Annika Saarikko ylentää itseään muita alentamalla (video)
Annika Saarikko käyttäytyy Keskustan puolueen puheenjohtajana hyökkäävästi ja toista ihmistä alentaen.
Rumaa, huutamalla puhumista.
Jussi Halla-Aho säilyttää malttinsa ja kertoo näkökantansa rauhallisesti.
Pelkästään jo tämän videon perusteella en enää äänestä Keskustaa vaan tästä lähtien Perussuomalaisia.
Kommentit (3)
Pidin Katri Kulmunin käytöksestä ja hyväntahtoisuudesta.
Hänellä ei vain ollut riittävää karismaa ja uskottavuutta suurelle yleisölle, mikä koitui Keskustan kohtaloksi.
En ole äänestänyt koskaan persuja, mutta ihailen tuon Jussi Halla-Ahon valtavaa tietoa asioista ja etenkin hänen esiintymistään. Hän on aina fiksu ja rauhallinen, vaikka muuta hermostuisivat ja sanoisivat mitä.
Harmi, että hänen kaltaisiaan ei ilmeisesti kuitenkaan ole hirveästi persuissa. He tekevät itselleen silkkaa vahinkoa ottamalla puolueen ehdokkaiksi henkilöitä, jotka enemmänkin näyttävät baaripöydän äärestä tulleilta öykkäreiltä.
Olen katsonut tämän klipin.
Keskusta meni metsään, kun valitsi Saarikon johtajakseen.