Ensin tapailemani mies katosi kuukausiksi ettei kuulunu mitään ja sitten otti yhteyttä ja luuli minua edelleen kiinnostavan. Ei kiinnostanut enää.
Jaa sen jälkeen kun annoin pakit alkoi stalkkaamaan.
Kommentit (23)
Juuri tällaisen takia, kun tapaa uusia ihmisiä, täytyy olla tosi varovainen mitä heille alussa kertoo. Omia ystäviä ja sukulaisia ei ainakaan kannata esitellä, stalkkerit saattaa vainota jopa sukulaisia.
Kaverilla on itsetunto kohdillaan. Mihinkä sinä hänessä ihastuit?
En tiedä. Läheisriippuvaisena kelpasi ilmeisesti kuka vaan. Nyt ei kelpaa. Kunhan pääsisi vasn ukosta eroon. Ap
Mulla oli deittipalstalla yksi vastaava. Ei ehditty treffeille mekään.
Kirjoittelimme tovin, pyysi toista kuvaa nähtäväkseen. Siitä sitten selvisi, että olen normaalivartaloinen ja pienirintainen. Kysyi, laulettiinko mulle koulussa "Ei laaksoa, ei kukkulaa" - ei laulettu. Kertoi samalla pitävänsä muodokkaista naisista. Kerroin olevani silikonille allerginen eli en edes harkitsisi tekotissejä - en kyllä muutenkaan (tuo allergia on uusi ilmiö ja olen jo liki 6-kymppinen).
Löysi ilmeisesti hetkeksi jonkun, koska oli hiljaista muutama kuukausi. Sitten palasi keskustelemaan ja aika pian pyysi treffeille.
No, ei tulisi mieleenkään lähteä moisen miehen tilapäispanoksi. Kaiken aikaahan tuollainen - luultavasti vielä nähteni - etsisi sitä isorintaista ;-D
Miehet tekee usein tuota. Ne kai etsivät jotain parempaa ja kun sitä ei sitten yleensä löydykään, palaavat sinuun. Mulle on tehty tuota tosi usein. Joskus ollaan jatkettu siitä mihin jäätiin, joskus olen löytänyt jo uuden, joskus en enää vastaa... kaikki riippuu ajoituksesta ja elämäntilanteesta.
Kyllähän se tunteettomuudesta kertoo jos vaan katoaa ja ajattelee että voi mitään selittelemättä palata, ihan kun ei pitäisi edes ihmisenä.
Teki tuota muutaman kerran. Selitti työkiireitä ja myöhemmin paljastui että oli ollut kotona pitemmän aikaa että ei ollut työ esteitä. Valehteli siis. Ei kai muistanut enää mitä oli kertonut. Viimeisimmän kerran jälkeen kerroin että en halua olla tekemisissä enää. Sen jälkeen alkoi pommittamaan puhelimella. Numero piti vaihtaa ja se ei auttanut vaan alkoi pyörimään samoissa paikoissa tarkkaillen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli deittipalstalla yksi vastaava. Ei ehditty treffeille mekään.
Kirjoittelimme tovin, pyysi toista kuvaa nähtäväkseen. Siitä sitten selvisi, että olen normaalivartaloinen ja pienirintainen. Kysyi, laulettiinko mulle koulussa "Ei laaksoa, ei kukkulaa" - ei laulettu. Kertoi samalla pitävänsä muodokkaista naisista. Kerroin olevani silikonille allerginen eli en edes harkitsisi tekotissejä - en kyllä muutenkaan (tuo allergia on uusi ilmiö ja olen jo liki 6-kymppinen).
Löysi ilmeisesti hetkeksi jonkun, koska oli hiljaista muutama kuukausi. Sitten palasi keskustelemaan ja aika pian pyysi treffeille.
No, ei tulisi mieleenkään lähteä moisen miehen tilapäispanoksi. Kaiken aikaahan tuollainen - luultavasti vielä nähteni - etsisi sitä isorintaista ;-D
Jos joku mies mulle möläyttäisi jotain laaksoista ja kukkuloista, tulisi vastaukseksi vain hiljaisuus joka jatkuisi ikuisesti. Ei keskusteltaisi enää mistään. Koskaan. Kaikkein vähiten tekotisseistä jotta armon herra olisi tyytyväisempi.
Rakkaat siskot, tuommoinen ongelmajäte on ihan OK heivata heti. Tuokin paljasti idioottimaisuutensa oitis. Tais olla testi että paljonkohan halveeraamista tuo nainen sietää.
Jos äijä ei jätä sua rauhaan, rikosilmoitus. Noille tepsii kova kovaa vastaan.
Tsiisus!
Miehille on luontaista naisen näkeminen alempana: tästä sitten seuraa vähättelyä, mitätöintiä ja halveerausta eri muodoissa. Jotkut itseään ovelana pitävät piilovittuilevat. Harvassa ovat oikeasti sellaiset miehet, joilla on empatiakykyä ja näkevät naisen ihmisenä.
Minulla on kokemusta tuollaisesta stalkkerista. Tapailtiin muutaman kuukauden ja toki siinä tuli tavattua toistemme kodeissa ja myös nähtyä puolin ja toisin kavereita. Mies yhtäkkiä vaan halusi lopettaa kaiken. Oli kuulemma niin sekaisin kaikesta ja halusi olla yksin. Ok, asia kunnossa. Hetken kipuilin ja pääsin yli. Puolen vuoden päästä mies otti yhteyttä, että haluaisi tavata. Sanoin, ettei käy, sillä minulla oli jo uusi kumppani. Tästä riemu repesi. Tykkäsi ajella asuntoni ohi, pyörähti pihalla, lähetti vihaviestejä, kuinka olin pilannut hänen elämänsä jne. Tiesi myös koiran ulkoilutusreittini ja joskus lähti autollaan seuraamaan ja vislasi ja huuteli koirani nimeä ikkunasta.
Ihan pöpi. Sitten se vaan loppui, kunnes näin hänet yhdessä baarissa, jossa olin ystävieni kanssa. Kyttäsi minua ja virnuili. Eipä tullut mieleenkään lähteä tuolta baarista yksin kotiin kävellen edes sitä puolen kilsan matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli deittipalstalla yksi vastaava. Ei ehditty treffeille mekään.
Kirjoittelimme tovin, pyysi toista kuvaa nähtäväkseen. Siitä sitten selvisi, että olen normaalivartaloinen ja pienirintainen. Kysyi, laulettiinko mulle koulussa "Ei laaksoa, ei kukkulaa" - ei laulettu. Kertoi samalla pitävänsä muodokkaista naisista. Kerroin olevani silikonille allerginen eli en edes harkitsisi tekotissejä - en kyllä muutenkaan (tuo allergia on uusi ilmiö ja olen jo liki 6-kymppinen).
Löysi ilmeisesti hetkeksi jonkun, koska oli hiljaista muutama kuukausi. Sitten palasi keskustelemaan ja aika pian pyysi treffeille.
No, ei tulisi mieleenkään lähteä moisen miehen tilapäispanoksi. Kaiken aikaahan tuollainen - luultavasti vielä nähteni - etsisi sitä isorintaista ;-D
Siis luulin miehen kommenttiensa perusteella olevan ehkä korkeintaan parikymppinen. Ja sellaiseksikin normaalia lapsellisempi.
Sulla ap ei ole ainuttakaan likkakaveria jonka kanssa asiaa päivitellä kun tänne postaat?
Vierailija kirjoitti:
Miehille on luontaista naisen näkeminen alempana: tästä sitten seuraa vähättelyä, mitätöintiä ja halveerausta eri muodoissa. Jotkut itseään ovelana pitävät piilovittuilevat. Harvassa ovat oikeasti sellaiset miehet, joilla on empatiakykyä ja näkevät naisen ihmisenä.
Olen myös ihmetellyt, kun olen jollekin sanonut, että en halua tietynlaisia viestejä, niin sitten sieltä tulee juuri senlaisia viestejä. Aika raskasta, ei tee vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Sulla ap ei ole ainuttakaan likkakaveria jonka kanssa asiaa päivitellä kun tänne postaat?
Onhan se hyvä, että muutkin osaa olla varuillaan.
Olin kerran ekoilla treffeillä miehen kanssa joka sitten yhtäkkiä ilmoitti että hän on sopinut sille samalle päivälle kolmet muut treffit ja sitten seuraavana päivänä päättää "kuka pääsee jatkoon" ja ilmoittelee sitten että kenet valitsi. Oli aika suuret luulot itsestään kun tosissaan oletti että kaikki naiset hänet haluavat ja hän sitten valitsee kuka saa kunnian olla hänen kanssaan. Oli ihmeissään kun ilmoitin samantien ettei tarvi minulle ilmoitella mitään, en ole kiinnostunut. Tyyppi oli todella itsekeskeinen ja pinnallinen ja täysin erilaisen kuvan oli antanut itsestään ennen treffejä. Käyttäytyi treffeille kuin olisi joku jumalan lahja naisille. Oikeasti oli ihan tavallisen näköinen, tavallinen ammatti jne.
Onneksi apinasuodatin toimii; tyhmät miehet paljastavat ennemmin tai myöhemmin oman tyhmyytensä.
Mikä kumma se onkaan, että tavismies luulee saavansa jonkun fitnesskaunottaren? Ja minimivaatimuksena on E-F kupin rinnat ja 55 cm vyötärö, kun samaan aikaan miehellä itsellä pömppömaha ja pakeneva hiusraja?
Vierailija kirjoitti:
Miehille on luontaista naisen näkeminen alempana: tästä sitten seuraa vähättelyä, mitätöintiä ja halveerausta eri muodoissa. Jotkut itseään ovelana pitävät piilovittuilevat. Harvassa ovat oikeasti sellaiset miehet, joilla on empatiakykyä ja näkevät naisen ihmisenä.
Missä oikein liikutte? Terveessä suhteessa ei ole valta-asettelua.
Ok