Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aloilleen asettuminen mietityttää, fomo
18.03.2021 |
Olen 28-vuotias, akateeminen koulutus takana ja työelämä sujuu mukavasti.
Olen seurustellut kohta 2 vuotta täydellisen miehen kanssa ja rakastamme toisiamme valtavasti.
Vauvakuume nosti taas päätään, mutta samalla myös jonkinlainen kriisi ja fomo; en ole ikinä reppureissaillut ja "etsinyt itseäni" ja hankkinut upeita kokemuksia Balilla (tai mikä nyt muotia onkaan), en ole asunut tai työskennellyt ulkomailla tai edes isommassa kaupungissa, en hyödyntänyt musiikillista lahjakkuuttani muutoin kuin omaksi ilokseni soittamalla..
Tuntuu että toitotetaan sitä, että jokaisella pitäisi tuollainen vaihe olla ja missaan nyt paljon jos siirryn "suoraan perhe-elämään". Tuntuu, että olisiko maailmalla kuitenkin minulle jotain suurempia ja mahtavampia asioita tarjota, vaikke en edes tiedä mitä! En edes varsinaisesti haaveile mistään muusikon elämästä, joka on varmasti aika karua ja vaatii paljon sitoutumista. En haaveile mistään tietystä maasta, missä haluaisin asua. Mutta jos en edes kokeile niin mistä voin tietää, jos se olisikin ollut se minun juttuni. Kamalinta on, että kumppanini on parasta, mitä minulle on tapahtunut, mutta epäilen jo hänenkin kohdallaan, että entä jos löytyisikin vielä parempi. Tunnen itseni hirviöksi.
Pelottaa, että haluan ensin kuumeisesti raskaaksi, mutta alankin sitten katumaan ollessani raskaana ja yhtäkkiä tajuankin että haluan jotain ihan muuta, vaikka tällähetkellä unelmoin perheen perustamisesta mieheni kanssa.
Olenko siis jättänyt ainutkertaisen elämäni elämisen puoliteholle, jos en voikaan kiikkutuolissa kertoa eksoottisista matkoista ja ulkomailla vietetyistä vuosista ja kuumista romansseista? Onko se elämä siellä edes sen erikosempaa? Olen tavallaan pettynyt, kuinka tavis minusta tuli. Mutta kai olisin tehnyt asioiden eteen jos tosissani esim. sinne ulkomaille haaveilisin? Tiedän, että vielä ehtisin, mutta tosissaanko hylätä kaikki ihanat asiat täällä jonkun oman päänsisäisen mörön takia?
Mistä tiedän mitkä ovat oikeita unelmiani ja mitkä vain yhteiskunnan asettamia "suorituspaineita" ns. täysillä elämisestä?
Vertaistukea ja näkökulmia asiaan?
Kommentit (7)
Voin jo nähdä mailin päähän miten kaikki voisi mennä pieleen ja pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, kaikkea ei voi saada, joten kannattaa panostaa ja valita ne joille itselle on eniten merkitystä.
Sehän ap:n ongelma ilmeisesti oli kun ei osaa valita?
Kokeile tosiaan käydä joku lyhyempi reissu alkuunsa?
Lapsia ei tule ikinä hankittua, jos aina miettii, mitä kaikkia seikkailuja vielä olisi kokematta. Itellä venähti 35-vuotiaaksi, ennenkuin tajusin ettei elämää saa valmiiksi ennen lasten saantia, eikä tarvitsekaan. Tyytyminen on nykyään kirosana, vaikka oikeasti se on ehkä ainoa tapa elää jotenkuten täysipäisenä, kun jollakulla muulla on kuitenkin mahtavampi elämä ja kaikki muutenkin parempaa kuin itsellä. Lapsiperhearki on omalla tavallaan aika harmaata, mut samalla aika ihanaakin.
Aika moni haaveeni (aikatauluttomat reppureissailut, ulkomaille muutto mullakin) oli ehkä jälkikäteen ajatellen myös enemmän jotain muille suorittamista. Ja lastenkin kanssa melkein kaikki on oikeasti mahdollista, vain järjestelykysymys.
Mieti mitä oikeasti haluat itse ja mitkä asiat ovat ulkopuolelta tulevaa painetta. Ei kaikkien tarvitse lähteä etsimään itseään, reppureissata tai muuttaa ulkomaille. Kannattaa myös miettiä miksi olet pettynyt siihen millainen olet.
Sanoisin, että on ihan normaalia miettiä ison elämänmuutoksen kynnyksellä, onko tekemässä oikeita valintoja. Itsekin mietin mieheni kanssa naimisiin mennessä, että onko nuoruus jäänyt elämättä. Todettiin, että kai olisimme tehneet asioiden eteen jotain, jos olisimme halunneet. Meitä ei kiinnostanut reppureissata vaan halusimme mielummin panostaa reissuihin ja nukkua mukavasti hotellissa. Olemme mukavuuden emme seikkailun perään. Vaihto-opiskelu ei tuntunut kummastakaan sellaiselle asialle, jota olisi halunnut kokeilla ja tarvittaessa ulkomaille voi muuttaa töihin sitten perheen kanssa. Jos todellinen haaveemme on omakotitalo, piha ja kolme lasta, niin miksi väkisin hankkia kokemuksia, jotka eivät sytytä. Ei meillä ole hurjia festaritarinoita tai retkikertomuksia Aasiasta. Sen sijaan meillä on muita muistoja.
Oletko jutellut kumppanisi kanssa millaisia toiveita ja haaveita hänellä on elämälle? Ehkä hänkin haaveilee ulkomaille muutosta ja voitte toteuttaa sen yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tää kriisi kannattaa käydä jonkun kanssa läpi keskustelemalla. Esimerkiksi pari-kolme kertaa terapeutin luona voi jo auttaa. (jos ei siihen ole varaa, niin ei ole kyllä lapsiinkaan)
Alue: Aihe vapaa
Eihän se ole paha käydä parin viikon reissua vaikka itsekseen niin saisi vähän esimakua?
Jos nautit täysin siemauksin niin pohtisin valintoja uudestaan, jos ikävä valtaa mielen usein niin uskon että sekin jo kertoo paljon.