Mongomery teki niin väärin, kun antoi Walterin kaatua.

-

Se ainoa, joka kykeni aavistamaan kohtalonsa ja siten valmistautumaan siihen. Ja kuten kirjassakin sanotaan: Walter oli uskovainen ja pääsi taivaaseen, toisin kuin esim. Jem, jolle täytyi vielä antaa aikaa tehdä parannus ennen kuolemaa. :)



Unan kohtalo vain surettaa, mutta toisaalta juuri hän jaksoi urheasti kestää surunsa, johon hänellä "ei ollut edes oikeutta".

Vaikka kyllä minäkin surin kovasti ko. kuolemaa.

Mutta miten ihmeessä tämä tuli ap:lle mieleen ja miksi hän halusi jakaa asian AV:lla?

Kuinka kaikki oli niin onnellista ja nuoret ihmiset innokkaina ja toivorikkaina elämänsä alussa. Ja sitten kaikki muuttuu, elämästä tulee tuskaa ja ihmisten toiveet ja unelmat särkyvät sotaan. Herätti vain miettimään, kuinka mieletöntä sota on. Ja kuinka se kauheudellaan särkee ihmisten elämät ja se, että eikö ihmiset elämän puolesta voi hoitaa asioita muuten kuin sotimalla.

Ei ollut nyt ketään muuta kuin AV, josta voisi löytää jonkun, "joka tuntee Joosefin."



ap

ja itken kovasta juuri W:n kuolemaa

En vain ole lukenut sen jälkeen, kun äidiksi tulin, koska se saa minut niin voimakkaasti valtaansa. Itken sitä monta päivää, ja luen kerta toisensa jälkeen kohtaa, jossa tieto Walterin kuolemasta tulee, samoin kuin sitä, jossa Rilla antaa viimeiseksi jääneen kirjeen Unalle. Luulen, että lapsille olisi järkytys, jos äiti nyyhkyttäisi monta päivää, joten täytyy odottaa, että he vähän kasvavat.



Nyyh, nytkin alkaa itkettää...

Itse rakastan niitä kirjoja, ne on täysin aliarvostettuja, kun ne luokitellaan joksikin "tyttökirjoiksi". Niistä saa paljonkin irti paljon vanhempikin lukija!



Ja itken minäkin Walteria, vielä ja aina.

isäntänsä paluuta juna-asemalla, ja sitten kun Jem vihdoin tulee, niin se koiran riemu...voi hyvä luoja että se on liikuttava kohtaus!

Ihanaa että on muitakin jotka ymmärtävät näitä asioita, minun ja äitini lisäksi. ;)

Ihanaa, että teitä on muitakin, jotka ovat lumoutuneet Montgomeryn tuotannosta.

Hän oli suuri kirjailija, ja ehdottomasti aliarvostettu.

ihan uudenveroisessa kunnossa ja hintaa 1e. Oli pakko ostaa pois sellaiselta törpöltä joka ei sen vertaa arvosta, pilkkahintaan tarjoaa maailman ihanimpia tyttökirjoja, kehtaakin.



Ärsyttää nuo kirjailijoiden keksimät turhat kuolemat, (enpä olisi ikinä lukenut Dostojevskin Idioottiakaan jos olisin tiennyt että päähenkilö laitetaan kuolemaan lopussa, typerää ensin saada lukija pitämään henkilöstä ja tappaa sitten. Vain ilkeät ja inhottavat henkilöt saa nitistää ;) )

isäntänsä paluuta juna-asemalla, ja sitten kun Jem vihdoin tulee, niin se koiran riemu...voi hyvä luoja että se on liikuttava kohtaus!

Ihanaa että on muitakin jotka ymmärtävät näitä asioita, minun ja äitini lisäksi. ;)

Mutta miksi sen kaatuneen piti olla juuri se, joka oliniin hyvä. Tuntuu vain niin kurjalta,kun ajattelee, kuinka sota tuhosi Kotikunnaan väen onnellisen idyllin.

suru kuuluu elämään ja osasi odottaa, etä se kosketttaa vielä häntäkin.



Jollei olisi suurta surua, ei voisi olla suurta iloakaan, kaikki ne kuuluvat elämän varrelle, sitä kai Montgomery koitti viestittää.



Juuri se, että niissä kirjoissa käytiin rankoissakin aiheissa, teki niistä vieläkin koskettavampia ja upeampia teoksia!

Ja koko perhe. Kunpa itsekin osaisi kasvattaa lapsensa niin, että löytäisivät toisistaan turvaa, kun maailma lyö vastaan, aikuisinakin.

Voi noita ihania kirjoja, ja ihanaa, kun täältä löytyy ihmisiä, jotka arvostavat näitä!