Mihin Espanjan kaupunkiin muuttaisit asumaan?
Suunnitteilla on muutto Espanjaan kunhan koronatilanne ei muuttoa enää estä, työni voin tehdä 100% etänä. Olen puinut eri kaupunkien hyviä ja huonoja puolia, mutta kysyisinkin nyt olisiko kellään omaa asuinkokemusta Espanjasta, ja voisitko joko suositella tai kannustaa välttämään tuota paikkaa?
Lapsia ei ole, eli koulukuvioita ei itseni tarvitse miettiä. Kiitos!
Kommentit (184)
Madridiin. Oon kyllästynyt tähän Keravan tungokseen
Missä ne italowesternit kuvattiin? Siellä voisi olla mielenkiintoinen ilmasto.
Kerro enemmän millaisessa ympäristössä viihdyt. Iso vai pieni kaupunki? Onko luonto tärkeää, meri, vuoret?
Itse asun Etelä-Espanjassa, kohta 20 vuotta takana. Luulen, että viihtyisin parhaiten pohjoisessa, jossain pikkupaikkakunnalla. Haaveilen eläkepäivistä Asturiaksessa tai Pyreneillä.
Kiitos! Nämä ehdotetut kaupungit ovat aika pohjoisessa, oletteko asuneet näissä ja tarkeaako niissä talvisinkin? Olen ymmärtänyt että espanjalaisissa asunnoissa voi olla aika kylmää ja vetoisaa talvisin, siksi olen tuuminut tähän asti enemmän eteläisempiä sijainteja kuten Granada, Sevilla, Valencia.
Vierailija kirjoitti:

Tämä oli vastaus siis kahdelle ekalle vastaajalle (San Sebastián jne) , sen jälkeen tulikin myös eteläisempiä ehdotuksia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kerro enemmän millaisessa ympäristössä viihdyt. Iso vai pieni kaupunki? Onko luonto tärkeää, meri, vuoret?
Itse asun Etelä-Espanjassa, kohta 20 vuotta takana. Luulen, että viihtyisin parhaiten pohjoisessa, jossain pikkupaikkakunnalla. Haaveilen eläkepäivistä Asturiaksessa tai Pyreneillä.
Lämpö olisi kyllä tärkeää (olen kova kylmäkissa) joten siten olen tuuminut noita eteläisempiä paikkoja. Toisaalta en haluaisi mihinkään kovin turistitiheään paikkaan, ylipäätään olen miettinyt että paras sijainti voisi olla joku yliopistokaupunki, jossa on hyvä julkinen liikenne (ei ajokorttia) kuten ehkä Málaga? Ylipistokaupunki siksi, että miellän niissä olevan enemmän elävää kulttuuria, tai vaikkapa elokuva-arkiston tapaisia paikkoja, voi olla vääräin luulo.
Miksi haaveilet eläkepäivistä juuri pohjoisemmassa, jos sopii kysyä?
Itse suosin Nerjaa, sopivan kokoinen kaupunki, ei liikaa turismia.
Vierailija kirjoitti:
Kerro enemmän millaisessa ympäristössä viihdyt. Iso vai pieni kaupunki? Onko luonto tärkeää, meri, vuoret?
Itse asun Etelä-Espanjassa, kohta 20 vuotta takana. Luulen, että viihtyisin parhaiten pohjoisessa, jossain pikkupaikkakunnalla. Haaveilen eläkepäivistä Asturiaksessa tai Pyreneillä.
Ai niin, unohtui vastata: luonto on tärkeää mutta meri ei niinkään. Ja isompi kaupunki voisi sopia itselle paremmin juuri tuon ajokortittomuuden vuoksi, asun nykyään Hgin keskustassa ja olen tottunut hoitamaan asiat ihan kävellen tai hyppäämällä hetkeksi ratikkaan. Kiitos sinulle vastauksestasi!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Itse suosin Nerjaa, sopivan kokoinen kaupunki, ei liikaa turismia.
Olen muuten katsellutkin Nerjaa sillä silmällä, pistänyt muutamia asuntoja suosikkeihin, pitääpä katsoa uudelleen. Kiitos!

Frigiliana, joka on kävelymatkan päässä Nerjasta(oikeastaan osa kaupunkia), on valittu Espanjan kauneimmaksi kyläksi. Sinne ylös olen mennyt väliin bussilla ja tullut kävellen alas, mutta useimmiten kävellyt molempiin suuntiin ja käynyt syömässä tapaksia tai lasillisella.
Jonnekin Kanarian saarten rannikon pikkukylään.
Vierailija kirjoitti:
Sato Domingo
Onko Espanjassakin Sato?
Vierailija kirjoitti:
Missä ne italowesternit kuvattiin? Siellä voisi olla mielenkiintoinen ilmasto.
Almerian lähellä.
Kanarialla olisi ihanteellinen ilmasto ympäri vuoden.
Palma (de Mallorca).
Voihan sieltä sitten muuttaa, jos ei viihdy.
Sato Domingo