalla. Vainnsairastamatyomat joutuivat etätöihin. Eristys/karanteeni ei ole rangaistus. Ei sitä jaella muille, kuin mahdollisille tartuttajille.
Onhan se rangaistus. Karanteenissa olevien liikkumisvapaus on lähes olematon ja heidän oikeuttaan saada lääkkeitä ja terveydenhoitoa on rajoitettu.
Eli turha huudella mitään, kun sinun ei tarvitse pelätä että sinut suljettaisiin kotiisi.
Miksi tätä on alapeukutettu? Karanteenissa oleva ei saa hakea lääkkeitään apteekista eikä ole oikeutta saada terveydenhoitoa muuten kuin kiireellisenä päivystyksen kautta. Kaikki leikkaukset, sovitut käynnit, labrat jne. perutaan ja oikeus niihin palautuu vasta karanteenin jälkeen.
Mitä jos nyt vain jäisit karanteeniin kuten kaikki muutkin? Tuskin sinä olet työpaikallasi niin tärkeä että kaikki romahtaa jos olet pari viikkoa pois.
Olet itse aiheuttanut karanteeneja toisille mutta nyt kun olet itse altistunut niin ei kiinnostakaan noudattaa yhteisiä sääntöjä? Et ole mikään uniikki lumihiutale joten kärsi seuraukset toiminnastasi kuten me muutkin.