Miksi pääministeri
Miksi pääinisteri on niin huolestunut kansallissosialisti holokaustinkieltäjä Navalnyn kohtalosta?
Kommentit (3)
No ei kai ole.
Meni jo.
Tunnelma on nyt kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Viikko sitten osa länsimaista käyttäytyi kuin olisi jokin isompikin vallankumous menossa kun Venäjällä oli pari mielenosoitusta, joiden väkimäärään suhteutettu koko vastasi hiukan tuhdimpaa Fixit-miekkaria Suomen eduskuntatalolla.
Koska osaan kielen alkeet, seurasin juttua minkä taidoin venäläisestä internetisä mm. twiiteistä jne. Mitään isoa ei vaikuttanut missään vaiheessa olevan tekeillä. Keskusteluissa oli Navalnyn kannattajia, mutta vähintään yhtä paljon niitä, jotka vitsailivat, mm. meemit missä Putin sukeltaa etsimään Navalnya järven pohjasta. Ylipäätään pöhinä vaikutti hämmentävän pieneltä.
Liekö käynyt niin, että joku (esim. USAn tiedustelu) onnistui saamaan muutaman eurooppalaisen maan johtajat hämättyä tilanteen momentumista.
Kun Hollannin mediaa vilkaisin niin ei siellä käytännössä uutisoitu koko asiasta mitään. Saksassa oli jotakin, erityisesti liberaalien ja ulkomaille suunnattujen uutispalveluiden sivuilla.
Ja Suomessakin tutkijat enimmäkseen koko ajan kommentoivat, etteipä tuossa nyt mitään tavallisesta poikkeavaa näytä olevan.
Näihin nähden valtionjohdon reagointi oli jotenkin suhteetonta. Siksi epäilen jonkinlaista kepposta.
^ Tällä viikolla amerikkalaisrahoitteinen mielipidemittauskin osoitti, ettei Navalny-episodilla ollut vaikutusta Putinin kannatuslukuihin. Jos amerikkalaisrahoitteinen tutkimus saa kannatusluvuiksi tuollaiset, todellinen lienee 10% korkeampi.
Korona vaikutti Putinin kannatukseen 10-kertaa enemmän kuin Navalny-episodi.
https://www.reuters.com/article/us-russia-politics-navalny/putins-appro…
Jotakin hämärää tässä oli.
Onkohan posliini vai karvat ihon myötäisesti?