Miksi niin monet elävät robottimaisen kliinistä suorittajan elämää?

Suorittaminen on mukavaa, kun sen osaa!

En tiedä mutta entinen ystäväni on tällainen.

Kaikki oli suorittamista.

Koulu ja siinä menestyminen. Hirveät paineet tästä ja sitten kun hän sattui vielä olemaan sellainen, että se hänen piti oikeasti opiskella todella paljon pärjätäkseen niin lukiossa homma lähti jo ihan käsistä.

Urheilussa. Ei voitu käydä edes tavallisella pyörälenkillä ilman, että tämä paahtaa monta sataa metriä edellä koska "tehot irti, mitä hyötyä tästä muuten on".

Nykyään tekee töitä ja treenaa. Piste. Ei mitään muuta. On kaiketi katkeroitunut koska ei pärjännytkään elämässä eikä ole "meidän pikkukaupungin" menestystarina vaan jämähti sinne pikkukaupunkiin perusduunariksi.

Siksi entinen kaveri koska ei kestänyt minkäänlaista toisten ihmisten onnistumista tai menestymistä. Kaikki oli jatkuvaa kilpailutilannetta ja suorittamista.

Sellaista se enemmistön arki on. Kello herättää aamulla ja sitten työn orjaksi. Illalla kaupan kautta ruokaa tekemään ja syönnin jälkeen sohvalle netin ja telkkarin pariin. Jos on oikein reipas, niin käy ulkoilemassa jossain välissä.

Olisi tietysti kiva down-shiftata, mutta työnantajat suhtautuvat asiaan nuivasti ja asuntolaina painaa päälle. Lisäksi moni arvostaa enemmän materiaa tai vähintäänkin taloudellista turvallisuutta kuin vapaa-aikaa.

Niin se vapaa-aika. Viikonloppu tuntuu aina vähän turhan lyhyeltä, mutta onneksi kesälomalla sentään pääsee etelään lomalle ja mökille. 

Lohdutukseksi voin sanoa, että ajan myötä tilanne helpottaa, jos on osannut pelata korttinsa oikein.

Oletko varma etteivät he todella ole robotteja, mistäs tiedät miltä sellainen näyttää. Jos se ei olekaan pelkkää metallia.

Vaihtelin robottielämän ja elämästä nauttimisen välillä.