Joko olet huoltanut kaksipyöräisesi kevätkuntoon?
Kommentit (20)
Ei ole muuta kuin nelipyöräinen. Vaihdan renkaat itse.
N47
Vien moottoripyöräni huoltoon tarvittaessa.
Neljä fillaria ja yksi prätkä odottavat huoltoa. Tuen paikallisia yrittäjiä ja vien kaikki ammattilaisille huollettaviksi, en ole persaukinen ja käytän mieluummin vapaa-aikaani muuhun kuin näpit rasvassa ja kohmeessa näpertelyyn.
Vein pajalle, kun en saanut säädettyä vaihdevaijeria kohdalleen. Tänään haen pois.
Vuosihuolto on tehty syksyllä, joten ei ole aihetta tehdä keväthuoltoa.
En, vielä on polkupyöräni pyörävaraston perukoilla takarengas tyhjänä. Huoltoaika tuolle pitäisikin varata, ensin pitäisi toki saada se rengas täytettyä, että saisi ajettua sen pyörän sitten huoltoon.
Ei ole fillaria muuton takia, mutta aion sellaisen kyllä ostaa koska ikävöin pyörällä kulkemista. Nyt kävely ei terveydentilan takia suju, mutta pyöräily ei tuota ongelmia. Sitäpä ei tänä keväänä tarvitsekaan huoltaa, jos on uusi.
Käytin viime viikolla pyörän huollossa. Ajoin sillä koko talven, niin hyvä pistää kevään korvalla kaikki kuntoon ja vaihtaa renkaat.
Olen sen verran töhö, että isommat huollot jätän ammattilaisille. Ketjunrasvaukset ja renkaanvaihdot osaan itsekin.
Täytin renkaat eikä siinä sen enempää.
Ostin juuri uuden pyörän. Prätkäkin tarvis, mies kun ajoi sen lunariin syksyllä.
En vielä. Ajattelin tässä kuussa purkaa Kawasakin katteet pois, hinkata jollain ketjuöljyt alakatteen sisältä... Kerää kaiken kuran ja ketjuöljyt sinne. Samalla vaihtelen tulpat, pesen ilmansuodattimen ja vaihdan öljyt sekä suodattimen! Sitten odottelen että tiet sulavat, luultavasti kuukauden päästä ajoon! Samalla pyörä myyntiin, ja työkaverin R1 Yamaha viikoksi koeajoon, jos siittä seuraava pärrä!
Vierailija kirjoitti:
Ostin juuri uuden pyörän. Prätkäkin tarvis, mies kun ajoi sen lunariin syksyllä.
Minäkin ostin uuden pyörän jo pari kuukautta sitten. Kunhan tiet on puhtaammat niin ei muuta kuin ajelemaan. Tämä pyörä oli sen verran tyyris että se pysyy visusti sisätiloissa - ei ainakaan heti varasteta ja huollon tarvekin vähenee.
Harrastusajoon tarkoitettu ja kauppareissut kuljen vähän halvemmalla pyörällä. Kunnon lukko ja vakuutus vielä ostamatta uuteen. Mahtavaa kun kesä on pian ja pääsee ajamaan vaikka vähän kauemmaskin.
Meillä mies vaihtaa renkaat jne. Mulla ei ole taitoa eikä voimaa kyseiseen hommaan.
Pyörä on vielä talvisäilytyksessä, vaihtavat siellä samaan hintaan nesteet.
Ketjut ajattelin puhdistaa kun haen takaisin.
Vasta on nelipyöräiset työn alla. Kaksipyöräiset sitten näiden jälkeen. N36v
Vierailija kirjoitti:
En osaa koska olen nainen. Saa haukkua jos haluaa :D
Hau hau hau! Pelkkä tekosyy! Opettele!
Vierailija kirjoitti:
En osaa koska olen nainen. Saa haukkua jos haluaa :D
Peniksessä ne tiedot ja taidot on tietenkin...
En osaa koska olen nainen. Saa haukkua jos haluaa :D