Helsingissä lapsiraukat laskee pulkkamäkeä mutalällissä
En yhtään ihmettele sitä paniikinomaista matkustamista Lappiin, sentään on oikea talvi.
Kommentit (34)
Miksi ei kukaan ole täällä ottamassa kuvia ja päivittelemässä koronan leviämistä? Pulkkamäet kiinni!!!
Kyllä on ihan lunta ja eikäs ole tärkeää, että ovat ULKONA eikä kotona tabletilla!?
Kymppiuutisissa näytettiin, kyllä se oli rapaa ja mutaa, mihin "pulkkamäki" päättyi. Lapsilta myös kysyttiin, että eikö inhota se muta.
Sehän on just sitä oikeaa elämää että helsinkiläisetkin leikkivät kuralätäköissä.
Niinhän se on, mutta eipä näyttänyt lähimäessä menoa haittaavan. Talviurheilu on täällä sellaista, että siitä on nautittava silloin, kun mahdollisuus on. Vähän kuin biitsikelit kesällä, tilaisuuden koittaessa otetaan ilo irti.
No ei sitä voi talviurheiluksi sanoa jos lunta on juuri ja juuri maan valkaisemiseksi 🤓
Mitä on lälli? Missä noin sanotaan?
Jep huutista. Helsingissä ei ole mitään ihanaa. Kerran olen poismuuttoni jälkeen siellä "pakosta" käynyt viimeisen viiden vuoden aikana eikä ole yhtään ikävä.
Täällä Savossa on sentään ihan kunnon talvi. Lunta on välillä enemmän kuin Oulun korkeudella. Ja tätä kestää pitkälle kevääseen Tosin myös kesät täällä h el vetin kuumia ja painostavia, ilma ei liiku yhtään. Siitä en tykkää.
AP voisi vaihtaa mustavalkotelkkarinsa pois. Katsoin saman ohjelman ja ihan lumessa laskivat.
Vierailija kirjoitti:
AP voisi vaihtaa mustavalkotelkkarinsa pois. Katsoin saman ohjelman ja ihan lumessa laskivat.
Tässä kuva mäestä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talvi-teki-tepposet-ulkoilijoille-n…
Vierailija kirjoitti:
Kurahousut on keksitty.
Niin, helsinkiläislapset on muutenkin tottuneet siihen, että "talvella" tarvitaan usein kuriksia, joten kai ne voi laittaa myös pulkkamäkeen.
Helsinkiläislapset osaavat ottaa ilon irti ja sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Eivät narise pienestä. Kumpa me aikuiset osaisimme ottaa mallia lapsista.
Aivan ihanan sympaattinen sana toi mutalälli! En ole aiemmin kuullutkaan, mutta nyt otan käyttöön :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP voisi vaihtaa mustavalkotelkkarinsa pois. Katsoin saman ohjelman ja ihan lumessa laskivat.
Tässä kuva mäestä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talvi-teki-tepposet-ulkoilijoille-n…
Missä tuossa on kuraa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP voisi vaihtaa mustavalkotelkkarinsa pois. Katsoin saman ohjelman ja ihan lumessa laskivat.
Tässä kuva mäestä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talvi-teki-tepposet-ulkoilijoille-n…Missä tuossa on kuraa?
No siinä mihin mäki päättyy.
Kyllä uutisten mäessä oli kurapaikka, mutta eipä lapsia haitannut.
Näkyivät nauttivan pulkkamäestä mikä on mukava asia.
Höpö höpö. :D Tyhmä. Terveisiä Eteläisestä Helsingistä! Täällä jo ties kuinka mones päivä pulkkamäessä takana lasten kanssa! Ihanaa kun vaan vaatteet hieman kosteat kotiin tullessa.
Ja vaikka näin olisi niin ahh, Helsinki. Love!