En ymmärrä miksi terapeutit ovat ehdottaneet minulle jotain "huolihetkeä"?

Koska tutkimukset viittaavat säännönmukaisesti siihen, että murehtijoilla on joko pyrkimys yrittää välttää murehtimista, joka johtaa kaikenlaiseen välttämiskäyttäytymiseen. Tai heillä on tunne siitä, että murehtiminen jotenkin maagisesti pitäisi pahan poissa tai että murehtiminen kuuluu hyvän ihmisen olemukseen. Samaan aikaan tiedetään, että itsensä harhauttaminen miettimään muuta ei vähennä merkittävästi murehtimista. Huolihetkellä haetaan kahta asiaa; hyväksymistä ja kontrollia. Hyväksyminen murehtimisen yhteydessä tarkoittaa sitä, että ryhdytään hiljalleen hyväksymään, että murehtimista ei voi lopettaa vasta sitten, kun ensin tuntuu mukavalta. Vaan että ensin altistetaan itseämme epämukavuudelle, hyväksytään siihen liittyvä ahdistus (ilman välttämiskäyttäymistä!) ja havaitaan, että myös minun keho kestää ja myös minun mieli kestää sen ahdistuksen ja se tunne laskee kyllä, vaikka en tee mitään. Toisaalta voi myös harjoittaa kontrollia. Koska murehtiminen kuuluu jokaisen ihmisen elämään ja se on liikakäyttäytymisen muotona samankaltainen, kuin vaikka syömishäiriö, eli sitä ei voi kokonaan lopettaa, sillä se on elämässä pakollista, annetaan sille raamit ja sopiva tila ja aika omassa arjessa.

Pyydä terapeuttisiasi selittämään niin monta kertaa kuin tuntuu tarpeelliselta ja vaan teet. Ei sillä ole merkitystä, vaikka se tuntuu typerältä. 

Ilmeisesti auttaa kontrolloimaan sitä, ettei murehtisi niin paljon muina hetkinä vaan oppisi pitämään sen murehdinnan siinä tietyssä hetkessä.

Antoiko terapeuttisi sellaisen kysymyslistan, jonka avulla huolia voi ruotia?