Lue keskustelun säännöt.
Ihastus josta ei pääse yli
30.01.2021 |
Oon ollu lapsesta saakka ihastunut samaan ihmiseen. Tiedän että tunteet on jossain määrin ollu molemmin puolisia. Ollaan siis saman ikäsiä, nykyisin lähes 30v. Ollaan aina välillä laitettu jotain viestiä (nyt ei ehkä viiteen vuoteen) ja toinen on ehdottanut tapaamista, mutta aina jompi kumpi on ollu parisuhteessa tai muuten tilanne huono. Kerran nähtiin, kun vielä seurustelin väkivaltaisen eksäni kanssa. Vietettiin humalainen kostea yö, ehkä hain hänestä jotain turvaa. Tuo kostea yö ei ollut mitensäänkään nautinnollinen, koska oltiin molemmat liian päissään, mutta se oli lohdullinen ja turvallinen. Sittemmin oon eronnu tästä hullusta eksästä, ja nykyään mulla on lapsi ja ihana mies, jota rakastan. En kuitenkaan pääse millään irti tästä lapsuuden ihastuksesta, tai niistä tunteista häntä kohtaan. Joka kerta kun näen hänen uuden päivityksen somessa, mun sisällä repii. En edes tiedä onks hänel parisuhdetta tai mitä se tekee ja missä asuu, ja en vaan tiedä mitä mun pitäis tehä asialle. Miten näistä tunteista pääsee eroon? Mitä tekisit jos olisit samassa tilanteessa?
Kommentit (14)
Otat tietenkin yhteyttä. Vai onko jokin syy, miksi et ottaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy miksi en ottais yhteyttä, on se, että mulla on mies, jota rakastan. Mulla on lapsi mieheni kanssa. En halua rikkoa perhettä. Mutta jos en ota, pystynkö elään lopun elämääni kaivaten toisaalle?
Vierailija kirjoitti:
Syy miksi en ottais yhteyttä, on se, että mulla on mies, jota rakastan. Mulla on lapsi mieheni kanssa. En halua rikkoa perhettä. Mutta jos en ota, pystynkö elään lopun elämääni kaivaten toisaalle?
Vai niin. Luin aloituksen huolimattomasti, anteeksi siitä.
Unohdat "ihastuksen" tietysti. Luultavasti olet ihastunut vain mielikuvaan. Todellinen arki kyseisen ihastuksen kanssa olisi ihan sitä samaa arjen realiteettien laimentamaa kökköä kuin mikä tahansa muukin parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy miksi en ottais yhteyttä, on se, että mulla on mies, jota rakastan. Mulla on lapsi mieheni kanssa. En halua rikkoa perhettä. Mutta jos en ota, pystynkö elään lopun elämääni kaivaten toisaalle?
Vai niin. Luin aloituksen huolimattomasti, anteeksi siitä.
Unohdat "ihastuksen" tietysti. Luultavasti olet ihastunut vain mielikuvaan. Todellinen arki kyseisen ihastuksen kanssa olisi ihan sitä samaa arjen realiteettien laimentamaa kökköä kuin mikä tahansa muukin parisuhde.
Tätä oon yrittäny itelleni hokea. Mut sepä siinä onkin, miten ihastuksen saa unohdettua kun en oo siinä onnistunu vielä 15 vuoden aikanakaan. En oo saanu sitä tunnetta ees laimeneen
Vaikka olette tunteneet pitkään, olette siis vain kerran viettäneet yön yhdessä? Sanavalinta "lohdullinen ja turvallinen" ehkä kertoo, ettet silloin ollut häneen hullaantunut. Eikä toinen ole kertaakaan lähestynyt flirttimielessä? Uskon, että etsit aina jotain muuta. Nyt sinulla on puoliso, mutta jotain muuta tekisi taas mieli. Miksi kukaan olisi vuosikymmeniä ihastunut tekemättä mitään asialle, vaikka on ollut henkilön kanssa tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olette tunteneet pitkään, olette siis vain kerran viettäneet yön yhdessä? Sanavalinta "lohdullinen ja turvallinen" ehkä kertoo, ettet silloin ollut häneen hullaantunut. Eikä toinen ole kertaakaan lähestynyt flirttimielessä? Uskon, että etsit aina jotain muuta. Nyt sinulla on puoliso, mutta jotain muuta tekisi taas mieli. Miksi kukaan olisi vuosikymmeniä ihastunut tekemättä mitään asialle, vaikka on ollut henkilön kanssa tekemisissä?
Kyllä, vain kerran. Flirttailtu ollaan puolin ja toisin, mut aina osunu väärään aikaan, koska aina silloin flirttailija ollu sinkku mut flirtin kohde parisuhteessa. Flirtit loppu molemmilta kun tapasin nykyisen mieheni. En erityisesti himoitse häntä (vaikka pidänkin komeana), vaan koen enemmän yhteyttä ja ihastusta tunnetasolla. Sellaista sielunkumppanuutta mitä en oo kokenu ikinä muiden kanssa. Voi olla, että olet oikeassa ja olen vaan jotenki levoton ja "kaipaan" jotain mitä en saa. En vaan itse näe asiaa niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä hieman samankaltainen tapaus. Tapasin työpaikalla n. kuusi vuotta sitten tytön, josta en ole oikein vieläkään päässyt yli. Juteltiin mukavia ja oli paljon silmäpeliä, mutta jäin sitten kesälomille elokuun lopusta ja palattua töihin oli hän jo ehtinyt lähteä opiskelemaan. Niin tutuiksi ei kuitenkaan tultu, että olisi mitään yhteystietoja ehditty vaihtaa, enkä sitä myöden viitsinyt missään somessakaan lähestyä. Ajattelin että tällaista se on ja kyllä se siitä. Ei ole teini-iän jälkeen ketään kolahtanut näin, ja ärsyttävästi huomaan vertaavani deittejä aina häneen, vaikka monesti se on vain mielikuvissa kasautunutta ruusuntuoksuista yhteiseloa jota ei koskaan tullut. Olen yrittänyt järkeillä itseni pois näistä mutta ei auta, vituttaa.
M31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaa kun keskityt vain negatiivisiin puoliin.
Ja toisaalta jos et häntä himoitse, niin miksei sitten hyvää ystävyyttä? Minulla on sielunkumppani toisella puolen palloa, ajattelen häntä päivittäin ja kaipaan häntä, toivon jatkuvasti että voisimme elää samassa maassa ja nähdä usein. On samaa sukupuolta joten en koe häneen sellaista vetovoimaa, mutta kaipaan häntä elämääni lähelle.
Vierailija kirjoitti:
Jätä miehes se ansaitsee paremman
Lapsi ansaitsee vakaan lapsuuden. Se on tärkeintä.
Ap tuntuu käyvän läpi jotain äidin rooliin ja perhe-elämään sitoutumisen kriisiä. Tilanne on syytä hoitaa järki kädessä ja seisoa valintojensa takana. Et ap ole mikään teini enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä hieman samankaltainen tapaus. Tapasin työpaikalla n. kuusi vuotta sitten tytön, josta en ole oikein vieläkään päässyt yli. Juteltiin mukavia ja oli paljon silmäpeliä, mutta jäin sitten kesälomille elokuun lopusta ja palattua töihin oli hän jo ehtinyt lähteä opiskelemaan. Niin tutuiksi ei kuitenkaan tultu, että olisi mitään yhteystietoja ehditty vaihtaa, enkä sitä myöden viitsinyt missään somessakaan lähestyä. Ajattelin että tällaista se on ja kyllä se siitä. Ei ole teini-iän jälkeen ketään kolahtanut näin, ja ärsyttävästi huomaan vertaavani deittejä aina häneen, vaikka monesti se on vain mielikuvissa kasautunutta ruusuntuoksuista yhteiseloa jota ei koskaan tullut. Olen yrittänyt järkeillä itseni pois näistä mutta ei auta, vituttaa.
M31
Mikset ota yhteyttä vaikka Linkedinissä? Siellä on helppo verkostoitua, vaikka ei tuntisikaan hyvin ja sitten voisi kokeilla vähän viestitellä..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä miehes se ansaitsee paremman
Lapsi ansaitsee vakaan lapsuuden. Se on tärkeintä.
Ap tuntuu käyvän läpi jotain äidin rooliin ja perhe-elämään sitoutumisen kriisiä. Tilanne on syytä hoitaa järki kädessä ja seisoa valintojensa takana. Et ap ole mikään teini enää.
Hyvin sanottu. Ehkä tää on jotain ikäkriiseilyä. Haluaisin vaan tän ammottavan tunteen sisälläni menevän pois. Koska kuten sanottu, rakastan miestäni, ja rakastan lastani. Ja todellakin haluan antaa lapselleni vakaan lapsuuden, koska sellaista mulla ei ole koskaan ollut. Tiedän että haikailen turhaan ihastukseni perään, mutta en enää tiedä miten käsitellä tätä tunnetta.. - Ap
Mun lääkäri :( ei oo enää mahdollisuutta päästä ees hänen puukon alle