19-vuotias poikani joutui tkk:een tarkkailuun rytmihäiriön takia
Oli viety ambulanssilla eilen töistä terveyskeskukseen erittäin huonovointisena. Hän on nyt siellä ja ottavat jotain kokeita ja ilmeisesti pohtivat siirtoa keskussairaalaan. Huolestuttaa, kun en ole selvillä tilanteesta, poika oli lyhytsanainen puhelimessa. Olen jättänyt useamman soittopyynnön osastolle, toivottavasti soittavat ja selvittävät tilanteen. Sen poika osasi kertoa, että oli saanut ”tippaa”.
Mistä tällainen yllättävä rytmihäiriö voi johtua noin nuorella? Onko kellään tietoa asiasta?
Poika on laihtunut kovasti sen jälkeen, kun muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa. He asuvat toisella puolella Suomea ja emme ole nähneet kuin viimeksi kesällä. Jo silloin poika oli kamalan laiha minusta ja skypessä ja kuvissa näyttää laihtuneen edellleen, vanhat vaatteet roikkuu päällä :(
Surettaa kauheasti, kun nuorella miehellä on niin paljon paineita: koulu, viikonlopputyö, urheiluharrastus tähtäimenä sm-taso, eka seurustelusuhde ja muutto kauas kotoa. Enkä voi koronan takia olla auttamassa.
Yhtään ei varmaan tilannetta auta, että tyttöystävä on intohimoinen vegaani ja vaatii hirveän tiukkaa ekologisuutta kaikessa. Autostakin piti luopua ja kaikki matkat kulkea pyörällä!
Ennen koronaa poika sentään kävi kotona joka toinen viikonloppu harjoitusten takia ja tankkasi silloin ihan kunnolla. Nyt ei sitäkään mahdollisuutta ole.
Miten muuten voinko luottaa siihen että tkk:sta soitetaan minulle? Poika on kuitenkin täysi-ikäinen. Vai pitäisikö lähteä ajamaan melkein 300 km katsomaan häntä sinne vuodeosastolle?
Anteeksi että ajatus poukkoilee, nutta olen oikeasti hyvin huolissani.
Kommentit (44)
Vielä mietit kehtaatko lähteä katsomaan. Missä äidin rakkaus?
Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta
"Yllättävä" rytmihäiriö johtuu noista mainitsemistasi syistä.
Varmaan on liikaa stressiä hänellä. Itse varmaan lähtisin katsomaan
Mulla on 17v asti ollut rytmihäiriöitä, olin joskus nuorena sairaalassakin, on tehty tutkimuksia yms ja vielä olen 47v hengissä, vaikka niitä on lääkityksestä huolimatta paljon. Stressiä kannattaa yrittää välttää ja yrittää nukkua hyvin. Tsemppiä pojallesi ja sulle. T. Ammattivalittaja
Poikasi on täysi-ikäinen ja hän tiedottaa voinnistaan sinulle ihan itse. Jos poika on ilmoittanut sinut lähiomaiseksi, niin siinä tapauksessa sinulle annetaan tietoja, sairaalat on tästä nykyään hyvin tarkkoja. Tyttöystävää sinun on ihan turha syyttää.
Onpa kamalia vastauksia. Miksi pitää olla ilkeä, tilanne on riipivä.
Mutta mikset ap lähtisi katsomaan poikaasi? Jos omani olisi samassa tilanteessa, minua ei pidättelisi mikään mahti maailmassa.
Onko sairastanut influenssan joskus?
Se oireilee joskus myöhemmin noin.
Ei pidä luottaa että soitetaan. Ei kannata lähteä myöskään ajamaan ainakaan ennen kuin olet selvittänyt onko siellä vierailukielto tai muita rajoituksia koronatilanteeseen liittyen. Olet jättänyt useamman soittopyynnön osastolle eli kenelle? Oletko soittopyyntöä jättäessä kysynyt mikä tilanne on ja jos niin mitä sinulle on vastattu?
Minulla tulee herkästi rytmihäiriöitä, jos syön liian vähän. Ehkä poikasi on vain ollut liian niukalla ravinnolla...
Korona jättää jälkitiloiksi sydänhäiriöitä.
Lieväkin korona.
Rytmihäiriöitä on montaa eri tyyppiä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/93b52971-3884-4ea2-89d9-d4bafc…
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Et pääse katsomaan, koska korona.
Paljon kiitoksia tsemppauksesta! No niin, lähdenkin ajelemaan sinne päin heti niin ehdin vielä vierailuajaksi.
Sellaistakin mietin, että taidan tuoda pojan kotiin, jos kunto vain sallii.
Poika on kuitenkin täällä Uudellamaalla kirjoilla, niin varmaan siirtäisivät tänne sairaalaan joka tapauksessa. Parempi olla lähellä omia th-palveluita.
Ap
Hirveän tiukka vegaani.
Autokin lähti.
Just joo.
Päihdeongelmaisilla rytmihäiriöt aika tyypillinen oire miksi he hakeutuvat tk:hin "katkolle".
Vierailija kirjoitti:
Onpa kamalia vastauksia. Miksi pitää olla ilkeä, tilanne on riipivä.
Mutta mikset ap lähtisi katsomaan poikaasi? Jos omani olisi samassa tilanteessa, minua ei pidättelisi mikään mahti maailmassa.
Kannattaa varmistaa etukäteen pääseekö osastolle omaiset. Korona-aikaan on monin paikoin tiukennuksia vierailuihin.
Vierailija kirjoitti:
Paljon kiitoksia tsemppauksesta! No niin, lähdenkin ajelemaan sinne päin heti niin ehdin vielä vierailuajaksi.
Sellaistakin mietin, että taidan tuoda pojan kotiin, jos kunto vain sallii.
Poika on kuitenkin täällä Uudellamaalla kirjoilla, niin varmaan siirtäisivät tänne sairaalaan joka tapauksessa. Parempi olla lähellä omia th-palveluita.
Ap
Sekä korona että poikasi voivat aiheuttaa vierailulle esteen.
Millainen äiti oikein oot, kun täällä mammapalstalla vielä roikut? Heti vaan auton rattiin, ei siellä miniäkokelaasta oo mihinkään!
Taitaa äkkikuolema tulla. Voimia aplle.