"Meillä voisi Suomessa olla miljardien arvoinen nenäsumuterokotefirma, joka valmistaisi suomalaista rokotetta paitsi omiin tarpeisiin, ehkä myös muille maille"
"Esimerkkinä Engeström mainitsee suomalaisen nenäsumutteena annettavan koronarokotteen, josta on eläinkokeessa saatu lupaavia tuloksia. Rokotteen pääsy laajoihin ihmiskokeisiin ja markkinoille on kuitenkin ollut rahoituksesta kiinni.
– Meillä voisi Suomessa olla miljardien arvoinen nenäsumuterokotefirma, joka valmistaisi suomalaista rokotetta paitsi omiin tarpeisiin, ehkä myös muille maille, Engeström sanoo.
– Se voisi olla muihin rokotteisiin verrattuna ylivoimainen, koska rokotteen voisi antaa itse itselleen."
Niin. Tämäkin on tiedetty jo kauan, mutta tämä surkea hallitus ei saa mitään aikaiseksi. Nyt pitäisi viimeistään Suomen rahoittaa tätä hyvää kotimaista nenäsumute rokotetta.
Kommentit (19)
2000-luvun alussa, tutkijat puhuivat kuinka epidemiakriisissä merkittävin asia on rokotteiden ja lääkkeiden logistiikka. Otettiinko huomioon?
Jos meillä olis rokotekapseli tai sukute, kauanko menisi koko kansan rokottamisessa.
Voisi ja voisi. Voisi meillä olla Olkiluodossa kolmas toimiva reaktorikin ja uusi sote-malli.
Ei hallitus tuollaista hyväksy koska se ei auttaisi Suomen alasajoa.
Muttakun oma kansa ja työpaikat ensin ajattelu on vahingollista T: Tytti Tuppurainen
En ole ollut kovinkaan vakuuttunut tästä kun tekijät itse vaan lobbaavat (että tepsisi jopa virusmuunnoksiin), eikä ole edes ihmiskokeita tehty.
Saivathan he jostain rahoitusta.
Sen siitä saa, kun perussuomalaiset pääsee tekemään poliittisia virkanimityksiään. Kestää kauan saada pätevät tilalle.
Suomen yritysten tuhoaminen on hyvässä prosessissa.
Vain isot yhtiöt saavat porhaltaa, isot hypermarketit eli pari isoa yhtiötä saa kyllä olla auki, kaikki muut rajoitukseen ja kiinni.
Jokainen näkee tämän touhun, historia toistaa itseänsä jos emme ole varuillaan. Yksi kaljaflunssa+naishallitus riitti saamaan Suomen lähes natsisaksan toistajaksi.
Kuka hullu Suomeen nyt investoisi? Suomessa ollaan liian köyhiä ja ulkomailla osataan laskea että verotuksen jälkeen ei paljoa käteen jäisi investoinneista
Olisi ja olisi. Olisihan firma saanut valtiolta kymmeniä miljoonia euroja, JOS olisi saanut rahoitusanomuksen tehtyä! Kello käy, mutta kehittämisraha-anomusta ei vain näy. Pelkkä kupla taitaa olla koko nenäsumuterokote?
Vierailija kirjoitti:

Ei siihen valtiota tarvita. Jos rokote oikeasti olisi kehittämiskelpoinen, niin kyllä nämä kansainväliset lääkefirmat kolkuttelisivat sopimusten ( tai todennäköisemmin yhtiön ostotarjousten) kanssa ovella.
Ei patenttia eli testausvaiheen rahoittaja ei saa sijoitustaan mistään takaisin. Laittaisiko aloittaja omia rahojaan tuohon "bisnekseen"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi ja olisi. Olisihan firma saanut valtiolta kymmeniä miljoonia euroja, JOS olisi saanut rahoitusanomuksen tehtyä! Kello käy, mutta kehittämisraha-anomusta ei vain näy. Pelkkä kupla taitaa olla koko nenäsumuterokote?
Ei siihen valtiota tarvita. Jos rokote oikeasti olisi kehittämiskelpoinen, niin kyllä nämä kansainväliset lääkefirmat kolkuttelisivat sopimusten ( tai todennäköisemmin yhtiön ostotarjousten) kanssa ovella.
Suomen valtiota saa kuitenkin syytellä, vaikka ei rahoittamiseen valtiota tarvita?
Vierailija kirjoitti:
Lainaus uutisen kommentista:
"Yrityksellä ei ole pääomitusta, patentteja, toimintaa, osaamista kliinisista kokeista (CRO), ei omaa tuotantoa, ei onnistumisia rokotemarkkinoilla, henkilökuntaa eikä se ole saanut uskottavaa yksityistä rahaa markkinoilta, huolimatta perustajien tiiviistä kytköksistä lääketeollisuuteen."
Korvavaloa kansalle, joka pimydessä vaeltaa.
Voisi olla mutta sitten se myytäisiin ulkomaille koska suomessa EI OLE korruptiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi ja olisi. Olisihan firma saanut valtiolta kymmeniä miljoonia euroja, JOS olisi saanut rahoitusanomuksen tehtyä! Kello käy, mutta kehittämisraha-anomusta ei vain näy. Pelkkä kupla taitaa olla koko nenäsumuterokote?
Ei siihen valtiota tarvita. Jos rokote oikeasti olisi kehittämiskelpoinen, niin kyllä nämä kansainväliset lääkefirmat kolkuttelisivat sopimusten ( tai todennäköisemmin yhtiön ostotarjousten) kanssa ovella.
Suomen valtiota saa kuitenkin syytellä, vaikka ei rahoittamiseen valtiota tarvita?
Kaikki on Sannan syytä, etkö vielä ole oppinut?
Tiedoksi sinne Pietariin: Suomessa hallitus ei rahoita yrityksiä. Ottakaa ensiksi selvää perustoimintamalleista ja toimivaltavastuista kussakin kohdemaassa ja masinoikaa sitten vasta trolliarmeijanne.
Koska tulee seuraava uusi ketju tästä samasta aiheesta?
Se olisi kommunismia ja verenvuodatusta.