Lue keskustelun säännöt.
Miten masennus muutti sinua?
19.02.2021 |
Itse huomasin että kun aloin pikkuhiljaa voida paremmin, tuntui että olin kasvanut valovuoden siitä ihmisestä joka olin diagnoosin saatuani. Tuntui myös että oma ikäluokkakin tuntui itselle liian "jälkeenjääneeltä" (anteeksi :D)
Olin 20- vuotias kun sain psykiatrilta diagnoosin ja nyt olen 24-vuotias. Tietysti varsinkin nuorena ikävuodet tuovat vielä merkittävämmin kypsyyttä jo pelkästään ihan ilman masennustakin. Uskon kuitenkin, että sairauteni on tehnyt minusta huimasti vahvemman ja olen päässyt irti kiltin tytön syndroomastani.
Kiitos etukäteen vastaajille :)!
Kommentit (14)
Hankala kysymys. Sairastuin (masennus & anoreksia) n. 13 vuotiaan, diagnoosin sain pari vuotta myöhemmin. Vaikka nykyään 26 vuotiaana menee paremmin (ihana parisuhde, valmistuminen unelma-ammattiin pitkän ja kivisen tien jälkeen, paljon uusia ystäviä ja no, ihan vain elämää) niin samojen mörköjen kanssa taistelen edelleen ja tällä hetkellä tuntuu, ettei valoa juuri tunnelin päässä näy. Mutta muutos näkyy varmaan niin, että olen ainakin jollain tasolla vahvempi ja vielä empaattisempi ja pystyn varmasti työssäkin kohtaaman ihmisiä eri tasolla. Toivon kuitenkin että tästä vielä noustaan ja pääsen saavuttamaan haaveet mm. lapsista ja kätilön työstä kehitysmaassa vielä joskus. Täytyy palata tähän kysymyksen pohdintaan vaikka 10v päästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totisempi syrjäytynyt.
Niinpä. Olisi kiva hypätä aikakoneeseen ja katsoa, koska vaikkapa kaltoinkohtelu myönnetään masennuksen syyksi.
Masennus ei tuntunut missään. Ahdistuneisuus (jopa melko lievänä) häiritsee elämää paljon enemmän kuin masennus ikinä.
Olen siis sitä ihmistyyppiä, jonka toimintakyky (opinnot, työt, harrastukset) säilyy melko hyvin vielä syvänkin masennuksen aikana. Ahdistuksesta tulee unihäiriöitä, ylivirittyneisyyttä ja jatkuva stressi,joten se on ongelma. Masennus tulee ja menee, been there done that.
Mulla on lievästä vaikeaan psykoottiseen aaltoileva masennus ollut 15 vuotta. Tiedän masennuksen olevan pahenemassa kun musta tulee äkäinen, eristäydyn muista ihmisistä ja muutun täysin luulosairaaksi. Eilen illalla pelkäsin samaan aikaan sekä HIViä, rintasyöpää että aivokasvainta enkä kyennyt nukkumaan sen vuoksi. Lievinä aikoina olen sosiaalinen, puhelias ja aktiivinen ihminen. Vaikeina aikoina jopa syöminen tuntuu mahdottomalta vaatimukselta.
Väittäisin että masennus on vienyt multa kaikki ihmissuhteet, ilman sitä olisin jo työelämässä tämän ikäisenä ja en olisi tällainen itsetunnoton tossukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen että voin sanoa minulla olevan kokemusta sekä masennuksesta että ahdistuksesta. Masennus tuntui enemmän väsymykseltä, (siis diagnoosia en ole alkanut hakea kummastakaan) Masentuneena pidin ahdistuneita parempina ihmisinä, ajattelin että heillä on jotain merkityksellistä, mistä ahdistua. Ahdistuneena on lamaantunut myös. Masentuneena siksi ettei jaksa, ahdistuneena koska et pysty, ahdistaa liikaa.
En välitä enää ihmisistä. Jonkin aikaa koin yksinäisyyttä ja yritin löytää jotain sosiaalista elämää, mutta sitten katosi kaikki kiinnostus. Ei ole entisiä ystäviä enää, ei sukua, ei töitä enkä uusiin ihmisiin edes osaa tutustua. Eikä ole mitään fiilistä kehenkään tutustua enää. Toki parisuhteesta joskus hiukan unelmoin, mutta pitäis olla joku samanlainen melankolinen ja syrjäytynyt kotihiiri, joka kuitenkin pitäis paljon seksistä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syntymämasennus. Vasta toipuminen muuttaisi persoonaa.
Muutuin täysin. En edes tiedä, minkälainen olisin ilman masennusta. Kuin eläisin kuvun sisällä. Olin paljon paljon luovempi terveenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutuin täysin. En edes tiedä, minkälainen olisin ilman masennusta. Kuin eläisin kuvun sisällä. Olin paljon paljon luovempi terveenä.
Jos olisin jo nuorena tavannut hyvän miehen, olisin ehkä säästynyt masennukselta. Nyt olen kroonikko ja näillä mennään eteenpäin.
Sairastuin masennukseen viimeksi 35-vuotiaana ja siihen liittyi myös työuupumusta. Olen kärsinyt masennusjaksoista 14-vuotiaasta asti, mutta nyt viimeisimmän jälkeen ymmärsin, että minäkin olen arvokas ihminen. Minulla on ollut huono itsetunto ja ankaria itseinhon puuskia koko ikäni. Olen lyönyt itseäni ja ajatellut itsetuhoisesti ja pitänyt itseäni mitättömänä ja huonona ihmisenä.
Nyt yhtäkkiä olen tajunnut, että minulla on sama ihmisarvo kuin muilla. Työuupumukseen ja työpaikkani ongelmiin liittyen olen päättänyt keksiä itselleni uuden ammatin ja vaihtaa alaa. Ansaitsen parempaa kuin nykyinen työpaikkani, jossa tunnen olevani huonompi ihminen kuin muut.
Prosessi on kesken, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.
Tsemppiä ja voimia kaikille. ❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennuslääkkeet lamas ja voin entistä huonommin. Lihoin yli 30 kg. Ei jaksanu mitään. Jätin lääkkeet pois ilman lääkärin "lupaa", meni noin puoli vuotta, rupesin voimaan paremmin, virkistyin, laihduin, elämä rupes voittaa. Välillä mieliala hyppii paljonkin mutta mulle tää parempi kuin lääkkeiden kanssa. Toisille sopii, toisille ei.
Vierailija kirjoitti:
Masennuslääkkeet lamas ja voin entistä huonommin. Lihoin yli 30 kg. Ei jaksanu mitään. Jätin lääkkeet pois ilman lääkärin "lupaa", meni noin puoli vuotta, rupesin voimaan paremmin, virkistyin, laihduin, elämä rupes voittaa. Välillä mieliala hyppii paljonkin mutta mulle tää parempi kuin lääkkeiden kanssa. Toisille sopii, toisille ei.
Mulle tuli siis Burn out v. 2014 töissä, sairastanu kaikkea syömishäiriöstä masennukseen 12 vuotiaasta lähtien.
N 37
Vieläkin masentunut, ja uakon että osa tätä sairautta pysyy sen kantajissa aina. Jatkossa joutuu olla paljon tarkempi kaikesta, mikäli haluaa välttää uudelleen sairastumista. Sellainen masennus on. Mutta tuntuu että olen ihmisenä armollisempi kaikille. Niin itselle kuin muille. Ennen purin vihaani itseeni, koska en osanut kohdistaa sitä muihin ihmisiin (edes niihin, jotka sen olisivat ehkä ansainneet).