Luomusynnytys

Syynä on se, että minulla on kivuton avautumisvaihe. Esikoisenkin kohdalla tulin sairaalaan, kun olin 7 cm auki. Kuopuksen kohdalla tulin jo ihan alussa, kun supisteli säännöllisesti. En tosin tiennyt synnyttäväni, vaan nukuin sairaalassa sinne asti, että olin 8 cm auki. Kun ne kivut tulivat, oli jo liian myöhäistä saada mitään.

En mitenkään sitä suunnitellut, mutta supistukset ei olleet niin kipeitä ja synnytys eteni tosi nopeasti. Siina vaiheessa, kun tuntui, että voisi tarvita jotain kivun lievitystä olinkin 10cm auki. Synnytys alkoi vesien menolla kotona noin klo 6 aamulla. Supistukset alkoi parin tunnin päästä siitä. Sairaalassa olin joskus klo 9 maissa ja pyysin päästä ammeeseen, jonne pääsinkin heti, kun vauvalta oli otettu sydänkäyrää vähän aikaa. Olin ammeessa puolisen tuntia ja sitten alkoi tuntua että tarvitsisin kivunlievitystä. Yllätys oli suuri, kun kätilö sanoikin kohdunsuun olevan kokonaan auki ja että voin alkaa ponnistaa heti, kun siltä tuntuu. Ponnistus vaihe kesti ehkä 20 minuuttia ja oli kivuliainta koko synnytyksessä. Synnytyksen kokonaiskesto oli vähän alle 4h.

En tehnyt mitään tarkkoja suunnitelmia luomuun pyrkimisestä, mutta päätin että teen itse kaiken mitä vain voin kipujen lievittämiseksi. Ensimmäisessä synnytyksessä heittäydyin kätilön "armoille" heti sairaalaan päästyäni ja tahdoin hänen päättävän miten toimitaan. Toisella kertaa ilmoitin, että en halua piuhoja, kalvojen puhkaisua tai tippaa ennen kuin on pakko. Kysyin jopa, saanko vielä lähteä ulos käveleskelemään, kun synnytys oli alkuvaiheessa. Siellä sitten käpsyteltiin miehen kanssa viiteen senttiin asti hyvin tyytyväisinä. :)



Tärkein kivunlievitykseni oli amme, jonne pääsin muistaakseni 6-7 sentin paikkeilla. Lapsi olisi varmaan syntynytkin sinne, mutta kätilö ja mies nostivat sieltä pois sänkyyn ponnistamaan. Ponnistin puoli-istuvassa kerran ja lapsi oli ulkona.



Koko aikana minulle ei tehty mitään muita toimenpiteitä kuin pari kertaa otettiin supistuskäyrää ja samalal kuunneltiin vauvan sydänääniä. Synnytyksen kesto oli muistaakseni 7 tuntia.

Minä olen molemmissa synnytyksissä vain hiukan naukkaillut ilokaasua. Eka kesti 17 h ja synnytin puoli-istuvassa -> eppari. Toka kesti vajaa kaksi tuntia, jakkaralla synnytin ja ponnistin kaksi minuuttia. Hyvin eteni molemmat olosuhteisiin nähden, mutta toinen oli jo lähellä "täydellistä".

1 pelkällä ilokaasulla, yhdessä laitettiin kyllä epiduraali mutta liian myöhään, 10min ennen vauvan syntymää ;) ja 1 täysin luomu. Kestoa 6h-1h. Tuossa tunnin synnytyksessä ei ollut mitään piuhoja jne. Sain liikkua vapaasti ja se on parasta mitä synnytyksessä voi tehdä oloa helpottaakseen mielestäni.

ja ainoa mitä olen saanut on ilokaasu, lasketaanko nää luomusynnytykseksi ??



Ja mulla synnytykset on edenny niin nopeesti, että ei ole ehditty antaa epiduraalia, olen olu sairaalaan mennessä 5-7 cm auki...



Kahdessa synnytyksessä (1. ja 3.) sain liikkua, 2. synnytyksessä vauvan päähän laitettiin heti anturi eikä kätilö antanut liikkua senkään vuoksi, koska pelkäsi vauvan laskeutuvan liian nopeeta ->aiheuttaen repeämiä...



3.synnytksessä yritin vielä saada vielä sitä puudutusta tuonne alapäähän, mutta synnytyslääkäri totesi senkin liian myöhäiseksi eli pelkällä ilokaasulla meni sekin synnytys...



Kipu on ollut kova, sitä en kiellä, mutta kyllä sen on kestänyt, kun on tiennyt että synnytykset on kuitenkin edenny aika ripeesti. Ponnistusvaihe on minun mielestä se kaikkein kauhein. Se kipu on niin repivää ja raastavaa ja se polte ihan kaamea silloin kun vauvan pää tulee ulos...Ja ponnistanut olen puoli-istuvassa asennossa, synnytysjakkaralla ja kyljelläni...Viimeinen eli kolams kerta oli kaikkein helpoin. Vauva syntyi 4 ponnistuksella. Eka ponnistusvaihe kesti 1h 20 min. ja toisen synnytyksen ponnistus 20 min. Eli koko ajan paransin ponnistustani ;)

odottavien äitien osastolla hoitajat eivät uskoneet, että säännölliset supistukset olivat alkaneet. Tuijottivat vaan käyrää, joka ei jostain syystä supistuksiani näyttänyt. Eivätkä suostuneet katsomaan kohdunsuun tilaa infektioriskin takia. Kävelin osaston käytävillä ilta yhdeksästä aamu seitsämään. Seisoin vuoteen vieressä nojaten selkä kumarassa molemmilla käsillä sängyn. En tiedä helpottiko se, mutta näin vaan automaattisesti tuli tehtyä. Aamu kahdeksalta hoitaja viimein suostui tarkistamaan kohdunsuun tilanteen ja heidän yllätyksekseen olin 10cm auki. Juoksujalkaa synnytyssaliin ja tunnin ponnistelun jälkeen 3980g poika oli maailmassa.



Yöllä, kun kärsin supistuksista, ajattelin, että olisihan joku kivunlievitys "kiva", mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, tulen todennäköisesti synnyttämään uudelleenkin luomuna. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, kaikki synnytykset ovat erilaisia...

eli ei jäänyt yritykseksi.



Onnistuuhan se, kivunlievitykset ovat suhteellisen uusi juttu. Esikoiseni on kolmekymppinen ja ei siihen aikaan ollut mitään kivunlievityksiä.



Eli maailmansivu tuhansia vuosia ovat naiset synnyttäneet ilman erityisiä kipua lievittäviä konsteja.



Kestoltaan synnytys oli kuusi tuntia. Synnytin selälläni mikä oli siihen aikaan tapana, sukanvarsista kiinni ja tietty siinä oli puoli-istuva asento ponnistuvaiheessa.



Viimeiset pari tuntia oli kivuliasta aikaa mutta ponnistusvaiheessa ei enää kipua muuta kun se kipu joka on siinä vaiheessa kun lapsi työntyy ulos ja se kesti vain minuutin.

Vahingossa meni näin. Menin sairaalaan illalla kuuden maissa, tarkkailivat aikansa, sanoivat että saa lähteä kotiin (synnytys ei edennyt), jäin kuitenkin osastolle yöksi. Siellä sitten kellotin supistuksia ja ajattelin, etten "turhaa" enää lähde uudestaan synnyttämään. Lähdin etsiskelemään hoitajaa, joka katsoisi kohdunsuuta tai ottaisi sydänkäyrää.



Tähän kaikkeen meni noin puoli tuntia. Kävelin hoitajan kanssa yöllä synnytyssaliin, matkaa oli isossa sairaalassa pitkästi (useita satoja metrejä) ja matka oli pitkä ;D



Päästyäni saliin sain alkaa ponnistaa. Poika syntyi toisella ponnistuksella. Kyseessä oli esikoinen, hurjasta vauhdista johtuen sain toisen asteen repeämät joita paikkailtiin tunnin verran. Ompeleminen tuntui kestävän ikuisuuden ja synnytys oli siihen verrattuna lasten leikkiä. Kun puudutuksia ei ollut, eikä niitä laitettu myöskään ompeluvaiheessa (kuulemma siksi, ettei kudos olisi turvonnut ja vaikeuttanut ompelua).



Paraneminen kesti kauan :(



Oletko esikoista synnyttämässä?

Ensimmäisessä synnytyksessä kamalinta oli ehdottomasti se avautusmisvaihe. Ponnistusvaiheessa olin jo niin väsynyt ja "turta" kivulle, että annoin mennä vain. En edes muista ponnistamisesta muuta kuin sen, että käskin kätilön pitää päänsä kiinni, kun kielsi minua huutamasta...



Tuossa samaisessa synnytyksessä järkytyin siitä, kuinka minut kahlehdittiin sänkyyn ja vain vessaan päästettiin - avustettuna - liikkumaan. Minulle ei tällaista toimintaa perusteltu mitenkään.



Seuraavalla kerralla haluan ensinnäkin liikkua mahdollisimman pitkään tuossa avautusmivaiheessa, koska se oli juuri se, mikä olisi helpottanut ensimmäiselläkin kerralla oloa. Ja haluaisin yrittää ilman epiduraalia tai vastaavaa, koska viimeksi siitä ei ollut kuin haittaa (erikoistuva lääkäri laittoi, epäonnistui ja aiheutti ainoastaan hirvittävän päänsäryn).



Nyt vain yritän kerätä rohkeutta lähteä yrittämään luomuna synnyttämistä. Ja kyllä, minusta ilokaasu on aivan "hyväksyttyä" luomusynnytyksessä, kun joku kysyi kelpaako ilokaasulla synnytetty luomusynnytykseksi :)



ap

Aluksi olin ammeessa ja vaan hengitin supistusten läpi ( tämä tuli minulla luonnostaan jo esikoisen kanssa, mielikuva oli että kohtu on lihas joka tarvitsee happea ja mitä rauhallisemmin ja syvemmin hengitän, sitä vähemmän sattuu)



Olisin halunnut paracervikaalipuudutuksen mutta kätilöt suosittelivat epiduraalia ( siinä vaiheessa olin vasta 4cm auki) Varttia myöhemmin kun anestesialääkäri tuli ovelle; oli jo ponnistus menossa.



Myös esikoisen loppuvaihe oli nopea; epiduraali laitettiin aloitettiin kun olin 3cm auki, siinä vaiheessa kun puudutus oli annettu aloin ponnistaa enkä huomannut puudutuksesta mitään hyötyä.



Esikoisen ponnistin puoli-istuvassa asennossa, kuopuksen kyljellään, joka oli mielyttävämpi asento vaikka sitä vierastinkin. Jakkarasynntykstä ajattelin etukäteen, mutta kummassakin loppu on ollut niin raju ettei mihinkään jakkaralle ole ehtinyt asettua.

luomusynnytyksestä.Siellä oin paljon asiaa ja tietoa.Näin aion itse toimia,mikäli mahd.

Ekalta sain aquarakkulat ja Litalgin/Buscopan piikin joten se ei liene luomua nähnytkään..

Kakkonen syntyi veteen ilman mitään lievityksiä. Kipeästi kävi, mutta onneksi toimitus ei kestänyt mahdottoman kauan. Osastolla n. 1.5h josta altaassa 1h.

Eka synnytys kesti 5t, kotona roikuin mahdollisimman pitkään ja sitten kun tulin sairaalaan niin olin jo 10cm auki eli pääsin suoraan tositoimiin. Ponnistin vauvan jakkaralla ja kaikki meni oikein mukavasti. Tokasta ei ollu kunnon suppareita mutta säännöllisiä kumminkin ja lähdin näytille kun ekakin tuli yllättävän nopsasti. Sairaalaan tullessa ei ollut tapahtunut alakerrassa mitään ja sitten olin käyrällä jonkun aikaa. Ekat supistukset tuli siinä käyrällä ja alle kahden tunnin päästä kakkonen oli syntynyt. Salissa olin langattomissa seurantalaitteissa kiinni, ei rajoittanut mun liikkumista ollenkaan(ekassa ei keritty sydänääniä kuuntelemaan). Kakkosen ponnistin seisten niin että nojasin käsillä sänkyyn.



Mulla on auttanut synnytyksissä liikkuminen ja pysty(etukumara)asento. Eli kävelen, heijaan ja nojailen ja äänen käyttö auttaa myös yllättävän paljon! Haikaranpesässä järjestetään jopa synnytys"laulu"kursseja ja asiasta on joku kirjakin ilmeisesti, mutta itse vaan käytin AAA:ta. Aluksi hiljaa ja lopussa tietysti kun supistusten teho oli kova niin omatkin volyymit nousi. Tärkeintä on äänen käytössä että leuka ja kasvot pysyvät rentona ja ääni tulee matalalta eikä mene kireäksi. Jotenkin se äänen käyttö auttaa saamaan kipua pois.



Mulla on ollu tietty nopsat synnytykset mutta eka oli paljon miellyttävämpi ja kipua oli paljon vähemmän. Toka oli mielestäni liian nopea koska kaikki tapahtui niin vauhdilla että supistukset olivat tosi kovia. Mutta yhtä kaikki, synnyttäminen on mahtavaa ja upeaa. Kolmatta kertaa menen hyvillä mielin taas synnyttämään. Kipuun kannattaa varautua ja omaa kroppaa kuunnella, se kertoo sulle oikeat asennot synnytyksen edetessä. Synnytys sattuu mutta mun mielestä sen kuuluukin sattua. Kipu ei ole pahaa kipua vaan sen voi kääntää niin päin että "jes, kohta vauva syntyy, lisää näitä kipeitä suppareita"!

Tuossa samaisessa synnytyksessä järkytyin siitä, kuinka minut kahlehdittiin sänkyyn ja vain vessaan päästettiin - avustettuna - liikkumaan. Minulle ei tällaista toimintaa perusteltu mitenkään.

Ensimmäisessä synnytyksessä kipua kamalampana kokemuksena pidin sitä pakkomakuuttamista piuhoihin kiinnitettynä. Ja kun makuulla kivut olivat kovat enkä voinut rentoutua, avauduin hitaasti -> toimenpiteitä jotka johtivat toisiin toimenpiteisiin. Lopulta vauva syntyi virhetarjonnassa. Jotenkin tuntuisi, että pystyasennossa vauva olisi voinut kiertyä oikeaan asentoon jolloin synnytys olisi ollut helpompi.

Siksi toisella kertaa päätin, että minua ei makuulle saa ennen kuin se on välttämätöntä, eikä minuun saa kiinnittää liikkumista häiritseviä piuhoja. Ja tämä synnytyskokemus oli minusta likimain täydellinen, sekä pystyin luomaan vauvaankin aivan toisenlaisen suhteen heti ensimmäisestä hetkestä asti.

t: nro 4

niin silloin olen kaksi lasta synnyttänyt luomuna, tosin ensimmäisen kanssa laittoivat oksitosiinitiputuksen. Ensimmäinen synnytys kesti ihan ensimmäisestä supistuksesta laskettuna 15h ja kunnolla kipeää alkoi tehdä vasta kolmen neljän viimeisen tunnin kohdalla. Lopulta kun alkoi tuntua sietämättömältä ja pyysin puudutusta, niin olinkin jo niin pitkällä etten mitään enää saanut! Ne vikat vajaa pari tuntia olikin sitten helvetillisiä, kun sen viimeisen sentin aukeaminen kesti ja laittoivat tiputuksen vauhdittamaan supistuksia. Ponnistusvaihe kesti 20min. Tokassa synnytyksessä otin spinaalin hiukan etukäteen, etten kokisi samaa kohtaloa, synnytyksen kesto 9h ja ponnistusvaihe 7min. Kolmannella kerralla sitten olinkin melkein 10cm auki sairaalaan mennessä. Tunti odoteltiin, kunnes puhkaistiin kalvot jonka jälkeen kohdunsuu vetäytyi pari senttiä kiinni mutta 20min jälkeen oli taas 10cm auki. Lapsi syntyi yhdellä ponnistuksella, kokonaiskesto 4h 20min ja ponnistus 1min. Ilokaasua vain hengittelin mutta muuta en tarvinnut ja loppuun asti supistuksissa oli ihanan pitkät välit, jolloin ehti hengähtää. Joka kerta olen synnyttänyt puoli-istuvassa asennossa ja on tuntunut hyvältä asennolta. Olen ollut kytkettynä piuhoihin mutta halutessani saanut liikkua.

Olin etukäteen päättänyt vain sen, etten turhaan lähde sairaalaan odottelemaan. Kun säännöllisten suppareiden aikaan sitten soittelin osastolle, oli kätilön neuvokin , että "olet vaan kotona niin kauan kuin sielu sietää". Kotiin olisin varmaan synnyttänytkin, ellei mies olisi repinyt mua autoon.Supparit olivat säännöllisiä ja tiukkoja, mutta jostain syystä odotin vielä pahempaa kipua. Avautumisvaiheessa mua auttoivat kuumat suihkut ja lantion ketkuttelut eri asennoissa.

Sairaalaan päästyä olin jo 7cm auki ja ehdin altaassa vähän aikaa pulikoida, kunnes alkoi ponnistuttamaan. Ponnistin pystyasennossa, sänkyyn nojaten ja lantioita liikkeessä pitäen. Ponnistusvaihe oli helvetillinen, vaikka kestikin vain sen 10 minsaa. Mutta ihana kätilö osasi hienosti tsempata ja synnytyksen jälkeen tuli ihan mieltön euforinen tila. Samankaltainen kuin rankkojen treenien jälkeen, mutta vielä kymmenkertaisella volyymilla. Ihan uskomattoman voimaannuttava fiilis!

Tsemppiä ap:lle!

Kiitoksia paljon hänelle, joka tuota bebesinfo-sivustoa suositteli! :) Kovin vaikuttaisi kattavalta paketilta ja sisältää juuri sellaista tietoa, mitä tarvitsen.



En tosiaan ymmärrä tätä liikkumisen minimoimista ja sänkyyn kytkemistä nykyisessä synnytyksen "hoidossa". Ikään kuin haluttaisiin tehdä synnytyksestä mahdollisimman pitkä ja kivulias, koska niinhän siinä sitten käy. Mutta en nyt halua uskoa kenenkään kätilön hierovan kämmeniään yhteen kahvihuoneessa ja miettivän, millä tavoilla saataisiin seuraavakin synnyttäjä tuskiinsa :D



Tästä nyt sitten vielä tietoa ja lisää rohkeutta keräämään :) Kiitos rohkaisusta!



ap

Ihan luomu synnytys.ainokaistani siis synnytin ja olin jo raskauden alussa päättänyt että kivunlievitystä en ota, Ihan vaan sen takia et mun mielestä epiduraalin laitto kuulostaa paaaljon kamalammalta kuin koko synnytys yhteensä :) En sit ikimaailmassa suostuis selkään tökittäväks yhtäkään piikkiä.



Mulla alkoi synnytys supistuksilla aamuyöllä 4 aikaan, ja tottelin äitini neuvoa: kotona niin kauan kun ei enää pysty olemaan. 4 tuntia

kävelin kämppää ympäri ja heijailin. Sit herätin miehen ja lähdettiin. sairaalassa 8cm auki, suoraan tietenkin synnytysaliin, siellä oli jo niin tuskalliset oltavat että pyysin "jotain pilleriä" kätilö ehdotti ilokaasua mutten huolinut.



siinä sit sain ruveta ponnisteleen ja olin jossakin ihmeen pöntöllä, silleen pystyssä.

kävi ilmi et vauva on avosuu tarjonnassa ja sydänäänet laski yhtäkkiä, joten lääkäri tuli ottaa pojan imukupilla. tuo kesti ehkä pari minuuttia eikä sattunut, ponnistusvaihe oli 7min.



kokonaisuudessa synnytys kesti 6h.



vaikka tuo puudutus kuulostaa hirveältä, en ihmettele yhtään jos ihmiset jotka joutuu synnyttään puoli vuorokautta tai kauemmin, sen ottavat. siinä vaiheessa vois itelläkin mieli muuttua!

Opettele hengittämään ja olemaan hiljaa eli rentoutuminen ja keskittyminen AUTTAA!Etukäteen ei kuitenkaan voi päättää mitään..

Olen ensimmäiseni (tabletilla käynnistetty 42+0) synnyttänyt ilman kivunlievitystä, koska koin kestäväni kivut ihan hyvin 9cm asti, sitten oli jo aika siirtyä saliin ja lievitys oli myöhäistä. Ilokaasumaskia hetken pidin, mutta äkkiä se vaihdettiin happimaskiin ettei vauvalle tullut ahdinkoa. Vauva oli 4,2kg ja kammoa en saanut, ponnistus 45min puolimakaavana ja puolikyljellään.



Toisessa synnytyksessä alkoi mennä jo taju, vaikka kaikkea pientä oli jo annettu ja kätilö kysymättä tilasi epiduraalin ja se oli TAIVAS! 1,5h ja vauva sylissä.



Kolmannessa osasin jo ajoissa pyytää epiduraalin, kylvyssä ilokaasumaski naamalla siihen asti. Ponnistus jakkaralla 3min.



En ole ollut kahlittuna sängyssä kertaakaan, vaan saanut ihan kulkea ja olla miltä tuntuu.



Väkisin ei kannata luomuna yrittää, siitä ei hyödy kukaan ja synnytys pitkittyy tai jopa pysähtyy, kun kaikki lihakset aivan jäykkinä jännityksestä!