Turvonnut bartholin rauhanen eli patti pillussa
Pari päivää sitten sormettaessani tunsin emättimen seinämässä limakalvon alla sellaisen kovan ”herneen”. Sen paikka sopisi aika hyvin bartholin rauhaseksi, kun olen asiasta lukenut nyt, mutta mietin, että se ei kuitenkaan ole tulehtuneen oloinen siis ei kipeä, eikä kovin iso. Tuntuu kuitenkin. Mielestäni ilmaantunut aika nopeasti. Olisin varmasti tuntenut sen jo aiemmin jos olisi ollut kauan. Onko teillä muilla ollut tuollaisia kovia pieniä ihonalaisia patteja emättimessä sisällä? Onko mennyt itsestään pois? Tietysti seuraan, mutta en nyt viitsisi ihan tänä päivänä lääkäriin lähteä, kun se ei vaivaa muuten mitenkään.
Kommentit (7)
Mulla on vesimelonin kokoinen mutta en ole sen antanut häiritä.
On ollut erilaisia patteja silloin tällöin. Yksi tulehtui ja kipeytyi mutta puhkesi itsestään ja tuli keltainen mönjä ulos. Huuhtelin ja ei tulehtunut.
Laittakaapa kuvia, niin "diagnosoidaan". =)
Mulla oli yhtaikaa säännöllisesti toistuva vaiva, siihen auttaa lämpimät kylvyt ja hauteet parissa päivässä.
Mulla on pienen viinirypäleen kokoinen, ollut jo monta kuukautta. Ei vaivaa, ei edes tunnu millään lailla, niin en oo tehny asialle mitään. Käsitykseni mukaan sen puhkaisu voi mennä pieleen, tulehtua jne, niin ajattelin että parempi näin.