"Koulutus on vain herroille"

Ovat kateellisia eivätkä kestä sitä, että heidän ainoa "saavutuksensa" ovat lapset.

Minä olen 1960-luvulla syntynyt nainen, ja minulla on akateeminen loppututkinto luonnontieteestä. En ole törmännyt tuollaiseen asenteeseen. Toki omaista isovanhemmistani kolmella oli akateeminen loppututkinto, ja muutenkin perheemme kuului pikkupaikkakunnalla "herrasväkeen".

Paikkakunnalla oli ihan rahvaaseen kuuluvia, maatilallisia, jotka arvostivat koulutusta. Toiset taas eivät arvostaneet. Niissä perheissä, joissa koulutusta arvostettiin, haluttiin myös tytöille hyvä koulutus.

Tunnen myös muilta kuin kotipaikkakunniltani kotoisin olevia, rahvaasta polveutuvia 1960-luvulla syntyneitä maisteri-, tohtori- ja DI-naisia. Heidän äitinsä ovat/olivat onnellisia siitä, että heidän tyttärillään on ollut mahdollisuus siihen, mihin heillä ei ollut mahdollisuutta.

Jo edesmennyt mummoni suri aina sitä, että hänellä koulu jäi kesken sodan takia. Painotti aina sitä, että opiskelu on tärkeää ja miehet voi vaikka unohtaa kokonaan.

En ole eläissäni tavannut vanhempaa ihmistä, jonka mielestä opiskelu on turhaa tai jos olenkin, niin on ollut sen verran merkityksetön ihminen minulle, ettei ole jäänyt mieleen.

Ovatko he syvän maaseudun ikäihmisiä vai teollisuuspaikkakunnan työläisiä? He ovat niitä, joilla on ollut tuo periaate kahdesta syystä: tarvittiin työntekijöitä, ja koulutus vaati sekä aikaa että rahaa ennen peruskoulua. Ei ollut yliopistoja Rovaniemellä ja Joensuussa, vaan oli lähdettävä "herrojen Helsinkiin" tai ainakin Turkuun tai muuhun suurempaan kaupunkiin. Ei ollut varaa kustantaa edes keskikoulua lapsilleen, saati sitten yliopistoa. Nykyisiä ammattikorkeakouluja vastaavat opistot , kuten kauppa-, sairaanhoito- ja metsäopistot olivat eri juttu. Niihin ei tarvinnut olla ylioppilas vaan keskikoulu riitti, ja niissä oli yleensä myös asuntolat eikä opiskelu ollut siksi yhtä kallista kuin yliopistoissa. 

Työläisillä ja maalaisilla oli harvemmin siihen varaa. Vielä vähemmän koulutettiin tyttöjä, koska "naimisiin ne menevät kuitenkin". Miesten parempi palkkaus perustuu vielä tänäkin päivänä siihen ajatteluun, että miehen piti elättää vaimo ja perhe.

Kyllä arvostetaan, varsinkin Dippa naisia, pidetään n iin miehisenä alana. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 1960-luvulla syntynyt nainen, ja minulla on akateeminen loppututkinto luonnontieteestä. En ole törmännyt tuollaiseen asenteeseen. Toki omaista isovanhemmistani kolmella oli akateeminen loppututkinto, ja muutenkin perheemme kuului pikkupaikkakunnalla "herrasväkeen".

Paikkakunnalla oli ihan rahvaaseen kuuluvia, maatilallisia, jotka arvostivat koulutusta. Toiset taas eivät arvostaneet. Niissä perheissä, joissa koulutusta arvostettiin, haluttiin myös tytöille hyvä koulutus.

Tunnen myös muilta kuin kotipaikkakunniltani kotoisin olevia, rahvaasta polveutuvia 1960-luvulla syntyneitä maisteri-, tohtori- ja DI-naisia. Heidän äitinsä ovat/olivat onnellisia siitä, että heidän tyttärillään on ollut mahdollisuus siihen, mihin heillä ei ollut mahdollisuutta.

Minun suvussani on ollut myös itsestään selvää jo 1970-luvulla, että kaikki opiskelevat niin pitkälle kuin kynnelle kykenevät,sukupuolesta riippumatta.  Silloin se ei ollut enää rahasta kiinni, kun oli peruskoulu, opintotuet ja opintolaina.

Ehkä siihen oli syynä juuri se, että sekä äitini että mummoni olivat vanhanaikaisen asenteen uhreina joutuneet jättämään opiskelun hyvin vähiin. (ks. viesti 4) Ätini muisti olleensa kovin vahingoniloinen, kun hänen kaverinsa ei päässyt sellaiseen kouluun, josta äitini haaveili, mutta ei päässyt edes pyrkimään. Ei olisi ollut varaa opiskella.