Kannustakaa minua palaamaan ruotuun ruokavaliossa!
Olen oikeasti aika tarkka siinä mitä syön ja kuinka paljon jos voin hyvin.
Valitsen terveellisiä vaihtoehtoja kun olen kunnossa ja jos herkuttelen niin valitsen esimerkiksi maitosuklaan sijasta mahdollisimman tumman suklaan, joka on vielä puolet pienempi levy tms.
Käytännössä tiedän mitä pitäisi tehdä ja mikä toimii itselleni parhaiten pysyäkseni hoikkana.
Kuitenkaan elämäntilanteissa joissa on hankalaa ja masennun niin en enää välitä.
En jaksa tehdä ruokaa, sekin ahdistaa.
Haluan vain jotain nopeaa ja turruttavaa.
Syön paljon eineksiä, ja pakasteita tai tilaan ruokaa. Syön lohturuokaa ja ostan päälle makeaa, että saan nukuttua ja kooman päälle.
Ei hyvä.
Siitä seuraa tietysti lihominen, haisen pahalle ja hikoilen, mieli on entistä välinpitämättömämpi enkä voi olla kovin sujut itseni kanssa.
Toki saan siitä myös mielihyvää mutta se ei kauaksi kanna..
Pitäisi saada rotia tähän jo.
Pitäisi aloittaa nyt heti.
Kommentit (3)
Miksi aloitat juuri ennen joulua? Vaikeimpana aikana?
Helpointa on pitää kiinni ruoka-ajoista.
Tee ruokalista, jossa ruuat koko viikoksi ja oata tarvikkeet. Minä olen ainakin niin pihi, ettei jäisi käyttämättä