Salaa toivon, että lapseni asuisivat ikuisesti luonani, eivät ikinä saisi töitä ja tarvitsisivat aina
minua ja olisivat riippuvaisia rahoistani. Näin minun ei tarvitse olla ikinä yksin ja kotona olisi omat palvelijat joiden kanssa elettäisiin symbioosissa. Uskon että jokainen hyvä äiti joka välittää lapsistaan, ajattelee salaa näin.
Kommentit (11)
Hae apua vakavaan läheisriippuvaisuuteesi.
Mulla tuli tästä mieleen kun siinä hengenvaarallisesti lihavat - ohjelmassakin on ne monet lihavat vanhempia ja niiden lapset on aina huolehtineet niistä. Kyllä tälläistä tapahtuu, eikä niitä äitejä/isejä edes osaa hävettää se kun pilaavat oman lapsen elämän. Sietäisi hävetä ja kunnolla.
En ajattele noin. Vaikka lasten aikuistuminen ja pois muutto kotoa olikin järisyttävää, niin vielä pahempaa olisi ollut se, etteivät he olisi olleet kykeneviä itsenäistymään. Hyvä vaan että heillä on oma elämä, ja niin minullakkin.
Ja mitäs sitten kun kuolet ja/tai rahasi loppuu? Ai ei ole enää sun ongelma?
Jäät ilman lapsenlapsia. Eikö se harmita?
Vierailija kirjoitti:
Jäät ilman lapsenlapsia. Eikö se harmita?
En halua lapsenlapsia koska ne veisivät huomion pois minusta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli tästä mieleen kun siinä hengenvaarallisesti lihavat - ohjelmassakin on ne monet lihavat vanhempia ja niiden lapset on aina huolehtineet niistä. Kyllä tälläistä tapahtuu, eikä niitä äitejä/isejä edes osaa hävettää se kun pilaavat oman lapsen elämän. Sietäisi hävetä ja kunnolla.
Jossain vastaavassa ohjelmassa kysyttiin tällaiselta megalihavalta naiselta, että eikö yhtään huoleta, kun et kohta pysty itse pyyhkimään takapuolta. Nainen vastasi aivan tosissaan ja pokkana, että sitä varten hänellä on lapsia.
Mun äiti ihan suoraan sanoi, kun olin jo vuosia sitten muuttanut omilleni, muuttanut sen jälkeen yhteen kumppanin kanssa ja perustanut perheen, että hän toivoisi minun muuttavan takaisin. Niinku mitä helvettiä? Ei noin sanota. Toisella on oma elämä ja oma perhe.
Kukaan terve ihminen ei toivo tuollaista. Ja sitten erityislasten vanhemmat joutuvat pitämään lapsiaan luonaan kuolemaansa saakka.
Anoppini oli juuri niin kuin ap. Mieheni teki sen virheen, että halusi oman elämän ja kaiken lisäksi avioliittoon minun kanssani. Siitä maksettiin koko avioliittomme ajan, sillä anopin kiintymys lapsiinsa sekoitti kaikkien välit. Hän purki tuntojaan ihan miten huvitti ja joskus ilkeinkin puhein. Miehelle ja hänen sisarilleen se aiheutti paljon hämmennystä. Minä selvisin olemalla hiljaa sivussa ja seuraamalla vain katseellani heidän kohtaamisiaan.
Joten tervemenoa haaveittesi kanssa. Et ole ensimmäinen äiti lajissasi ja nyt vain mietit, miten ripustaudut lapsiisi. Syyllistäminen on yksi kätevä keino saada heidät pysymään kotonasi. Keksi jokin sairaus, joka heti tuntuu pahalta kun lapsi miettii kotoa lähtemistä. Ole avuton kaikessa. Kyllä se siitä suttaantuu yhteiselämäksi kuolemaasi saakka.
Tämä on varmasti provo, mutta on surullista, että ihan oikeastikin on tuollaisia äitejä. Tosin uskon, että heillä nämä ajatuskulut ovat alitajuisia eli jos heiltä kysyttäisiin, niin väittäisivät, ettei noin ole.
Opettajan työssä olen pari kertaa törmännyt ilmiöön, jossa äiti haluaa, että lapsi ei mene kouluun. Yleensä äiti on itse esimerkkiksi pitkäaikaistyötön tai sairas, usein yksinhuoltaja. Hänestä tuntuu kivalta olla kotona kahdestaan lapsen kanssa. Siksi hän keksii syitä ja oireita, joiden takia lapsi voisi taas jäädä kotiin sen sijaan, että menee kouluun.
Yhdelläkin naisella oli kaksi lasta, jotka eivät käyneet koulua lopulta ollenkaan. Äiti oli kovasti kyllä yhteydessä välillä. Kun lapsen pää tutkittiin ja havaittiin, ettei sitä migreeniä oikeasti ole, yhtäkkiä sitten oli ripuli kuukausimääriä. Siihenkään ei syytä löytynyt. No, ainakin pää parani.
Eräs tämmöinen äiti suunnitteli, että kunhan lapsi kasvaa, he hakevat sitten yhdessä korkeakouluun. Jotkut todella tekevät parhaansa, ettei lapsi itsenäistyisi. Osa sitten jääkin kotiin.