Ihmiset! Älkää sanoko kenellekään : "Nostatetaan sulle vauvakuumetta!!" Tai muuta vastaavaa

Ja kyllä on kuultu tätä jankkausta, kuinka lapsi tarvisi sisaruksen. Kyllä, olemme samaa mieltä, mutta eipä vaan siunaudu edes hedelmöityshoidoilla. Onneksi olen aika kovakorvainen ja työ pitänyt kiireisenä, joten en aktiivisesti kuitenkaan sure lapsettomuutta. Kestän vihjailua hyvin ja huulen heittoa. Ainoa rasittava ääliö on miespuolinen työkaveri, jolla on kaksi lasta ja aina muistaa mainita, kuinka kivaa, kun on sisarus ja aina kehoittaa tekemään toisen lapsen. Jos vaikka sanon, että tehtiin pihatöitä illalla lapsen kanssa, niin tämä heittää heti silmää iskien: "niin, olisi sisarus, niin voisivat leikkiä". Jos vaikka sanon, että haluaisin opiskella lisää, niin siitäkin kääntää lapsiaiheeseen. Jotenkin tuntuu, että sitä miestä vaivaa tää meidän yksilapsisuus...:) Hauskaa.

Ajattelemattomat kyselyt perheenlisäyksestä saisi myös jättää väliin... meillä nyt lopultakin vuosien lapsettomuuden jälkeen ivf-tyttö, ja jo kysellään (tyttö 7kk) josko sille kaveria "ollaan tekemässä" :/ älkää ihmiset puuttuko asioihin, jotka eivät teille kuulu!

Itse en koskaan alkaisi keneltäkään kysellä lapsenteko suunnitelmia, joillekkin se voi olla tosi kova paikka kun lasta ei toiveista huolimatta kuulukkaan.

saatanpa silti töksäyttää tutuille, että tule hakemaan vauvakuumetta. Pienempi on siis vauva. En tiedä, itse laitoin vain toisesta korvasta ulos vauvakuumejutut enkä niitä raskaasti ottanut. Siis silloinkaan, kun yritimme ja yritimme ja sitten ilmeni ettei ilman hoitoja tulla edes saamaan.

Kysyi appiukko kun miehen serkku toi pienen vauvansa juhliin näytille, muiden lasten pyöriessä ympärillä.

olis varmaan pitänyt täräyttää että arvaa vaan miten paljon tekeekään omaa vauvaa mieli.

mutta varon aina laukomasta mitään vastaavia kommentteja. En kuitenkaan ymmärrä, miksei lapsettomuudesta voi puhua avoimesti? Ei tietenkään jokaiselle vastaantulijalle, mutta ettei edes omille sukulaisille voi asiasta kertoa...? Kyllähän se lapsettomuus koskettaa välillisesti heitäkin.

En kuitenkaan ymmärrä, miksei lapsettomuudesta voi puhua avoimesti? Ei tietenkään jokaiselle vastaantulijalle, mutta ettei edes omille sukulaisille voi asiasta kertoa...? Kyllähän se lapsettomuus koskettaa välillisesti heitäkin.

Kyllä lähisukulaiselta tai ystävältä voi aivan hyvin kysyä hienotunteisesti, että oletteko vielä toivoneet lasta. Toinen kertoo sitten sen, mitä haluaa.



Mutta kaikenlaiset sutkautukset, vihjailut ja kiusoittelut sietäisi kyllä jättää väliin.

Pääsiäisen aikaan heitin lähinnä vitsillä miehen veljen tyttöystävälle että ei kai se oo raskaana ku oltiin mökillä, muut otti olutta mutta se ei kun sillä oli kuulemma eilisestä krapula, mutta ei todistajia asialle.

Seuraavana päivänä anoppi kertoi että niillä on vaikeuksia saada lapsia ja se on niille aika kipeä asia. (siis mä EN tajua miksi anoppi mulle kertoi jos ei ne itse! Ehkä ne ei silloin halua muille kerrottavan..!)

Vähän paha mieli jäi tuosta raskaudesta vitsailustani, ei sitä vaan voi tajuta aina joka tilanteessa, tai siis ei muista varoa sitä asiaa että kaikki ei ehkä voi saada lapsia.. Mitään en silti jälkeenpäin sanonut, koska uskon että ne ei edelleenkään halua muiden (=esim meidän) tietävän, anoppi vain puhui ohi suunsa.

Vaan lapsia ei tehdä vaan saadaan. Ei se ole minun naiseudestani tai ukkoni miehisyydestä pois. Saan ihmettelyjen ja vihjailuiden sijaan sympatiaa ja tukea. Suosittelen. Ei ole tunne että on niin yksin sen asian kanssa.

Meillä myös lapsettomuustausta ja näin jälkeenpäin ihmettelen joskus itsekin, miksei asiasta pystynyt aikoinaan puhumaan. Ainoastaan omat äitimme tiesivät asiasta, muille emme pystyneet siitä puhumaan. Mutta ei vaan pystynyt, se oli niin kipeä asia silloin. Esimerkiksi kun sain keskenmenon, en voinut kertoa asiasta työkavereilleni koska

a) pelkäsin, etten pysy kasassa kertoessani asiaa vaan rupean parkumaan töissä

b) en halunnut sääliä ja "hyväätarkoittavia" neuvoja

c) en halunnu muiden tietävän, että yritämme vauvaa, koska siitä olisi seurannut jatkossa mahan ja juomisten kyttäilyä ja spekulointeja.

d) pelkäsin, että joku kysyy käydessämme hoidoissa, että kummassa on vika tai rupeaisi utelemaan yksityiskohtia

e) tunsin itseni jo niin huonoksi / kelpaamattomaksi, että en halunnut sitä koko maailmalle julistaa.

mutta varon aina laukomasta mitään vastaavia kommentteja. En kuitenkaan ymmärrä, miksei lapsettomuudesta voi puhua avoimesti? Ei tietenkään jokaiselle vastaantulijalle, mutta ettei edes omille sukulaisille voi asiasta kertoa...? Kyllähän se lapsettomuus koskettaa välillisesti heitäkin.

Sen takia en koskaan kysy keneltäkään lapsi juttuja. Minulla ei ole lapsettomuutta, mutta mies ilmoitti jo ajat sitten että yksi riittää ja hänen päätään ei käännetä.

Olen iloinen että meillä on edes yksi lapsi, koska monilla ei ole edes sitä. Nyt alkaa tuntua että ihmiset ovat sisäistäneet sen kun tyttö on jo 7v,

mutta olen aina ihan suoraan sanonut miten asiat on ja voin kertoa ihan diagnoosinkin, jos joku haluaa tarkemmin tietää. Eikä mua kiusaa tai mun mieltä pahoita että kysellään tai kiusoitellaan, maailman luonnollisin asiahan se on. Ja kyselen ja kiusailen itsekin, vaikka olen lapseton.

a. voidaan loukkaantua kaikkien sanoista

b. voidaan lisää loukkaantua ja panna välit poikki

c. voidaan miettiä kaikkien sanomisten merkityksiä ja taas loukkaantua



ja tärkein

d. jos sitten vihdoin saadaan se lapsi, loukkaannutaan kun kaikki pitää sitä ihan normaalina asiana

Vastapuolella voi olla syöpä. mielenterveysongelmia, menehtyneitä läheisiä.

Kissa kateissa tai vaan muuten vaikeaa.



Ainoastaan säästä saa puhua silläkin varauksella että sillä toisella on voinut jäädä talo tulvan alle tai ukko kuollut salamaniskuun..

Emme ole ajatuksenlukijoita!

asiassa olisi. Eihän se kuitenkaan ole itseaiheutettua ja loppuis ne utelut ja vihjailut siihen. Mulla on useampikin ystävä, joilla on ollut hankalauuksia lasten saamisessa, tai eivät saa ollenkaan+ yksi ei voi tehdä, koska kaksi on jo kuollut periytyvään sairauteen. Asia on yleisempi kuin luullaan ja avoin kertominen voisi vähentää niitä omiakin paineita.

Ei kaikesta voi aina syyttää muita, jos itse ei pysty yhtään jakamaan asioitaan.



Meillä on sukulaiset ja ystävät ihan avoimesti kertoneet näistä asioista, eikä tule heiteltyä mitään tyhmää. Ihailen veljeni vaimoa erityisesti siitä, että hän on itse kertonut avoimesti meille veljen sukulaisille monista vastoinkäymisistä elämässään, eikä kukaan todellakaan ole riekkunut näistä asioista millään tavalla.