Ketään muita, joilla ollut vaikeuksia sopeutua Helsinkiin?

Niissä tapaa ihmisiä. Ihan pienten lasten vanhemmilla tuntuu olevan aina kiire kotiin takaisin, mutta kouluikäisille aletaan jo hankkia paremmin leikkiseuraa ja silloin tutustuu paremmin aikuisiinkin. Jos ei ole lapsia niin sitten on vaikkapa paikalliset Martatkin kiva vaihtoehto. Tai vaikka Spr:n tai MLL:n toiminta muuten.



Työväenopiston keramiikkakurssikin voi olla muuten parempi kuin kielikurssit. Kielikursseilla istutaan hiljaa paikallaan ja sitten rynnätään paniikissa bussille ja kotiin. Jossain missä voi vapaammin olla ja jutella on parempi. Nyt kun täällä toimii linkit, niin tässä noita kursseja:

http://www.hel.fi/wps/portal/Tyovaenopisto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT…

Ja jos ottaa asuinpaikan läheltä kurssin, niin usein voi törmätä näissä "melkein naapuriin".

Mä en kans Hesasta innostunut. Jouduin asumaan siellä jonkin aikaa työn vuoksi ja vaikka työ itsessään unelma olikin ja keskusta-alueen jugend ja uusrenesanssirakennukset kauniita, en viihtynyt. Asuin Itä-Helsingin lähiössä ja ainakin syksyn, talven ja kevään aikaan maisemat olivat harmaat ja tympeät. Kaipasin vapautta juosta pitkin metsiä, mutta en yksinäisenä naisena uskaltanut. Niinpä kärvistelin metrossa ja välillä repäisin ja kävelin edestakas-matkan keskustaan pitkin Itä-Väylää ja sain ohitse kurvailevien bussien ansiosta kuralammikoiden roiskeet päälle.



Nyt jälkikäteen muuttaisin Hesaan takaisin ilomielin. Asun kaupungissa, jonka asukasluku on toistakymmentä miljoonaa ja betoniviidakon läpi ajaminen kestää tunnin ennenkuin vihreätä tulee näkyviin. Hesa muistuu mieleen viehättävänä pikkukaupunkina, jossa oli mukava valikoima viihdettä ja virkistystä :)

En tuntenut ketään täältä....nyt olen kuitenkin saanut arjen toimimaan ja onneksi helsinkiläiset ystäväni ovat vain junamatkan päässä. Käyvät aika vähän meillä, kun heille Espoo on maaseutua....siis ihan oikeasti. Töissä ja lapsen harrastuksissa aika menee. Olen saanut lapsen kaveriringin aika hyvin toimimaan ja se helpottaa minunkin iltojani. Pääsen urheilemaan, kun lapseni leikkii kavereidensa luona. Minä olin itse tosi aktiivinen ja tutustuin parin lapsen pk-kaverin äitiin.

ja sen jälkeen Helsinki tuntuu hyvin pieneltä ja simppeliltä. Ja sen jälkeen täällä viettää aikaansa todella onnellisena.

eniten pelkäsin liikkumista Hgin kaduilla ja nykyään metroissa ja ihmispaljoutta oli joka puolella



nyt en pelkää vaan osaan ennakoida



T. 25 v pk seudulla asunut

Keski-Suomesta kotoisin

pienissä piireissä. Helsinki kaupunkina on toooooooooosi pieni. Ihmisten kieliasua ei pidä säikähtää ja pitää sitä erottavana asiana.



Murteet ovat enemmän paikallista kulttuuria. vie aikansa kun oppii esim. ymmärtämään savon murretta.



Monet maaltamuutajat ovat oppineet rakastamaan pääkaupunkiaan. On ensin vain nähtävä jotkin suurta mihin verrata.

Oletko käynyt leikkipuistoissa ( jos lapset sen ikäisiä), tai jos ovat päiväkodissa/koulussa, oletko osallistunut vanhempainyhdistysten toimintaan? Kyllä täällä ihmisiin tutustuu, lasten kautta se yleensä luonnistuu helpoiten. Kaupungissa on tuhansia erilaisia yhdistyksiä, varmaan sinäkin löytäisit omasi, esim. harrastuksesi tai mielenkiintosi kohteiden mukaan; on luontokerhoja, älä nyt naura, mutta Martat on yksi hyvä paikka, siellä on nykyään nuoriakin, urheilu- ja voimisteluseurat, MLL:n paikallisosasto on hyvä paikka tutustua alueen muihin lapsiperheisiin tai oma seurakunta, jos kuuluu kirkkoon. Älä ole huolissasi, kyllä sinäkin vielä tänne joukkoon sulaudut ja tutustut moniinkin kivoihin ihmisiin! t. paljasjalkainen jo ties kuinka monennessa polvessa

Maailman mittakaavassa Helsinki on tietysti pieni, mutta Suomen mittakaavassa suuri. Jossain Jyväskylässä (mistä itse olen alun perin kotoisin) tulee koko ajan vastaan tuttuja naamoja kaupungilla, Helsingissä ei todellakaan. Kyllä se ero aika suuri vain on. Omasta halusta ja aktiivisuudesta tietysti ihmisiin tutustuminen on kiinni hyvin pitkälti, asui sitten missä vaan.

Maailman mittakaavassa Helsinki on tietysti pieni, mutta Suomen mittakaavassa suuri. Jossain Jyväskylässä (mistä itse olen alun perin kotoisin) tulee koko ajan vastaan tuttuja naamoja kaupungilla, Helsingissä ei todellakaan. Kyllä se ero aika suuri vain on. Omasta halusta ja aktiivisuudesta tietysti ihmisiin tutustuminen on kiinni hyvin pitkälti, asui sitten missä vaan.

Ollaan siis asuttu reilu kolme vuotta Helsingissä ja kyllä niitä "tuttuja" alkaa jo vastaan tuolla kävellä. Itäkeskuksen reissulla yleensä saa moikkailla melkein yhtenään ja pitää pysähdellä kuulumisia vaihtelemaan vähän väliä. Enkä edes omasta mielestäni ole mitenkään kamalan ylisosiaalinen, mutta kun ei jää kotiin möllöttämään, tutustuu väkisin ihmisiin=) -3-

Pakosta joudun Helsingissä työasioiden vuoksi välillä käymään. Ja joka kerta kotiin palatessa olen niiiiiin onnellinen, että olen löytänyt vakityön täältä pohjoisesta. Varmaan noin 90 % minun alani töistä on pääkaupunkiseudulla. En osaa itsekään hirveän tarkkaan eritellä, mikä Helsingissä niin kauheasti tökkii, mutta en vain voisi kuvitella ikinä asuvani siellä. Viikko on jo aika lailla tarpeeksi. Ehkä se on juuri jonkinlainen pinnallisuus, materialismi ja levottomuus, jotka hyppäävät silmille.

Miehen työn perässä, tietenkin. Lapsi oli silloin puolisen vuotias. Mä en tuntenut oikeasti KETÄÄN koko Helsingistä. Mä menin silloin seurakunnan perhekerhoon ja sain sieltä mukavia kamuja ja tuttuja. Kaikkien kanssa moikataan tossa ostarilla vieläkin ja yhden kanssa ollaan tekemisissä enemmänkin. Lähdin töihin pari vuotta sitten ja parista työkaveristakin on tullut "oikeitakin" kavereita. Kukaan ei tuu kotoa hakemaan, kyllä se on mentävä ja etsittävä niitä uusia kamuja ihan itse. Mene ap just johonkin perhekerhoon, puistoon, lasten muskariin yms. Jossakin on varmasti sun mieleisiä ihmisiä! Helsingissä on ihan tavallisia ihmisiä ja suuri enemmistö on ihan mukavia, usko pois=)

minkäikäinen ym millainen tyyppi olet, kaipaisitko kaveria Hgistä? Minäkin aika vasta muuttanut tänne ;)