Mitä teidän eskarit ovat saaneet muistoksi kun on siunattu kirkossa koulun aloitusta varten?
Kommentit (9)
Siunaaminen oli ennen koulun alkua ja sen jälkeen oli herkkuja tarjolla.
Ei meidän eskareita ole ainakan mitään siunattu, eikä olisi niin väliksikään.
Kevätjuhlassa saivat eskritodistukset ja se riittää!
ja vielä kirkossa... minkä ikäisenä tämä tapahtuu?
no missä sitten siunataan ellei kirkossa ??? ja kouluunhan mennään yleensä 7v. oletko vähän tyhmä? siunata voi aina ja kenet vaan ei se ole sidoksissa mihinkään
Oli ajankohtainen poikani kohdalla kaksi vuotta sitten. En ihan tarkkaan muista, mitä juuri tuolloin tapahtui, mutta muistelen, että seurakunta olisi tarjonnut kirkon jälkeen kahvituksen seurakuntatalolla. Mitään muistotavaraa ei ole jäänyt ainakaan mieleeni.
Meillä saivat lahjaksi kuusen taimet. Puheessa puhuttiin siitä, kuinka taimi kasvaa kotipihalla kuten lapsikin. Minusta kaunis ajatus ja taimi istutettiin omaan pihaan kasvamaan.
Saavat ruusun ja enkelipinssin. Kouluun menijöille on oma kirkossa tapahtuva siunaus syksyllä ennen koulun alkua, mutta siitä en vielä tiedä enempää.
Lapsemme ovat saaneet sieltä enkeliheijastimen koulutietä turvaamaan. Olemme järjestäneet pienen koulunaloitusjuhlan kotiinkin tuolloin kummeille. Kummit ovat mukana kirkossa ja sen jälkeen kutsuttu kotiin. Mitään kirkon kahvitteluja ei ole ollut.
ja vielä kirkossa... minkä ikäisenä tämä tapahtuu?