Kommentteja rekrykokemuksista
Olisikohan täällä ihmisiä, ketkä voisivat hieman valottaa miten rekryprosessit yleensä menevät?
Olen tässä vuoden sisällä hakenut useampaa työpaikkaa ja minua on eräs seikka alkanut ihmetyttää. Mainittakoon, että minulla on työuraa takana noin 15 vuotta. Hylkäyksiä sekä onnistumisia rekryissä on mahtunut mukaan, joten en ole katkera etten ole tullut valituksi. Viime aikoina on tullut muutama sellainen kokemus, jossa rekryilmoituksessa on ollut pitkähkö vaatimuslista, jotka olen kokenut täyttäväni. Hakuajan päätyttyä ei kuitenkaan ole kuulunut mitään. Tällöin olen yleensä ajatellut, että en ole mukana jatkossa ja uutta hakua putkeen vaan. Saatan välillä laittaa itseäni kehittääkseni tiedustelua, että miten rekry sujuu ja onko heillä antaa jotakin rakentavaa palautetta miksi en päässyt prosessissa eteenpäin jne. Näihin harvoin tulee vastausta.
Ihmetyksen aihe on kuitenkin se, kun menen joskus LinkedInin kautta vilkaisemaan millainen henkilö tehtävään lopulta valittiin, niin käykin ilmi että tehtävään on valittu firman SISÄLTÄ joku vastikään valmistunut henkilö. Nämä eivät ainakaan yleensävaikuta täyttävän alkuperäisessä ilmoituksessa vaadittuja kriteerejä esimerkiksi työkokemuksen osalta.
Kysymys kuuluukin, miksi tehdään julkisia hakuja joissa haetaan kokenutta henkilöä rooliin, jos kuitenkin tehtävä täytetään sisäisesti. MIksi sisäisiä hakuja ei tehdä ennen kuin haku laitetaan julkiseksi? Itse panostan työhakemuksiin aika paljon aikaa ja joskus kuvaan esim. videon yms. Tuntuu sitten hieman turhalta ajankäytöltä osallistua tällaisiin hakuprosesseihin.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia tai löytyykö täältä kenties joku HR-alalla työskentelevä, joka osaisi valottaa miksi näin tehdään?
Kommentit (4)
Jostain ihmeen syystä tämä ilmiö on valunut myös yksityiselle puolelle. Julkisen on pakko panna paikka ulos hakuun, vaikka se täytettäisiin sisäisellä hakijalla. Yksityinen ajattelee, että aukiolevat paikat ovat työnantajabrändäystä. Myös olemattomia paikkoja on usein auki yksityisellä.
Sitten kun mitään paikkaa ei oikeasti olekaan auki, homma hoidetaan tosi huonosti. Ei pidetä yhteyttä, otetaan yhteyttä ihan liian myöhään, soitetaan HR:n vaatima pakollinen puhelu "ei valittu sua, hei hei".
Jotkut haluavat tavata "hyviä tyyppejä". Olet jostain syystä resonoinut hakemuksellasi, vaikka et silti voikaan olla valitsemisen arvoinen. Sinulla on esim. jotain erikoista kokemusta.
Omalla kohdallani huonosti rekryprosessin hoitanut firma menee boikottiin. En hae sinne uusiksi ja harkitsen myös sen palveluiden käyttämistä tosi tarkkaan.
Totta. Tämä ikävä kyllä aiheuttaa sen, ettei alitajuisesti haluakaan panostaa täysillä hakemuksiin, koska kuvittelee "tähänkin varmaan rekrytään joku sisäisesti". Voisipa jotenkin etukäteen selvittää kuinka vakavissaan firmat ovat julkisesti rekryämässä.
Mä en tuosta niin tiedä, mutta joskus on tilanne, että yritys haluaa palkata henkilön x, mutta laitetaan silti avoimeen hakuun.
Tässä taustalla se, että jos sattuisi jostain löytymään parempi vaihtoehto + ison talon byrokratia, joka vaatii tietyt rekryprosessit, joita pitää noudattaa.
Siten työpaikan hakeminen on aika lannistavaa, kun tuntuu, että valtaosa avoimista on noita, joihin on jo ennen hakua valittu henkilö x.