Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sanokaa, että tästä selviää?!
21.03.2021 |
Siis lapsen pois kotoa muuttamisen aiheuttamasta nostalgia-ja tunnemyrskystä? Minusta nimittäin tuntuu, että tikahdun haikeuteen ja jonkinlaiseen suruunkin, vaikka samalla olen tottakai äärimmäisen onnellinen ja ylpeä, että hän, 19v, kokee olevansa siihen valmis ja että siivet kantaa ja vieläpä vieraalle paikkakunnalle, opiskelemaan jne.
Tuntuu vain, että kaikki käy nyt niin äkkiä ja samaan syssyyn, armeija ja tuo ja tämä äiti on ihan töttöröö ja sydän pakahtumassa.
Onko muita vai olenko ainoa laatuani?
T. Punasilmäinen äiti joka jotenkin kaipaa aikaa kun lapset olivat taaperoita ja jonka nuori lähti juuri takaisin armeijaan.
Kommentit (15)
Vituttaa kun ihmiset surevat asioita, joiden pitäisi olla maailman suurin ilo. Antaisin mitä vain, jos minun sairaalla aikuisella pojallani olisi tuollainen tilanne. Olisin valmis kuolemaan, jos perheeni saisi sen, mitä sinulla on. Ja sinä pohdit, voiko tuosta selvitä. Aika helppo elämä on tainnut sulla tähän asti olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2, veikkaanpa, että elämässäni on ollut ikäviä asioita enemmän kuin sinulla, lapsuudesta alkaen ja aina kuolemasta lähtien. Jostakin syystä en vain silti koe oikeudekseni lähteä arvottamaan toisten kokemuksia ja tunteita. Sinun ehkä kannattaisi miettiä terapiaa tms, koska tuo katkeruutesi näköjään myrkyttää sinua ja sitä myöten suhtautumistaan muihin.
Ja 1, kiitos 💖.
Ap
Elätkö sä lasten kautta elämää? Mitä jos vähän alkaisit elämään omaa elämääsi.
Miksei saisi surra? Sure kaikessa rauhassa, aika helpottaa ja sitten siirryt eteenpäin kohti uudenlaista elämää. Ei siinä sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
2, veikkaanpa, että elämässäni on ollut ikäviä asioita enemmän kuin sinulla, lapsuudesta alkaen ja aina kuolemasta lähtien. Jostakin syystä en vain silti koe oikeudekseni lähteä arvottamaan toisten kokemuksia ja tunteita. Sinun ehkä kannattaisi miettiä terapiaa tms, koska tuo katkeruutesi näköjään myrkyttää sinua ja sitä myöten suhtautumistaan muihin.
Ja 1, kiitos 💖.Ap
Vai että kuolemista alkaen. Hohhoijaa. Ei ole lapseen liittyvät murheet kuule olleet ainoita minullakaan ja on tullut muutakin koettua. Mutta mitään muita ei voi siihen suruun verrata, jota lapsen kohtalosta kokee.
Minua katkeroittaa eniten se että ihmiset eivät yhtään arvosta, mitä heillä on.
Mieluummin soisin, että muut nauttisivat onnestaan. Mutta ei, valitetaan jopa aivan ihanista asioista kuten lapsen itsenäistymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa kun ihmiset surevat asioita, joiden pitäisi olla maailman suurin ilo. Antaisin mitä vain, jos minun sairaalla aikuisella pojallani olisi tuollainen tilanne. Olisin valmis kuolemaan, jos perheeni saisi sen, mitä sinulla on. Ja sinä pohdit, voiko tuosta selvitä. Aika helppo elämä on tainnut sulla tähän asti olla.
Ainakaan tuo rankka kokemus ei ole opettanut sinulle empatiaa tuntemattomia kohtaan.
Nopeasti uusi lapsi alulle jos ikä vielä antaa periksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se helpottaa. Aikansa ottaa.
Sitä vaan ihmettelee, että mihin kaikki aika meni. Ja muistelee aikaa, kun muuttanut nuori oli pikkuinen. Luopumistuska kuuluu asiaan. Sitten pikkuhiljaa huomaa, että se pärjää siellä ihan kivasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2, veikkaanpa, että elämässäni on ollut ikäviä asioita enemmän kuin sinulla, lapsuudesta alkaen ja aina kuolemasta lähtien. Jostakin syystä en vain silti koe oikeudekseni lähteä arvottamaan toisten kokemuksia ja tunteita. Sinun ehkä kannattaisi miettiä terapiaa tms, koska tuo katkeruutesi näköjään myrkyttää sinua ja sitä myöten suhtautumistaan muihin.
Ja 1, kiitos 💖.Ap
Vai että kuolemista alkaen. Hohhoijaa. Ei ole lapseen liittyvät murheet kuule olleet ainoita minullakaan ja on tullut muutakin koettua. Mutta mitään muita ei voi siihen suruun verrata, jota lapsen kohtalosta kokee.
Minua katkeroittaa eniten se että ihmiset eivät yhtään arvosta, mitä heillä on.
Mieluummin soisin, että muut nauttisivat onnestaan. Mutta ei, valitetaan jopa aivan ihanista asioista kuten lapsen itsenäistymisestä.
Just eli sinun mielestä ap ei arvosta sitä mitä hänellä on? Sinuna juttelisin ammattilaisen kanssa. Oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2, veikkaanpa, että elämässäni on ollut ikäviä asioita enemmän kuin sinulla, lapsuudesta alkaen ja aina kuolemasta lähtien. Jostakin syystä en vain silti koe oikeudekseni lähteä arvottamaan toisten kokemuksia ja tunteita. Sinun ehkä kannattaisi miettiä terapiaa tms, koska tuo katkeruutesi näköjään myrkyttää sinua ja sitä myöten suhtautumistaan muihin.
Ja 1, kiitos 💖.Ap
Vai että kuolemista alkaen. Hohhoijaa. Ei ole lapseen liittyvät murheet kuule olleet ainoita minullakaan ja on tullut muutakin koettua. Mutta mitään muita ei voi siihen suruun verrata, jota lapsen kohtalosta kokee.
Minua katkeroittaa eniten se että ihmiset eivät yhtään arvosta, mitä heillä on.
Mieluummin soisin, että muut nauttisivat onnestaan. Mutta ei, valitetaan jopa aivan ihanista asioista kuten lapsen itsenäistymisestä.
Niin, kuolemasta. Ilmeisen vieras käsite sinulle, minua ei vituta se vaan kehoitan sinua olemaan onnellinen siitä. Toistan itseäni, hakeudu terapiaan, kommenttiesi pohjalta olisit vahvasti sen tarpeessa.
Voimia sinulle jatkoon, toivottavasti edes myöhemmät vaiheesi elämässä opettavat sinulle vaikkapa myötätuntoa eivätkä ainakaan lisää tarvettasi arvottaa ja arvostella muiden kokemuksia ja tuntemuksia, sinulla kun ei sellaiseen oikeutta ole vaikka miten rypisit omassa kuonassasi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa kun ihmiset surevat asioita, joiden pitäisi olla maailman suurin ilo. Antaisin mitä vain, jos minun sairaalla aikuisella pojallani olisi tuollainen tilanne. Olisin valmis kuolemaan, jos perheeni saisi sen, mitä sinulla on. Ja sinä pohdit, voiko tuosta selvitä. Aika helppo elämä on tainnut sulla tähän asti olla.
Auts mikä katkeruuden kitkeryys. Kamalaa on toki mutta asenteesi ei ole kovin kummoinen. Saatko apua kotitöissä tms.? Onko tukiverkkoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyl se siitä. :) Miu isälle oli vaikeeta, ku muutin pois kotoo. Kun sanoi Super Trofeo ei tunnu samalta, ku en oo mukana katsomas, nii tuli itku, ku noi jutut on ollu pitempää hänen elämässää kui mie. Soittelu autto ainaki meil. Ja sit se, et kävin usein vanhempie luona kylässä.
M26 kirjoitti:
Kyl se siitä. :) Miu isälle oli vaikeeta, ku muutin pois kotoo. Kun sanoi Super Trofeo ei tunnu samalta, ku en oo mukana katsomas, nii tuli itku, ku noi jutut on ollu pitempää hänen elämässää kui mie. Soittelu autto ainaki meil. Ja sit se, et kävin usein vanhempie luona kylässä.
Miu isä? Jotain kissojako olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sama tilanne vanhemman lapsen kanssa, onneksi nuorempi on kotona vielä muutaman vuoden. Suren sitä, miten nopeasti lapsuusaika meni ohi. Olen joutunut tekemään paljon töitä ja se on verottanut mahdollisuuksia nauttia siitä ajasta. Tottakai olen onnellinen lasten puolesta enkä näytä suruani heille. Yksinhuoltajana minulla ei ole edes puolisoa, jonka kanssa suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Ehkä pitää yrittää itse alkaa jo valmistautua tyhjään pesään.
Alue: Aihe vapaa
Kaikesta selviää, se on mun motto tässä elämässä. Mutta olen hiukan samassa tilanteessa, lapsia vain kaksi ja nyt on molemmat jo aikuisia. :( Kaipaan heitä niin kovasti, ettei mitään rajaa. Oli niin ihanaa, kun oli ulkoilut, leikit, kaupassa käynnit.. kaikki arjen jutut yhdessä. Eli et ole ainoa, nyt on vaan saatava muuta elämään, korona tekee siihen haasteen: olen nauttinut elokuvista, näyttelyistä, vesijumpasta ym. On vaan toivottava, että tääkin menee ohi.
Kevättä odotellessa :)