Olen päässyt yli ja tykkään uusista kumppaneista,

mutta ei se surku mielestä lähde. Oltiin onneksi jos sen verran isoja (teinejä) että oltiin saatu kasvaa kahden vanhemman kanssa mutta surku kun molempien elämä on menny alamäkeä eron jälkeen.



En etenkään tajua noita eroja jotka tapahtuu kun lapset on ihan pieniä, silloinhan se liitto tietysti kovimmalla koetuksella on, mutta kun lapsi joutuu kasvamaan ilman toista vanhempaa (yleensä isää) niin se on suuri vääryys Pitäis kahden aikuisen pystyä jotenkin tulemaan toimeen lasten parhaaksi! Enkä tietenkään tarkota mitään hakkaaja-alkoholisti-miehiä joista on hyvä päästä eroon heti, vaan niitä tavallisia mitä suurin osa on.