Kasvatus ja yhdessä sovitut säännöt
Miten toimisitte itse tässä tilanteessa jos haetaan parisuhteen ja perheen kannalta parasta ratkaisua.
Puolisoni ei noudata yhteisiä sääntöjä liittyen lasten kasvatukseen. Säännöistä on useaan kertaan sovittu ja myös yhdessä lasten kanssa liittyen niihin usein toistuviin ongelmakohtiin. Usein se menee niin kun olemme sopineet, miten jatkossa toimitaan jossain tilanteessa, niin se pätee korkeintaan kuukauden ja sen jälkeen kumppani ikään kuin unohtaa, että mitään on sovittu.
Esimerkiksi kun näin korona-aikana olemme sopineet, että rippikouluikäisen nuoren ei enää anneta enää vaatia selitystä jokaiselle samalla pyynnölle päivästä toiseen. Esimerkiksi teini tietää, että kädet pitää pestä ennen kuin tullaan keittiöön tekemään mitään. Tässä teini voi vuodesta toiseen ja päivästä toiseen vaatia selitystä sille, miksi kädet pitää pestä kun hän ei ymmärrä, että siinä on mitään järkeä. Nämä asiat on hänelle selitetty jopa kuvin ja videoin tuhansia kertoja eikä enää tässä vaiheessa voida useita kertoja päivässä selittää samoja asioita vaan on sovittu, että ne kädet pestään ja piste eikä lähdetä vaatimaan selityksiä sille enää. Teini myös kommentoi muiden asioihin ikävään sävyyn eli jos minä tai pikkusisar tekee jotain eikä kaikki mene ihan nappiin heti, niin teini nälvii siitä, että mikä siinä on nyt niin vaikeaa. Jos pyytää teiniä olemaan kommentoimatta kaikkeen sivusta ikävällä äänensävyllä, niin sitten lähtee huutamaan, että pidä turpa kiinni tai paiskoo jotain. Nämä asiat on yhdessä sovittu puolison ja teinin kanssa, että tämä ei ole OK eikä näin toimita, mutta kun jälkeen se kuukausi menee, niin yhtäkkiä kaikki vika onkin minussa. Puolisolleni kyseinen käytös on normaalia teininkäytössä, jolle pitäisi naurahtaa. Itse pidän käytöstä loukkaavana ja ikävänä ja olemme yhdessä sopineet, että noin ei pidä käyttäytyä ja siitä pitäisi tulla seuraamuksia jos se käytös jatkuu pyynnöstä huolimatta. Tässä tapauksessa kun teini ei lopettanut suunsoittoa ja paiskomista, niin tuli pelikielto. Puolisoni ja teinin mielestä olin kohtuuton. Minun pitäisi vain hyväksyä moinen käytös ja nauraa sille.
Olen sanonut, että on ihan ok, että teiniä harmittaa vaikka käsienpesu. Se on ihan ymmärrettävää, mutta hän ei enää voi lähteä vaatimaan joka kerta selityksiä sille, miksi kädet pestään vaan toimitaan kun pyydetään. Arki hankaloituu liiaksi.
Tässä siis harmittaa eniten puolison käytös - ns. takin kääntäminen. Hän ei vedä yhtä köyttä eikä hänen sanomisiin eikä sovittuihin asioihin voi luottaa, koska ne pettävät aina. Puolisko kääntää takkia lennosta. Lisäksi se, että tavallaan minua tässä syyllistetään kun minä en naura asioille. Tämän vuoksi en enää sovi näistä asioista puolison kanssa, koska ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Teinin kanssa toin asiat selväksi, että en salli häneltä tuollaista käytöstä minua tai sisaruksiaan kohtaan. Se on loukkaavaa ja ikävää ja jos se jatkuu pyynnöistä huolimatta, siitä tulee aina seuraamuksia.
Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa. Itse en keksi muuta kuin asettaa ne rajat suoraan teinin ja minun ja sisarusten välille. Harmittaa ja on ikävää kun puoliso ei ymmärrä tilannetta eikä yhdessä sovittuihin asioihin voi luottaa. Koen käytöksen myös erittäin loukkaavana juuri puolisoni osalta, koska hän ikään kuin hyväksyy antaa luvan sille, että teini saa kohdella minua huonosti eikä sovitut asiat silloin päde. Hän ei antaisi teinin kohdella itseään noin. Kun kysyin myös, että onko puolisolleni OK, että minä toimisin samoin häntä tai teiniä kohtaan,nin ei tietenkään ole OK. Puoliso on täysin sokea teiniin liittyen (jotenkin samaistuu häneen todella paljon tai näkee itsensä hänessä - vaikea selittää).
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä sovittu = Ap on päättänyt
Ei tietenkään. Nämä on yhdessä sovittu. Puolisokaan ei jaksa sitä, että joka kerta vaaditaan selitystä samoille asioille ennen kuin ne voidaan tehdä eikä hän hyväksy käytöstä itseään kohtaan. Ongelmana onkin se, että ikään kuin hän hyväksyy teinin käytöksen minua kohtaan, mutta ei itseään. Hän on sanonut teinille moneen kertaan, että emme voi selittää hänelle samoja asioita joka kerta, vaan ne tehdään kun pyydetään. Tätä hän noudattaa jos asia kohdistuu häneen. Sopimuksista luovutaan heti kun se käytös kohdistuu minuun ja puoliso on tälle käytökselle täysin sokea.
Teinille tulee todella ristiriitainen kuva siitä, että mitä saa tehdä ja mitä ei jos sovituista säännöistä poiketaan jatkuvasti ja varsinkin riippuen kumman kanssa niitä asioita hoidetaan.
Ap
Yhdessä sovittu = Ap on päättänyt