Minulla ei ollut kunnollista tunnesidettä kumpaankaan vanhempaani. Olen jälkeenpäin miettinyt, oliko se ehkä jonkun vika.

En usko että on kovinkaan harvinaista.  Ei välttämättä kenenkään vika, ei lapsen ainakaan.

Usein se vain menee näin.  Jos asia vaivaa, kannattaa jutella ammattiauttajan kanssa, ei tarvitse velloa liikaa niissä omissa ehkä virheellisissäkin asenteissa.

Aika normaali tilanne jos on ollut huonot vanhemmat. Mullakin surkeat lapsenhakkaajavanhemmat. Jatkavat edelleen lastensa kaltoinkohtelua, siis niiden ketkä on yhä väleissä. Mua vielä ollessani 40 tukistettiin!

Vasta tuossa iässä sain katkottua välit ja nyt on rauhallista. En todellakaan rakasta vanhempiani mutta en jaksa vihatakaan. Ihan se ja sama miten niillä asiat on, sitä niittää mitä kylvää. Itse valitisivat olla sysipaskat vanhempina.

Vanhemansa pääsee harva valitsemaan.  Älä tee sitä virhettä, että rupeat valittamaan kohtalostasi esimerkiksi sukulaisille.  He vain vaivautuvat koska eivät mahda tilanteelle mitään.

Ei ollut kenenkään vika eli armahda itsesi.  Vanhempasi toimivat varmasti hyvässä uskossa ja sen mukaan mihin kykenivät.  Elämä ei ole täydellistä eivätkä varsinkaan ihmiset, eivätkä omat vanhemmatkaan.

Ei se välttämättä ollut kenenkään. Toki, jos on ollut väkivaltaa, niin sieltä löytyy syyllinen. Mutta itselläni on ollut ihan turvallinen ja hyvä lapsuus, ei henkistä tai fyysistä väkivaltaa koskaan. Välit vanhempiin on kuitenkin lähinnä asialliset, ei kovin läheiset. Ihan hyvä näin on.

Pettymyksiä saattaa tulla varsinkin jos vertaa vanhempiaan muiden muka täydellisiin vanhempiin.  Ei täydellisiä vanhempia ole olemassakaan joten kannattaisi mennä elämässä eteenpäin ja unohtaa mahdolliset karut kokemukset.

Tulee lähinnä mieleen että hyväksyivätkö vanhempasi sinut juuri sellaisena kuin olit.  Jos heillä oli jonkinlaisia odotuksia jotka eivät täyttyneet niin ehkä se sitten ainakin osaltaan aiheutti sen ettei väleistänne tullut kovin lämpimät. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se välttämättä ollut kenenkään. Toki, jos on ollut väkivaltaa, niin sieltä löytyy syyllinen. Mutta itselläni on ollut ihan turvallinen ja hyvä lapsuus, ei henkistä tai fyysistä väkivaltaa koskaan. Välit vanhempiin on kuitenkin lähinnä asialliset, ei kovin läheiset. Ihan hyvä näin on.

Kerrot sulla olleen ihan hyvä lapsuus. Sinusta on siis huolehdittu.

Ihmettelen, miten suhteesi vanhempiisi on vain asiallinen, ei kovin läheinen.

Miten tuo tapahtuu. Olisin järkyttynyt, jos teinini kokisivat aikuisina noin kuten sinä.

Ap vaikuttaa tunnekylmältä. Vanhemman rakkaus lapseen on tunnetusti Aino ehdoton rakkaus.

(tosin on rakastamatromiakin vanhempia, mutta yleensä noin. Sille on termikin, mutten muista.)

Auttaako tuo vanhemmistaan ruikutus sinua tai ketään muutakaan mitenkään? Toimit itse vaan toisin/paremmin, niin asia on sillä käsitelty.

On olemassa myös psykopaatteja, jotka tunnehtii, vaikka eivät tunne mitään.

Tunnehtiminen johtuu esim siitä, että tyyppi haluaa toimia kaavan mukaan kuten muut.

Mun vanhempani ovat sitä sotien tienoilla syntynyttä sukupolvea, jolla ei välttämättä ollut kovinkaan lämmintä ja avoimuuteen kannustavaa kasvatusta. Olen huomannut aikuisiällä, etten oikein edes tunne vanhempiani, koska he eivät osaa avautua tai kertoa itsestään mitään. He eivät vain tunnu yhtään läheisiltä. Ei se kenenkään vika ole, mutta tuntuu välillä ankealta kuulla toisten lämpimistä väleistä vanhempiensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se välttämättä ollut kenenkään. Toki, jos on ollut väkivaltaa, niin sieltä löytyy syyllinen. Mutta itselläni on ollut ihan turvallinen ja hyvä lapsuus, ei henkistä tai fyysistä väkivaltaa koskaan. Välit vanhempiin on kuitenkin lähinnä asialliset, ei kovin läheiset. Ihan hyvä näin on.

Kerrot sulla olleen ihan hyvä lapsuus. Sinusta on siis huolehdittu.

Ihmettelen, miten suhteesi vanhempiisi on vain asiallinen, ei kovin läheinen.

Miten tuo tapahtuu. Olisin järkyttynyt, jos teinini kokisivat aikuisina noin kuten sinä.

Olen todella introvertti, erakkoluonteinen jopa. Siitä se varmaan suurimmaksi osaksi johtuu. Äidin kanssa meidän persoonat ei myöskään sovi kauhean hyvin yhteen. Isän kanssa ollaan liian samanlaisia (=hiljaisia ja erakkoja), että mitään syvempää suhdetta saisi kehitettyä.

Mutta siis kyllä minä vanhemmistani välitän ja ennen koronaa tavattiinkin melko usein. Kanssakäyminen on kuitenkin melko pinnallista.