Julkaistiinko Mustan surman ja Espanjantaudinkin päivittäistartunnat verkossa joka päivä?
Julkaisiko IS, Iltalehti ja Yle silloinkin luvut päivittäin netissä?
Kommentit (12)
Mustassa surmassa haudankaivaja veti kärryn vainajineen kylän läpi. espanjantauti radiosta
Toki. Kännyköistä ihmiset niitä ruton oireitakin googlettivat ahkerasti, ja väittely verenlaskun haittavaikutuksista kävi kuumana.
Vierailija kirjoitti:
Toki. Kännyköistä ihmiset niitä ruton oireitakin googlettivat ahkerasti, ja väittely verenlaskun haittavaikutuksista kävi kuumana.
Ja testasi omaolo palvelusta.
Tavallaan. Mustan surman aikana kuolleitten määrä ilmoitettiin kirkonkelloja soittamalla
Ei julkaistu mutta meillä silti viranomaiset torjuvat tautia 100;n vuoden takaisilla keinoilla niin kuin mitään ei olisi opittu edes tiedonsiirrossa.
Siksi varmaan valittiinkin laumasuoja.
Justiinsa katselin jonkun ruttodokkarin, missä sanottiin, että Lontoossa ihmiset pysyi kärryillä kuolemien määrän suhteen kuolinkellojen perusteella. Siinä vaiheessa kun oman lähikirkon kellot soi koko päivän, oli ihan hyvä idea pysytellä kotona ja toivoa parasta.
Toki musta surma ei ollut flunssa, vaan tappava tauti, johon kuoli yli puolet sairastuneista.
Totta kai! Et vain muista, koska siitä on jo niin kauan.
Sillon netti toimi vain ihan suurimmissa kaupungeissa. Maalla kookleukko ravasi hevosella kylän läpi huutaen uusimmat luvut.
No tietenkin. Keskiajalla netti oli vain vähän alkeellisempi ja näkyi vain mustavalkoisena. Virta laitteisiin saatiin härkävankkureista
Ei muuten julkaissut, mikä onkin hämärää. Liekö noita tauteja ollutkaan, vai onko jälkikäteen kirjoitettua historiaa?