Vaikea kestää lähes 80v äidin katkeruutta

Sama. Ei ota mitään vastuuta omista valinnoistaan. Aina jonkun muun syy. Jos ehdottaa jotain muutosta, vaikka kuinka pientä (esim., että lähde hetkeksi lomalle/sukuloimaan tms.), niin on sata tekosyytä miksi ei voi. Jos sanoo, että lopeta uhriutuminen, niin eihän hän ole uhri, elämä on vain väärin. En tiedä tänäkään päivänä miten olisi elämänsä halunnut elää, koska ei kykene sitä kertomaan. Koitan keskustella vain arkipäiväisistä asioista, mutta ei sekään onnistu. Kaikki on huonosti koko ajan.

Sitä ollaan aina aikansa lapsia. Jouduin hyväksikäytetyksi nuorena, 80-luvulla ja siihen aikaan sanottiin että pojat on poikia ja oma syy ja mitä sä nyt siitä.

Olen kateellinen nykyajan nuorille, joilla on itsemääräysoikeus, he voivat saada oikeutta ja matkustaa ja opiskella.

Ymmärrän katkeruuden.

Löytyisikö äidillesi keskusteluapua jostain, seurakunnasta tms.

Sama juttu. Liki 80v äitini ollut avoliitossa kumppaninsa kanssa liki 40v. Hyvin kstkeraa, eivät tule toimeen, mies laiska elätettävä. Erilleen muuttoa ja talon myyntiä eivät ole saaneet aikaiseksi. Ikävää kuunnella sitä katkeruutta ja syyttelyä siitä että miksi me lapset emme ole tehneet asialle mitään. Huoh.

Kai ymmärtämällä, että olette eri ihmisiä ja aikuisia ja äitiys on hänelle vain yksi rooli kuten sinulle lapsena oleminen. Heidän välisensä asia, kun näköjään isäkään ei kärsi. Toivoa voi parasta.

Oletko mies? Silloinhan isästä ei saisi oikeastaan sanoa mitään negatiivista.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Ei ota mitään vastuuta omista valinnoistaan. Aina jonkun muun syy. Jos ehdottaa jotain muutosta, vaikka kuinka pientä (esim., että lähde hetkeksi lomalle/sukuloimaan tms.), niin on sata tekosyytä miksi ei voi. Jos sanoo, että lopeta uhriutuminen, niin eihän hän ole uhri, elämä on vain väärin. En tiedä tänäkään päivänä miten olisi elämänsä halunnut elää, koska ei kykene sitä kertomaan. Koitan keskustella vain arkipäiväisistä asioista, mutta ei sekään onnistu. Kaikki on huonosti koko ajan.

Ihan täsmälleen kuin mun äitini. Kaikki ikävä on aina johtunut jostain muusta syystä kuin itsestä ja omista valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Ei ota mitään vastuuta omista valinnoistaan. Aina jonkun muun syy. Jos ehdottaa jotain muutosta, vaikka kuinka pientä (esim., että lähde hetkeksi lomalle/sukuloimaan tms.), niin on sata tekosyytä miksi ei voi. Jos sanoo, että lopeta uhriutuminen, niin eihän hän ole uhri, elämä on vain väärin. En tiedä tänäkään päivänä miten olisi elämänsä halunnut elää, koska ei kykene sitä kertomaan. Koitan keskustella vain arkipäiväisistä asioista, mutta ei sekään onnistu. Kaikki on huonosti koko ajan.

Ihan täsmälleen kuin mun äitini. Kaikki ikävä on aina johtunut jostain muusta syystä kuin itsestä ja omista valinnoista.

Sama oman äitini kohdalla. Kaikki kurjuus on muiden vika eikä hän ole mihinkään elämässään voinut vaikuttaa.

Joskus se totuus pitää läväyttää naamalle suoraan, jos kierrellen ja kaarrellen ruusunpunaiseen pumpuliin kääritty viesti ei mene perille. Että on todella raskasta kuunnella valitusta, kun asioille voi halutessaan tehdä edes jotain. Tuossa iässä kai harvemmin erotaan, mutta joku herätys on saatava aikaan. Aikuisten lasten ei pitäisi joutua kuuntelemaan vanhemman toistuvaa ja katkeraa tilitystä, miten omat aikanaan tehdyt valinnat eivät olleetkaan hyviä. On vain kaksi vaihtoehtoa, joko elää valintojensa kanssa, tai muuttaa elämäänsä.

Masentuneita ovat ja varmaan syystäkin. Elämänsä on voinut olla perseestä.

Eipä sille ole ulkopuolisilla eikä enää itsellänsäkään mitä tehdä. Hän jaksaa tai ei jaksa sitä, mutta elämä jatkuu näin kunnes kuolema korjaa.

Pidät itse yhteyttä tai et pidä, jaksat tai et, se asia ei kuulu meille muille pätkääkään. Ota sinä nyt omasta elämästäsi vastuu jota peräänkuulutat äitisi kohdalla ja valitse itse toimesi ja ihmissuhteesi niin, ettei tarvitse katkeroitua ja ruikuttaa netissä tuntemattomille.

Tällä hetkellä olet kuten äitisi. Toimeton, vastuutaan välttävä turhastavalittaja. Tajua, että mitään mainosidylliä kenenkään elämä ei ole nyt, ei ole ollut eikä tule olemaan.

Life IS a bitch and then you die.

Alkuperäinen:

Kiitos näkökulmista ja kohtalotovereiden esiintulosta.

Olen yrittänyt saada äitiäni jonnekin juttelemaan jo monta vuotta. Hän ei mene, ja vetoaa siihen, että "isä ei päästä". En tiedä kuinka todenperäistä tämä on.

Heillä on varmasti jonkinlainen riippuvuussuhde. Rakkautta en ole heidän välillään koskaan nähnyt.

Elän omaa elämääni, mutta haluan olla tekemisissä myös vanhempieni kanssa. Yhteydenpito on vain koko ajan vähäisempää.

Ilman tätä ilmiötä olisi tosi mukava olla tekemisissä ja esimerkiksi olisi matalampi kynnys auttaa heitä joissain asioissa, mitä eivät oikein enää jaksa tehdä.

Voi kunpa itse voisin elää loppuun asti katkeroitumatta. Se on niin turhaa.

Minä sanoin aikoinaan äidilleni, että miltä sinusta tuntuisi, jos minä koko ajan kulkisin perässäsi ja haukkuisin isääsi. En tiedä,oliko hyvä idea sanoa noin, mutta loppui valitus.

1. kommentoija jatkaa. Olen kieltänyt puhumasta minulle parisuhteensa vaikeuksista. Kehottanut juttelemaan jollekin muulle (siskolleen, lääkärille tms.). Reagoi uhriutumalla, että on pilannut lapsuuteni ja elämäni. Koitan olla tekemisissä mahdollisimman vähän ja neutraalisti.

"Hieno" homma. Ite heitin pettäjän, taloudellisesti sekä lapsiaan että minua huomanneen ja hyväksikäyttäneen miehen elämästäni neljä vuotta sitten. Siinä meni samalla puhevälit sekä omien vanhempieni että appivanhempien kanssa eikä ne ole palautuneet vieläkään, tuskin koskaan palautuvatkaan. Siihen asti olin saanut kuunnella sekä oman äitini että ex-anopin katkeria tilityksiä parisuhteistaan ja ukkojensa surkeudesta, pettämisestä jne. Molemmat tilittivät että olis pitäny lähtee aikoinaan. Minä lähdin ja nyt olen kusipää-mielisairas-hullu-itserakas. Olis varmaan pitäny sit sietää se, että mies muutti 25 vuoden suhteen jälkeen suoraan lastensa ja mun luota itseään 22 vuotta nuoremman naisen luo, jolle oli rakentanut salaa talon ja minä tietämättäni sitä rahoitin ja joudun loppuelämäni maksamaankin ellei hovioikeus usko että minä en ole koskaan moisia lainapapereita allekirjoittanut. Ja mun isän ja appiukon synnit on aika vaatimattomia tuohon verrattuina: vetelyys, kuorsaus, iänikuinen autojen rassaaminen ja urheilun vahtaaminen telkkarista. Vanhukset on aina katkeria, se tulee iän mukana.

Kunpa vanhemmat aina muistaisivat, että kun haukkuvat lapsensa toista vanhempaa, he samalla haukkuvat lasta, joka on puoliksi tuon vanhemman geeneillä liikenteessä. Eli älkää ikinä haukkuko lapsen toista vanhempaa!

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Liki 80v äitini ollut avoliitossa kumppaninsa kanssa liki 40v. Hyvin kstkeraa, eivät tule toimeen, mies laiska elätettävä. Erilleen muuttoa ja talon myyntiä eivät ole saaneet aikaiseksi. Ikävää kuunnella sitä katkeruutta ja syyttelyä siitä että miksi me lapset emme ole tehneet asialle mitään. Huoh.

Yksinäisyyden pelko on karmea, yksinäisyyttä välttääkseen ihminen venyy mihin vaan. Pahinta on, että yksinäisyyden pelkoon on erittäin hyvä syy - yksinäisyys ja läheisyyden puute romuttaa ja tappaa ihmisen paljon ennen aikojaan. Älkää kysykö enempää... Mut mä tiedän tuon.

Mun äitini on kanssa hyvin katkera isälleni, nyt jo yli 10-vuotta sit edesmenneelle. Äitini on myös jo hyvin vanha ja olisin odottanut että katkeruuden olisi voinut jättää taakse, mutta ei. Isällä oli tietysti se vika, että hän ei tuonut taloudellista turvaa perheelle, mutta isä vaan oli sellainen että hän ei siinä onnistunut. Hän ei ollut paha, ei juoppo, ei pettänyt. Hän oli isänä ihan hyvä ja nähdäkseni puolisonakin ihan ok. 70- ja 80- luvuilla teki ruokaa, touhus lasten kanssa, luki paljon, eli teki kaikenlaista mikä ei todellakaan siihen aikaan ollut tyypillistä miestä. Olisin niin toivonut että äitini olisi voinut jättää sen katkeruuden taaksensa. Hän todennäköisesti elää elämänsä viimeisiä hetkiä. Ihmisten välinen kommunikaatio on toisinaan (aina) vaikeaa.

toisista vanhuksista tulee katkeroittuneita ja toisista taas niin rauhallisia, iloisia ja leppoisia. 

Mies on antanut vaimolleen kaiken vaikkei olisikaan helpoin ihminen. Toi on ihan tyypillistä jollakin tavalla henkisesti lapsen tasolle jääneen naisen katkeruutta. Kun kaikki prinsessa haaveet eivät ole toteutuneet.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneita ovat ja varmaan syystäkin. Elämänsä on voinut olla perseestä.

Eipä sille ole ulkopuolisilla eikä enää itsellänsäkään mitä tehdä. Hän jaksaa tai ei jaksa sitä, mutta elämä jatkuu näin kunnes kuolema korjaa.

Pidät itse yhteyttä tai et pidä, jaksat tai et, se asia ei kuulu meille muille pätkääkään. Ota sinä nyt omasta elämästäsi vastuu jota peräänkuulutat äitisi kohdalla ja valitse itse toimesi ja ihmissuhteesi niin, ettei tarvitse katkeroitua ja ruikuttaa netissä tuntemattomille.

Tällä hetkellä olet kuten äitisi. Toimeton, vastuutaan välttävä turhastavalittaja. Tajua, että mitään mainosidylliä kenenkään elämä ei ole nyt, ei ole ollut eikä tule olemaan.

Life IS a bitch and then you die.

Kärkevä kirjoitus, mutta allekirjoitan idean.

Ap:n äiti on katkera, koska kokee, ettei ole saanut itse vaikuttaa elämäänsä. On joutunut ottamaan vastaan kaiken, mitä on annettu.

Ap: älä toimi samoin. Lopeta katkeran äitisi vuodatusten kuuntelu. Valitse itse ja valitse vain niitä asioita, jotka tekevät sulle hyvää. Toki on velvollissuuksia, kuten omat lapset, työ yms., mutta älä kuormita muuten itseäsi.

Omien valintojen tekemisestä voi tulla syyllisyys ja huono omatunto ja joku oletettavasti loukkaantuu. Syyllisyys laimenenee ajan kanssa. Mutta jos et tee niitä omia valintoja, katkeroidut.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneita ovat ja varmaan syystäkin. Elämänsä on voinut olla perseestä.

Eipä sille ole ulkopuolisilla eikä enää itsellänsäkään mitä tehdä. Hän jaksaa tai ei jaksa sitä, mutta elämä jatkuu näin kunnes kuolema korjaa.

Pidät itse yhteyttä tai et pidä, jaksat tai et, se asia ei kuulu meille muille pätkääkään. Ota sinä nyt omasta elämästäsi vastuu jota peräänkuulutat äitisi kohdalla ja valitse itse toimesi ja ihmissuhteesi niin, ettei tarvitse katkeroitua ja ruikuttaa netissä tuntemattomille.

Tällä hetkellä olet kuten äitisi. Toimeton, vastuutaan välttävä turhastavalittaja. Tajua, että mitään mainosidylliä kenenkään elämä ei ole nyt, ei ole ollut eikä tule olemaan.

Life IS a bitch and then you die.

Sanoisin, että kaikki tänne palstalle kirjoitetut asiat on sellaisia, ettei ne kuulu meille muille pätkääkään.  

Silti tänne kirjoitetaan niin yhdestä kuin toisestakin mielen päällä olevasta asiasta.  Palstahan on olemassa juuri sitä varten.

Oletko kuullut koskaan sanaa "vertaistuki?"  

Silloin, kun iäkkäät vanhemmat tarvitsevat lastensa läsnäoloa ja heidän apuaan, on hieman vaikea toteuttaa neuvoasi valita toimensa ja ihmissuhteensa itselleen paremmin sopiviksi.  Toki heidät voi hylätä joko kokonaan tai osittain, mutta minkähän vuoksi se ei tunnu itsestäkään oikein fiksulta?  

Ainakin minusta on hyvä, että edes johonkin voi purkaa mieltään, vaikka sitten tuntemattomien keskustelupalstalle.  Mutta tietysti sinne aina änkee sitten joku sinunlaisesi väittämään, että kirjoittaja vain valittaa tyhjästä.  Ja millä lailla ap olisi vastuutaan välttävä ihminen, mistä sinä sen muka tiedät?  

Ap:lle:  kysyit, miten päästä tästä ärsytyksestä yli.  Aika lailla samanlaisessa tilanteessa olevana koen, että ei oikein mitenkään.  Itse olen ratkaissut sen niin, että lasken suunnilleen kellosta ajan, miten kauan sen valittajan luona kulloinkin tulen viettämään aikaa, ja siksi ajaksi siirryn ikään kuin pois itsestäni.  Pidän yllä reipasta mielialaa, puhelen mukavista asioista ja muistelen niitä vanhoja asioita, jotka oli hauskoja, koska tokihan niitäkin oli.  Kyselen, muistatkos sen ja sen ihmisen ja sen tapauksen ja niin pois päin.  Saan äitini edes hetkeksi hyvälle tuulelle.  

Sitten kun lähden, jo rappukäytävässä henkäisen helpotuksesta, että nyt se on tämä kerta ohi ja rentoudun.  En viitsi edes ajatella niitä valituksia sen enempää.  Toistaiseksi ainakin olen pärjännyt tällä metodilla.  Äitini on aina ollut hieman raskas ihminen, joten miksi hän nyt vanhana muuksi muuttuisi.  

.